Yksin kotona


Kävimme anoppilassa viimeksi joululomalla. Kun mies ryhtyi puhumaan siitä, että hän haluaisi Romaniaan myös kesällä, sanouduin suunnitelmasta irti. Olin jo käyttänyt suurimman osan lomistani ja kerran vuodessa on minulle muutenkin riittävä vierailutiheys. Ymmärrän kuitenkin sen, että Romanian sukulaiset haluavat nähdä lastamme useammin eikä heillä ole mahdollisuuksia matkustaa tänne. Siispä mies päätti lähteä ensimmäistä kertaa kahdestaan lapsen kanssa. Minä jäin yksin kotiin. Yksin kotiin. Viikoksi. En ole viettänyt yksin kotona yhtään yötä sitten lapsen syntymän.


Sen suurempia vastustelematta varasin lennot, pakkasin laukun, jakelin monta korvaamattoman tärkeää ohjetta ja ajoin kaksikon lentokentälle. Kurkkua kuristi hetken aikaa, kun innosta poukkoileva kolmevuotias hävisi turvatarkastuksen ihmismuurin taakse. Sitten sukelsin vapauden aaltoihin. Viikon aikana olen viettänyt polttareita, baby showeria ja nyt viimeisimpänä eilen ystävän häitä pitkän kaavan kautta. Olen käynyt kahdesti elokuvissa, syönyt epäsäännöllisesti, kokannut niin vähän kuin mahdollista, käynyt ruokakaupassa vain kerran. En ole ollut lomalla, mutta siltikin viikko on tuntunut lomalta. Olenhan saanut nukkua pitkään joka aamu ja sovittuja työmenoja lukuunottamatta kulkea kelloon katsomatta. Saatuani päivän työt pulkkaan olen hypännyt pyörän selkään ja polkenut päämäärättä kaupungin katuja pitkin, vailla kotiintuloaikaa. Hikoillut yllättävässä helleaallossa ja rakastunut uudelleen Hampuriin. Soittanut musiikkia, paljon, tietämättä edes miksi en tee niin normaalissa arjessa. Ollut yksin suurimman osan aikaa ja oivaltanut, miten paljon olen sitä kaivannut.


Nyt kuuluisi varmaan sanoa, että on ollut kamala ikävä. Mutta kun ei. Olen kestänyt eron vallan hyvin ja toiset osapuolet näemmä myös. Päivittäin olemme puhuneet skypessä ja olen saanut valokuvia, joissa lapsi leikkii onnellisena Romanian-mummin, -vaarin, -sedän ja -pikkuserkkujensa kanssa. Ja on ennen kaikkea viettänyt keskeytymätöntä laatuaikaa isänsä kanssa. Hän on nukkunut kaikki yöt rauhallisesti (miksei se voi kotona tehdä niin??) ja hämmästyttänyt kaikki marjansyöntikapasiteetillaan. Silti nämä viimeiset tunnit matavat yllättävän hitaasti. Perhe tekee matkaa kotiin, pian he ovat jo Budapestin lentokentällä. Siitä vielä neljä tuntia, niin saan syliini innosta poukkoilevan kolmevuotiaan ja varaudun ottamaan vastaan takautuvasti tulevan äiti-ikävän. Ensi viikolla vietetään pienen ison ihmisen syntymäpäivää ja sitten hän aloittaa isojen päiväkodissa. Niin kuluu aika ja napanuora haurastuu.

 

Mainokset

4 thoughts on “Yksin kotona

  1. Mä olin tässä työkuvioiden takia muutaman kuukauden ajan joka viikko pari päivää ja yötä yksin, kun mies oli muualla töissä ja lapsi anopilla hoidossa. Pojat ovat myös käyneet välillä kahdestaan anoppilassa, koska mun ei kyllä rehellisesti sanottuna tarvitse ravata siellä aina jatkuvasti 😉 Ja siis voin kertoa, ettei ole ollut vielä kertaakaan ikävä! Musta on ihanaa olla välillä yksin ja etenkin ilman tuota lasta, joka kyllä rajoittaa elämää paljon ja käy myös hermoille sille päälle sattuessaan. Oon miettinyt, että kun kerran avioliittommekaan ei ole sellainen symbioosi, ettemme pystyisi tekemään asioita myös keskenämme, en tiedä miksi lasta pitäisi alkaa ikävöidä samalla sekunnilla jommankumman osapuolen lähdettyä ovesta. Yksin oleminen on ihanaa, ihan samasta syystä kuin töissä käyminen. En vaihtaisi kokopäivätyötä kotiäitiyteen!

    Hampuri onkin vielä niin mahtavan tapahtumarikas ympäristö että sulla oli varmasti ihana viikko! Nyt on niin kesäistäkin. Hyviä synttärijuhlia ja tsemppiä tarhahommiin 🙂

    Tykkää

    • Kiva kuulla, että muillakin on samanlaisia ajatuksia! Kotiäitiys on haastavaa ja nostan hattua niille, jotka ovat sen tien valinneet, mutta minulle se ei sovi. Täysimetetyn vauvan ja äidin välillä on fyysinen ja psyykkinen symbioosi, joka tuntui välillä kovin raskaalta. Olen iloinen, että symbioottinen suhde on ohi, vaikka lapsi edelleen paljon syliä tarvitseekin. Tosi tärkeää on myös se, että mieskin on välillä päävastuussa lapsen hoitamisesta. Olen iloinen, että niillä kahdella on niin läheinen suhde.

      Tykkää

  2. Minulla on ollut useita viikonloppuja yksin kotona, sillä anoppila ei ole niin kaukana ja mies haluaa helpottaa omaa urakkaansa lähtemällä sinne, kun itse paiskin töitä. Ja ei minullakaan vielä ole ollut ikävä 😄. Tässä juuri syön lounasta yksin ja rauhassa, ajattelin seuraavaksi mennä sohvalle oikaisemaan.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s