Kotikaupunki muuttui sotatantereeksi

Sunnuntaiaamupäivänä pyöräilin töihin Schanzenviertelin läpi. Tuo opiskelijoiden kansoittama, värikäs ja eläväinen kaupunginosa oli nyt autio ja murjottu. Väistelin lasinsirpaleita ja palaneita jätteitä. Sydäntä kouraisi nähdä kauppoja, jotka oli tuhottu ja ryöstetty täydellisesti.

Tuhon syynä oli viime viikolla Hampurissa järjestetty G20-huippukokous ja sen vanavedessä eri puolilta Eurooppaa maahan saapuneet mellakoitsijat. Nuo mustiin pukeutuneet ja naamioituneet Black block -radikaalianarkistit eivät riehuneet virallisissa mielenosoituksissa (omaansa lukuunottamatta), vaan tekivät iskujaan pienemmissä ryhmissä ympäri kaupunkia päiväsaikaan ja koko voimalla yön pimeydessä. Useissa kaupungionsissa tärveltiin ja hajotettiin erityisesti pankkien ikkunoita. Mutta varsin pian kaikki poliittinen ideologia vandalismin taustalla tuntui häviävän näkymättömiin. Mellakoitsijat tuhosivat kaiken vastaan tulevan: polttivat autoja, roskiksia, polkupyöriä, kiskoivat maasta katukylttejä ja kokosivat barrikadeja. Aseina heillä oli Molotowin cocktaileja ja linkoja, poliiseja heiteltiin myös katukivillä ja pulloilla. Yhtä poliisihelikopteria jopa ammuttiin valoraketilla.

Pahiten tilanne eskaloitui perjantai-iltana Sternschanzessa. Muutaman tunnin ajan poliisi oli täysin voimaton ja mellakoitsijat julistivat hallitsevansa kaupunginosaa. Lopulta erikoisjoukot iskivät voimalla paikalle ja saivat alueen hallintaansa. Poliisi oli valmistautunut huippukokoukseen puolentoista vuoden ajan ja Hampurin poliisivoimien vahvuus kokouksen aikana oli jopa 20000, mutta silti tapahtumien rajuus yllätti kaikki. Yllättävää kyllä, olen nähnyt paljon enemmän kritiikkiä poliisin liian pehmeistä kuin liian kovista otteista. Poliisi käytti vesitykkejä, pippurisumutetta ja kyynelkaasua, mutta monta päivää jatkuneiden mellakoiden aikana ammuttiin vain yksi ainoa laukaus ja sekin varoituksena ilmaan. Sitä voisi jo kutsua maltiksi. Yhtään kuolonuhria ei tullut, mutta loukkaantuneita poliiseja oli parisensataa (loukkaantuneiden mielenosoittajien määrästä ei ole tietoa).

Hitusen erikoista oli, että pahinta tuhoa tehtiin vasemmistolaisissa kaupunginosissa eli niin sanotusti liattiin omaa pesää. Ganz Hamburg hasst die Polizei! (koko Hampuri vihaa poliisia) -slogan sai täällä uuden muodon: koko Hampuri vihaa mustaa blokkia (näin tällaisen tekstin seinään kirjoitettuna). Kun vielä lauantai-iltanakin jo kertaalleen tuhotussa kaupunginosassa alkoi uusi riehunta, huutelivat asukkaat ikkunoistaan mellakoitsijoita menemään tiehensä – jonka jälkeen myös asuntoja heiteltiin pulloilla.

Seurasin tapahtumia uutisten välityksellä turvallisen etäisyyden päästä omassa kodissani. Torstaista asti helikopterit säksättivät taivaalla ja poliisiautojen sireenit soivat taukoamatta. Se oli erikoinen, levottomuutta herättävä taustahäly. Mutta omassa kaupunginosassani on rauhallista, täällä ei ole mitään hätää, ajattelin. Perjantaina puoliltapäivin kuulin, että myös oman kaupunginosani pääkadun näyteikkunoita oli rikottu ja poliisi ilmoitti, ettei voi taata alueen päiväkotien turvallisuutta. Primitiivireaktioni oli paniikki ja lähdin siltä istumalta hakemaan lasta päiväkodista kotiin. Perjantain ja lauantain vietimme kotona ja kodin lähiympäristössä. Kaupungille ei ollut asiaa, ei pelkästään turvallisuuden vaan myös kulkuyhteyksien kannalta. Metroliikenne pistettiin poikki hulina-alueilla ja autolla ei kannattanut lähteä yhtään minnekään. Jotkut olivat joutuneet viettämään koko päivän autossaan juututtuaan ruuhkaan jossain päin kaupunkia.

Kokouksen aikana Hampurissa järjestettiin myös monta rauhanomaista mielenosoitusta, jotka jäivät näkyvyydessä mellakoiden jalkoihin. Lauantain päämielenosoitus kokosi kymmeniä tuhansia ihmistä, jotka lauloivat, tanssivat ja nauttivat kauniista kesäpäivästä. Kun väsyneet ja hikiset poliisit riisuivat mellakkakypäränsä, he saivat raikuvat aplodit.

 

Mielenosoittaja ja poliisi halaavat toisiaan Millentorplatzilla St. Paulissa (kuva: dpa)

 

Palatessani sunnuntaina muutamaa tuntia myöhemmin takaisin Schanzenviertelin kautta, oli näky aivan toinen kuin aamulla. Kaupunkilaiset olivat käärineet hihansa ja lähteneet yhteisiin siivoustalkoisiin. Nuoret ihmiset lakaisivat katuja, poimivat roskia ja jynssäsivät palamisen jälkiä pois. Spontaanit siivoustalkoot keräsivät lehtitietojen mukaan paikalle jopa 7000 henkeä. Sotatantereen jäljet haluttiin pyyhkiä pian pois, jotta arkeen voitaisiin palata.

Anarkiaa ja vimmaista tuhoa. Jälleenrakentamista ja yhteishenkeä. Saman viikonlopun aikana. Sunnuntai-iltana kotiterassilla oli hiirenhiljaista. Helikopterien ja sireenien sijaan kuului vain puiden havinaa ja linnunlaulua. Olo oli epätodellinen.

Advertisement