Ovatko saksalaiset kotirouvat katoava luonnonvara?

Kotiäiti 2013-2014

Hiljattain kirjoitin työn merkityksestä identiteetille. Kommenteissa ja Facebook-keskustelussa mielipiteet jakautuivat sen suhteen, kuinka paljon ammatti nousee esille keskusteluissa saksalaisten kanssa. Jonkun mielestä se on sukupolvikysymys; töistä puhutaan paljon oman kaveripiirin kesken. Moni tunnisti kuitenkin ilmiön: saksalaisten kanssa voi olla hyvinkin läheisissä tekemisissä ilman että missään vaiheessa tulee puheeksi mitä kukin tekee työkseen. Sen arveltiin liittyvän vahvaan kotirouvakulttuuriin. Aikaisempina vuosikymmeninä oli oletusarvo, että perheellinen nainen oli kotona. Ammattia oli siksi turha udella. Rouvat saattoivat pikemminkin kysellä toisiltaan heidän miestensä ammatteja.

Päätös olla palaamatta työelämään lasten synnyttyä ei ole aina ollut saksalaisille – eikä varsinkaan saksansuomalaisille – naisille helppo tai edes vapaaehtoinen valinta. Ensi alkuun on syytä huomauttaa, että naisten työssäkäynnillä on aivan erilaiset perinteet entisen itä- ja länsi-Saksan alueilla. Itä-Saksassa myös perheelliset naiset kävivät töissä. Se oli käytännössä mahdollista kattavan päivähoitojärjestelmän avulla. Yhä edelleen työssäkäyvien naisten prosenttiosuudet ovat selvästi korkeammat maan itäosissa. Entisen Länsi-Saksan alueella sen sijaan on osavaltioita, joissa päivähoitotarjonta on yhä edelleenkin rajoitettua. Päiväkotien aukioloajat saattavat olla lyhyitä ja/tai päiväkodissa ei tarjota lounasta, vaan se pitää järjestää kotona. Yritä siinä sitten tehdä täyttä työpäivää.

Myös taloudelliset seikat suosivat yhden tienaajan perhemallia. Saksassa on käytössä aviopuolisoiden yhteisverotus. Jos perheessä vain toinen aikuisista käy töissä, on hänen veroprosenttinsa matala. Lapsista saa myös erityisiä verohelpotuksia. Jos sen sijaan molemmat vanhemmat käyvät töissä, on mahdollista valita kahden veroluokan välillä. Jos toisen tulot ovat selvästi korkeamman kuin toisen, kannattaa heidän valita veroluokat, jossa enemmän tienaava maksaa matalaa veroprosenttia ja vähemmän tienaava vastaavasti korkeampaa (veroluokka 3/5). Tällöin perheelle jää yhteensä käyttöön enemmän rahaa, mutta vähemmän tienaavan pankkitilille tupsahtaa varsin pieni nettosumma. Jos puolisoiden tulot ovat suurin piirtein samansuuruisia, on molemmilla sama korkeahko veroprosentti (veroluokka 4/4). Monissa perheissä keskustellaan siis siitä, kannattaako vähemmän tienaavan puolison – useimmiten naisen – työssäkäynti taloudelliselta kannalta. Jos äiti käy lastenhoitojärjestelyjen vuoksi vain osa-aikaisesti töissä, ei perheellä välttämättä ole käytössään merkittävästi enempää rahaa, kun äidin palkasta rokotetaan korkea veroprosentti, sairausvakuutusmaksu (tuloja vailla oleva voi kuulua puolisonsa sairausvakuutukseen) ja päivähoitomaksut.

Pysyn mukavasti kärryillä saksalaisesta perhepolitiikasta lapseni päiväkodin säännöllisesti lähettämien uutiskirjeiden ansiosta. Niissä on aina kerrottu tiivistetysti oleellisimmat ajankohtaiset asiat. Viimeisimmässä uutiskirjeessä viitattiin äskettäiseen tutkimukseen äitien työssäkäynnistä, mistä uutisoi Süddeutsche Zeitung. Tilastot osoittavat, että yhä useampi saksalainen äiti käy töissä. Kotirouvat siis aivan oikeasti ovat vähenemään päin. Työssäkäyvien naisten osuus oli 59% vuonna 2000 ja 66% vuonna 2012. Suurin osa heistä työskentelee vain osa-aikaisesti, mutta joka kolmas nainen haluaisi käydä töissä täysipäiväisesti, jos se olisi mahdollista lastenhoidon kannalta. Vaikka naisten kokonaistyöllisyysaste Saksassa on eurooppalaisittain korkea ja lähellä Suomen lukua (68% vuonna 2012), on ratkaiseva ero juuri työtuntien määrä. Suomessa työssäkäyvistä naisista 80% työskentelee kokopäiväisesti, Saksassa vain 30% (lähde: Statistisches Bundesamt: Die Vereinbarkeit von Familie und Beruf)! Tässäkin kohdassa on muuten iso ero entisen itä- ja länsi-Saksan alueiden välillä.

Suomessa osa-aikatyöt ovat huomattavasti harvinaisempia kuin Saksassa. Työnantajilla on lakisääteinen velvollisuus tarjota lyhennettyä työaikaa alle kouluikäisten lasten vanhemmille, mutta mielikuvani on, että mahdollisuutta ei käytetä kovin paljoa (löytääkö joku tilaston?). Osa-aikatöiden laajempi tarjonta olisi yksi ratkaisu ikuiseen juupas-eipäs-väittelyyn, jota Suomessa käydään äitien työssäkäynnin suhteen: vaihtoehdot kun yleensä ovat joko olla 100% töissä tai 100% kotona. Toisaalta osa-aikatöihin liittyy paha sudenkuoppa. Se merkitsee usein takapakkia uralla. Johtotehtäviä ei pysty tekemään osa-aikaisesti. Kun nainen äitiysloman/hoitovapaan jälkeen takaisin työpaikkaansa, saattaa hänen toimenkuvansa muuttua radikaalisti osa-aikaisuuden vuoksi. Jopa 80% kyselyyn vastanneista saksalaisista naisista oli sitä mieltä, että vanhempainvapaan pitäminen oli haitannut heidän urakehitystään, etenkin silloin, jos töihin palattiin osa-aikaisesti. Hurja lukema. Tasa-arvon ja naisten parempien uramahdollisuuksien kannalta olisi tietysti parempi, että miehet ryhtyisivät käyttämään enemmän mahdollisuutta työskennellä osa-aikaisesti. Sellaista saa vielä kauan odotella Saksassa, jossa vain kolmannes isistä hyödyntää edes palkallista 1-2 kuukauden mittaista isyysvapaata – vanhempainvapaan jakamisesta nyt puhumattakaan.