Talvipäivä eläintarhassa

Kun aamulla herättyä raahustin olohuoneeseen, löi luminen maisema vasten kasvoja kuin märkä rätti. Toiveet keväästä kokivat taas takapakkia. Jotain ulkoaktiviteettia piti silti kehitellä, sillä lapsen päiväkoti on kiinni tänään ja huomenna. Päätimme mennä pitkästä aikaa käymään eläintarhassa, jonne on meiltä vain parinkymmenen minuutin kävelymatka. Viime keväänä hankin sinne vuosikortin, joka maksaa saman verran kuin viisi kertalippua. Miehen mielestä se oli tolkuttoman huono sijoitus. Minä puolustelin sitä juurikin eläintarhan läheisellä sijainnilla ja romanttisilla kuvitelmilla siitä, kuinka käyskentelisin sievästi puetun ja hyvin käyttäytyvän lapseni kanssa siellä aurinkoisina päivinä. Lapsi kiljahtelisi riemusta kun syöttäisimme yhdessä elefantteja.

Vuosilippu umpeutuu puolentoista kuukauden päästä ja tänään eläintarhassa tuli käytyä vasta seitsemättä kertaa. Ensimmäiset viisi kertaa piti saada kasaan vaikka hampaat irvessä, että mies ei pääsisi kuittailemaan hukkaanheitetyistä rahoista. Ensinnäkin olen harva se viikonloppu töissä eikä arkisin päiväkodin jälkeen meinaa jaksaa ylimääräisiä touhuja. Ja ne kerrat, kun olemme saaneet lähdettyä, on lapsi saanut jossain vaiheessa itkupotkuraivarit ja minä olen ollut tolkuttoman uupunut kotiin palattuani. Mielikuvat ja todellisuus eivät ole aivan kohdanneet.

Jos lapsen uhma manifestoituisi hieman miedommin ja minulla olisi normaalimmat työajat, niin eläintarhassa voisikin käydä useammin. Se on varsin kiva, puistomainen paikka, jossa eläimet eivät ole kaltereiden takana. Monesti vain vesieste tai vallihaudan tapainen ratkaisu erottaa katsojat eläimistä. Elefantteja saa tosiaankin syöttää, ne kurkottelevat aidan takaa ja nappaavat porkkanan kärsällään kädestä. Monet pienet eläimet kuljeskelevat täysin vapaana ja kotieläinpuolella voi lampaita mennä silittelemään niiden aitaukseen. Lapsi tykkää myös eläintarhan keskellä sijaitsevasta isosta leikkipuistosta, joka on välillä kiinnostavampi kuin kirahvit.

Nuoskalumisena päivänä eläintarhassa ei odotetusti ollut tungosta, mutta oli oikeastaan mukavaa käyskennellä omassa rauhassa. Monet eläimistä ovat näin talviaikaan sisätiloissa ja olikin mukava välillä piipahtaa lämmittelemään kenguruiden keskelle. Elefanttitalossa kipitteli kuukauden ikäinen norsuvauva. Itkupotkuraivareiden vuoro oli vasta kotiovella.

Hagenbeckin eläintarha on toiminut jo 150 vuotta. Sen perustaja oli innokas eksoottisten eläinten keräilijä ja Hampuri olikin yksi niiden kaupankäynnin tukikohta Euroopassa. Nykynäkökulmasta irvokkainta on silti se yksityiskohta, että eläintarhassa oli näytteillä myös ihmisiä, erityisesti alkuperäiskansoja. Human zoos tai ”etnologiset näyttelyt” olivat suosittuja Euroopassa 1800-1900-lukujen taitteessa ja niitä löytyi suurimmista kaupungeista. Hampurissakin saattoi käydä pällistelemässä tiikereiden ohella vaikkapa saamelaisia.