”Kunpa olisin pitänyt pääni” on moni iäkkäämpi saksansuomalainen nainen huokaissut. He puhuvat siitä, millaista oli kasvattaa lapsia aikana, jolloin uskottiin siihen, että useamman kielen puhuminen on haitallista lapsen kehitykselle. Silloinhan ne eivät opi mitään kieltä kunnolla, varoittelivat kaikki ympärillä. Vaati aikamoista mielenlujuutta jatkaa suomen puhumista lapselle tällaisessa ilmapiirissä. Jotkut eivät silti taipuneet painostukseen vaan jatkoivat sitkeästi suomen puhumista lapsilleen (muutamat opettivat samaan syssyyn myös saksalaiset puolisonsa sujuviksi suomen kielessä). Mitään tilastoja asiasta ei taida olla, mutta hyvin moni tapaamani 60- tai 70-luvulla syntynyt toisen polven saksansuomalainen osaa suomea vain vähän. Paljon on vettä virrannut Elbessä sen jälkeen ja monikielisyyttä käsittelevät tutkimukset ovat kääntäneet kelkkansa: lapsilla ei ole mitään vaikeuksia omaksua useampaa kieltä sujuvasti ja monikielisyys saattaa jopa hyödyttää muita kognitiivisia valmiuksia.
Oma lähestymistapamme kielikysymykseen ei ole erityisen syvällisesti mietitty ja koherentisti toteutettu. Taustalla on sekä järkeilyä että intuitiota. Kieli on vahvasti sidoksissa kulttuuriin. Kun puhun ja laulan lapselleni suomeksi, välitän hänelle samalla kokonaisen maailman. Vähintään yhtä tärkeää on se, että hän voi kommunikoida sukulaistensa kanssa. Jos jompikumpi meistä olisi päättänyt olla puhumatta lapsellemme omaa kieltään, olisi se samalla merkinnyt yhden puolen juurien katkaisemista. Lapsi ei ymmärtäisi eikä tulisi ymmärretyksi toisen puolen perheensä seurassa. Sellaista päätöstä emme halunneet tehdä järjenkään tasolla. Eniten kielipolitiikassa kuitenkin on kysymys intuitiivisesta ratkaisusta. En olisi osannut puhua lapselleni mitään muuta kieltä kuin suomea. Äidinkieli on minulle tunnekieli ja juuri tunteita tulee välitettyä vauvalle informaation sijaan. Laulan tyttärelleni samaa tuutulaulua, jota oma äitini minulle tapaili. Sen tulen osaamaan vielä silloinkin, kun kaikki muu on muistista pyyhkiytynyt pois.
Lapsemme kasvaa nelikieliseksi. Minä puhun hänelle vain suomea ja mies vain omaa äidinkieltään. Miehen kanssa keskinäinen kielemme on englanti, mitä lapsi siis kuulee päivittäin, vaikka emme puhukaan suoraan hänelle englanniksi. Ympäristökieli eli saksa tuli mukaan kuvioihin kun lapsi aloitti vuoden vanhana päiväkodissa. Olin varautunut siihen, että puheen kehitys voi olla hitaampaa kun paletissa on näin monta kieltä. Samalla olin kuitenkin luottavainen sen suhteen, että homma toimii. Lähipiirissäni on rohkaiseva esimerkki nelikielisyydestä. eri kielikombolla tosin.
Tyttären ensimmäinen sana oli ”äiti”, noin seitsemän kuukauden iässä. Hieman alle vuoden iässä alkoi ilmaantua muitakin sanoja, lähes kaikki suomeksi. Päiväkodin aloitettuaan lapsi ryhtyi kutsumaan minua mamaksi äidin sijaan. Sanavarasto karttui hitaasti mutta varmasti, nyt mukaan alkoi tulla myös isänkieltä. Päiväkodista raportoitiin ensimmäiset ymmärrettävät saksankieliset sanat, jotka syömistä rakastavan tyttäremme tapauksessa liittyivät ruokaan: ”mehr” (enemmän) ja ”Teller” (lautanen). Sen enempää hän ei ensimmäisen vuoden aikana päiväkodissa osannut sanoa, mutta kykeni kuulema ilmaisemaan itseään eleillä tai viemällä kädestä pitäen haluamansa asian luo.
Varsinainen harppaus kielen kehityksessä tapahtui seuraavana kesänä pitkällä Suomen-lomalla ennen lapsen kaksivuotispäivää. Mamasta tuli jälleen äiti. Puheeseen ilmaantui verbejä. Suomen kielen sanoja alkoi tulla niin paljon, etten enää pysynyt laskuissa ja yhä useammin lapsi sanoi isälleen saman myös tämän kielellä. Syksyllä lapsi yllätti meidät kääntämällä isälleen suomen kielestä sanan, jota tämä ei ymmärtänyt. Kesän jälkeen kaksivuotiaamme toi kotiin myös ensimmäisen saksankielisen sanan, kun meillä raikasi jonkin aikaa päättäväinen ”nein” (ei). Muutoin hän ei käytä kotona lainkaan saksaa enkä siksi tiennyt, mikä on hänen osaamistasonsa, kunnes päiväkodin kehityskeskustelussa kerrottiin, että lapsemme kielitaito on aivan ikäisiinsä saksalaisiin verrattavissa.
2,5 vuoden iässä lapsi puhuu siis kolmea kieltä paremmin kuin olimme osanneet odottaa. Sekä äidin- että isänkielellä tulee noin viisisanaisia lauseita ja nämä kaksi kieltä tuntuvat olevan tällä hetkellä tasavahvoja. Arvelen syyksi yhtäältä sitä, että lapsi viettää yhtä paljon aikaa molempien vanhempiensa kanssa ja toisaalta sitä, että tällä hetkellä mikään kieli ei ole lapselle enemmistökieli. Ympäristökieltä hän kuulee nimittäin vain päiväkodissa eikä lainkaan kotona. Ja koska vanhempien yhteinen kieli on eri kuin kummankin vanhemman lapselleen puhuma kieli, ei kotonakaan ole enemmistökieltä. Tilanne tulee muuttumaan muutamassa vuodessa, kun kaverit ja koulu painavat vaakakupin vahvasti saksan puolelle. Mutta juuri nyt meidän ei tarvitse taistella jalkoihin jäävän vähemmistökielen puolesta.
Kertkokaapa, muut monikieliset perheet, kokemuksistanne! Olen kiinnostunut kuulemaan, millaisia vaiheita ja karikoita on edessä ja miten olette niissä luovineet.
Puolivälissä 
Nää kielihommat on todella mielenkiintoisia. Meidän lapset puhuvat neljää kieltä. Me vanhemmat olemme suomalaisia. Poika oli 7 ja tyttö 3,5v kun muutimme Jenkkeihin. Asuimme siellä 5 vuotta. Sitten muutimme vuodeksi Suomeen josta jatkoimme matkaa Espanjan Kataloniaan. Likka oli silloin melkein kymmenen, poika aloitti yläasteen. Täällä on 2 pakollista kieltä, espanja ja katalaani, koulut käydään pääasiassa katalaanin kielellä. Lapset menivät kouluun kylmiltään eikä täkäläiset ,pojan kahta luokkakaveria lukuunottamatta, puhuneet englantia. Koulussa opettajat halusivat, että lapset keskittyvät alkuun vain katalaanin oppimiseen. Meillä kävi kotona katalaanin opettaja kerran viikossa iltaisin opettamassa lapsille kieltä ja koulussa lapset kävivät katalaanin tutkiopetuksessa. Koulu alkoi syyskuussa ja joulukuussa poika piti koko koululle joulujuhlassa katalaanin kielisen puheen. Keväällä poika sai stipendin. Koulussa (jossa on aina ollut muitakin maahanmuuttajia) ei oltu kuulema koskaan nähty ketään niin nopeasti katalaanin kieltä oppinutta. Nyt lapset ovat 16 ja 19. Puhuvat sujuvasti suomea, englantia, katalaania ja espanjaa. Paikalliset sanovat tyttärestä, että hän puhuu kuin paikallinen katalaania. Pojalla ilmeisesti kuuluu vähän aksenttia. Olen joskus lukenut, että jos kielen oppii kunnolla alle 12-vuotiaana aksenttia ei tulisi. Tiedä sitten.
Itse olen kielipuoli, aina puhunut huonosti kaikkia kieliä ja hävennytkin sitä rallienglantia, joten olen tosi onnellinen siitä, että lapset ovat saaneet mahdollisuuden oppia niin hyvin niin montaa kieltä. Pojan vahvin kieli on englanti, tytär taas ei osaa sanoa mikä se on.
TykkääTykkää
Vau, olipa nopeaa tuo katalaanin oppiminen! Lasten kyky omaksua kieliä on kyllä uskomaton. Mielenkiintoista kuulla, että poikasi vahvin kieli on englanti, vaikka se ei ole koti- eikä koulukieli. Ilmeisesti vuodet Amerikassa osuivat juuri sellaiseen kehitysvaiheeseen, että englannista tuli tärkeä kieli. Englantia pitää vahvimpana kielenään myös tuntemani nelikielisen perheen kymmenvuotias tytär, sillä englanti on hänelle koulun ja kaverien kieli (kaikki kaverit ovat expat-lapsia, paikallista kieltä hän osaa vain vähän). Koulun merkitys tuossa iässä on niin suuri, että koulukieli näköjään päihittää molemmat äidinkieletkin.
TykkääTykkää
Meillä tilanne, että äiti suomalainen, isä espanjalainen ja kotikielenä meillä englanti. Tyttö 4.5 vuotta puhuu sujuvasti suomea ja espanjaa, ymmärtää täysin englantia ja puhuukin kohtalaisesti. Koulukielenä on hänellä espanja ja pääasiassa ystävät espanjalaisia. Suomikoulussa neiti käy kerran kahdessa viikossa.
Meille oli alusta asti selvää, että molemmat vanhemmat käyttävät omia kieliään. Ja englantia käytämme yhdessä, jotta olisi neutraali kieli. Muuten käy helposti niin, että koko perheen kieleksi muuttuu espanja ja sitten lapsi ei välttämättä halua enää käyttää suomea.
Nyt neiti vaihtaa kieltä sujuvasti kun puhuu meille vuorotellen mutta osallistuu välillä keskusteluun myös englanniksi. Kaikki lastenohjelmat on meillä katsottu pienestä pitäen vain englanniksi. Näin sanavarasto on melko laaja llman että on opiskellut englantia.
Tärkeintä lienee se, että järjestelmällisesti noudatetaan jotain menetelmää. Itse en ole koskaan neidille puhunut espanjaa enkä ole hänelle esim. vastannut, jos hän on sattunut puhumaan minulle joskus jotain espanjaksi. Enkä ole ymmärtävinäni, jos hän sanoo jonkun sanan espanjaksi eikä muista sitä heti suomeksi. Silloin yritän johdatella ja kysellä, että mitähän se sana tarkoittaa suomeksi. Ja yleensä vastaus sitten tuleekin. Toki neiti on kuullut ja nähnyt, että puhun espanjaa koska kaikki ystävämme täällä ovat espanjalaisia.
Onneksi sain myös olla neidin kanssa täysipäiväisesti kotona ensimmäiset 2.5 vuotta joten tuona aikana kielitaito kehittyi melko vahvaksi ja neidin ensimmäiset sanat olivatkin kaikki suomea. Espanjalaisia sanojakin toki oli mukana mutta se muuttui sujuvaksi vasta kun neiti aloitti espanjankielisessä koulussa 2.5 vuoden ikäisenä. Edelleen neiti viettää kanssani kaikki iltapäivät ja illat eli leikimme, laulamme, juttelemme & luemme paljon edelleen suomeksi.
Englannin opiskelu tulee todennäköisesti mukaan ensi syksynä eli 5-vuotiaana ja sitten varmaan siitä vuoden päästä tulee jo seuraava vieras kieli. Riippuu vähän siitä, että missä neiti aloittaa ns. ala-asteen (6-vuotiaana). Mielenkiintoista nähdä, että miten nuo kielet kehittyvät. Mutta olen lukenut, että syntymästä asti kaksikieliset (tai useampikieliset) lapset oppivat kielet aivojen eri puoliskolla ja näin myös uusien kielien opiskelu on usein helpompaa.
TykkääTykkää
Jännä kuulla, että myös englanti on jo tuossa iässä noin hyvin hallussa! Odotan kiinnostuksella, koska näemme ensimmäisiä merkkejä siitä, että tyttäremme ymmärtäisi englantia. Huomaan välillä, että hän kuuntelee kyllä mitä me aikuiset puhumme ja saattaa papukaijana toistaa jotain kuulemaansa.
TykkääTykkää
Mulla on ollut jo ikuisuuden työn alla postaus samasta aiheesta! Muiden kielikuviot kiinnostaa aina, joten näitä on mukavaa lukea. Meillähän lapsi kasvaa kaksikieliseksi, puhumme mieheni kanssa saksaa. Luonnollisesti saksasta tulee pojalle väisttämättä vahvempi kieli, kun hän sitä joka paikassa kuulee. Jouluinen vajaan parin viikon matka Suomeen oli kuitenkin jo tosi rohkaiseva, sillä pojan suomi otti tosi ison harppauksen. Me ollaan nyt otettu ohjelmaan viikottaiset skypepuhelut vanhempieni kanssa, jotta sitä kieltä kuulisi vähän enemmän. Lastenohjelmia meillä ei toistaiseksi ole katsottu lainkaan, koska meillä ei ole telkkarua. Nyt olen kyllä alkanut miettiä että joku systeemi pitäisi järjestää ihan siksi, että lapsi vosi katsoa suomenkielisiä ohjelmia sen kielen takia.
TykkääTykkää
Samoin, luen uteliaana muiden kertomuksia monikielisyydestä. Skype on kyllä iso apu. Minullahan on täällä suomalaisia kavereita ja lapselle samanikäistä suomenkielistä leikkiseuraa, mutta mies ei tunne ketään omasta maastaan. Sen sijaan lapsemme puhuu skypessä joka päivä(!) isän puolen isovanhempiensa kanssa.
Suomenkielisiä lastenohjelmia voi katsoa vaikka YouTubesta tai sitten Ylen Areenasta. Jälkimmäisessä ei tosin kaikki ohjelmat ole katsottavissa Suomen ulkopuolella, mutta jos jaksaa vähän kikkailla niin maarajoituksen voi kiertää.
TykkääTykkää
Hei,oli mielenkiintoista lukea pienten lasten vanhempien kielivalinnoista. Olen kohdannut tämän ongelman/kielten valinnan jo kauan, kauan sitten. Päätin, että puhun lapsilleni suomea, koska se on oman mieleni ja ajatteluni ja kulttuurini kieli. Tosin olisin itse oppinut paremmin ympäristön kieltä, jos olisin suostunut puhumaan sitä lasten kanssa 🙂
Pienten lasten kanssa eri kielien puhuminen ei ole ongelma, ongelma ilmenee usein tuossa esimurrosiässä, jolloin koko ikäluokka haluaa pukeutua ja käyttäytyä etc samalla tavalla ja eikä haluta erottautua kavereista. Tässä vaiheessa vanhempien ”itsepäisyys” ja johdonmukaisuus oman kielen käytössä on tärkeää. Eli ei saa ymmärtää, jos lapsi puhuu ympäristön kieltä. Jos vanhemmat/vanhempi lipsuu tässä vaiheessa, niin lapsi menettää helposti tuntuman kieleen. Tiedän näitä tapauksia ja lapset itse alkavat katua noin 20- vuotiaina, etteivät puhuneet tuota kieltä.
On myös hyvä muistaa, että toiset ovat kielellisesti lahjakkaampia kuin toiset. Mutta jos lapsuudessaan oppii käyttämään useita kieliä, käyttää niitä aina rohkeammin kuin yksikielisessä ympäristössä kasvaneet.
Joku on kertonut minulle, että vahvin kieli on se, jolla laskee.
TykkääTykkää
Oli mukava kuulla omasta kokemuksestasi! Mielenkiintoinen tuo näkemys vahvimmasta kielestä. Kieltämättä omassa mielessä ei koskaan tule laskettua muulla kielellä. Toisaalta arvelen että monelle koulukielestä (joka siis yleensä on myös ympäristön kieli) muodostuu se vahvin kieli.
TykkääTykkää
Päivitysilmoitus: Nelikielinen lapsi: vähemmistökielten buustausta | Puolivälissä