Vampyyrien sukua

Kun tapasin mieheni, en tiennyt Romaniasta yhtikäs mitään. Vain ne tyypillisimmät kliseet, Draculan ja Ceausescun. Seuraavana kesänä minut vietiin tutustumaan sukuun. Matkustelimme Transsilvaniaa ristiin rastiin ja opin paljon romanialaisista tavoista ja mielenmaisemasta. Myös visuaaliset maisemat olivat huikean kauniita vuoristoisessa Transsilvaniassa, jossa keskiaikaiset kaupungit majailevat rauhassa suurilta turistilaumoilta. Havaitsin senkin, että romanialaiset vihaavat Dracula-juttuja, jotka ovat heidän mielestään pelkkää kaupallista Hollywood-luomusta. Irlantilaisen Bram Stokerin Dracula-kirja 1800-luvun lopulla sai aikaan sen, että vampyyrikuvasto syöpyi länsimaisten ihmisten mieliin ja lähtemättömästi osaksi mielikuvia Romaniasta. Mutta tiesitkö, että Romaniassa ei edes ole mitään kansanperinnettä vampyyreistä? Stoker ammensi inspiraation kuolleista heränneisiin, verta imeviin vampyyrihahmoihin goottitarinoista ja sijoitti tapahtumat Transylvaniaan ja nimesi vampyyrinsa 1400-luvulla eläneen romanialaisen hallitsijan Vlad Seivästäjän mukaan, joka tunnettiin myös nimellä Dracula.

Vlad Seivästäjä on todellinen historian hahmo. On totta, että lisänimi Dracul tarkoittaa romaniaksi paholaista, mutta tässä tapauksessa se viittaa kuitenkin siihen, että Vlad Seivästäjän isä kuului Lohikäärmeen sääntökuntaan (Order of the Dragon), joka oli 1400-luvun alussa kristittyä Eurooppaa puolustamaan perustettu järjestö (vähän kuin keskiaikaiset Odinin soturit aatelisversiona, hah). Vlad Seivästäjä, siis Draculan poika oli pelätty hallitsija ja tunnettu julmista kidutus- ja teloitusmenetelmistään, mutta mitään yliluonnollisia myyttejä perimätieto ei häneen liitä. Vierailimme reissullamme Sighisoarassa, jossa on edelleen pystyssä Vlad Seivästäjän synnyinkoti. Voisi kuvitella, että siihen olisi kyhätty vampyyrimuseo tai jotain vastaavaa, tämä keskiaikainen pikkukaupunki kun on kuitenkin yksi suosituimpia turistikohteita. Mutta ei. Paikalla oli ravintola, vaan ei mitään vampyyreihin tai Draculaan viittaavaakaan. Niin paljon romanialaiset inhoavat vampyyrijuttuja, että eivät ole valmiita edes hankkimaan helppoa rahaa niiden avulla. Ainoastaan Transsilvanian tunnetuimman turistikohteen, Branin linnan joka tunnetaan myös Draculan linnana, nettisivuilla on omistettu kappale Bram Stokerin Dracula-tarinalle, mutta siinäkin lopuksi teroitetaan, että Dracula on vain mielikuvituksen tuotetta.

Romaniassa uskotaan toki yliluonnollisiin voimiin ja siihen, että ne kanavoituvat joidenkin ihmisten kautta. Usko noitiin (romaniaksi strigoi) elää vahvana vielä nykypäivänkin Romaniassa. Mieheni isosedän uskottiin olleen paha noita. Kuulema hänen elinaikanaan hänen lehmänsä lypsivät hyvin, mutta naapurien eivät. Hän oli siis varastanut muiden lehmien maidon yliluonnollisella tavalla. Kun isosetä kuoli 80-luvulla, valvoi yksi naispuolisista sukulaisista hänen kuolinvuoteensa äärellä. Kuoleman hetkellä kaikki ikkunat olivat kuulema lävähtäneet auki. Sukulaisnainen päivitteli myös miten myrskyinen yö olikaan ollut, johon muut ihmetellen vastasivat, että sää oli ollut täysin tyyni. Kuoleman jälkeen ei kuitenkaan ole kuulunut mitään kummitustarinoita. Isosetä oli siis elävä strigoi vastakohtana kuoleman jälkeen vaeltaville hengille, joita myös samalla nimellä kutsutaan.

Myös mieheni isoäiti on eräänlainen noita, mutta hyvä sellainen: kansanparantaja. Hän hoitaa sekä ihmisiä että eläimiä, panee luita ja jänteitä paikalleen ja tuntee kuin taskunsa eri kasvien parantavat vaikutukset. Isoäiti elää edelleen samassa kylässä, jossa on syntynyt ja kasvanut, asuttaen savesta tehtyä mökkiään, jonka mies hänelle rakensi viime vuosisadan puolivälissä. Isoäiti on aika pitkälti omavarainen; on kasvimaa ja kanoja ja viininkin hän tekee itse. Loput ruokatarvikkeet hän saa pojiltaan, jotka käyvät viikottain äitiään katsomassa. Isoäitiä harmittaa, että hän ei ole voinut kouluttaa ketään kylän seuraavaksi parantajaksi, sillä nuorempi sukupolvi ei ole kiinnostunut siitä (paitsi silloin kun itse tarvitsevat apua). Kansanparannustaidot kuolevat siis hänen mukanaan aikanaan. Minäkin pääsin todistamaan yhtä sessiota muutama vuosi sitten, kun kyläilimme hänen luonaan. Mieheltäni oli hieman aiemmin mennyt polvi sijoiltaan ja hän kulki kepin kanssa. Isoäiti halusi välttämättä kokeilla polven parantamista ja minä tallensin tilanteen videolle, olihan se ainutlaatuista etnografista aineistoa. Parantaminen piti sisällään hierontaa ja sen yhteydessä lausuttuja loitsuja, joissa pyydettiin Neitsyt Mariaa apuun. Isoäiti on erittäin hurskas ortodoksi, joten muunlaisia voimia hän ei puhuttelisikaan.

Kuten sanottua, romanialaiset eivät kutsu näitä parantajia tai noitia vampyyreiksi, mutta mies mielellään selostaa muunmaalaisille olevansa vampyyrien sukua. Tyttärellämme on muuten erityisen terävät kulmahampaat, hmm…

Advertisement