Sekt, bitte! eli skumppahullut saksalaiset

Tuntuuko siltä, että Suomessa on viime vuosina ollut varsinainen skumppabuumi? Ainakin blogien perusteella näyttää siltä, että kuohuvan kilistely on oleellinen osa juhlia. Saksassa skumpanlipitys on kuitenkin aivan eri sfääreissä. Jääkaapissa pitää aina olla kylmää kuohuvaa ja sitä poksautellaan tilanteessa kuin tilanteessa. Kuohuviinitarjoilu kuuluu kaikkeen, missä on jotain juhlan aihetta ja juhlan aihe voi olla vaikka se, että useampi ihminen kokoontuu yhteen. Maassa, jossa olut on elintarvike ja viini arkipäiväinen asia ei alkoholin käyttötilanteisiin liity samanlaisia tabuja kuin Suomessa, jossa äkkiseltään ajateltuna ainakin lapset ja uskonto ovat asioita, joita ei perinteisesti ole sopinut liittää alkoholiin. Saksalaisilla lastenkutsuilla vanhemmille on kuohuviinitarjoilu, tietenkin. Päiväkodin juhlissakin voi olla tarjolla olutta ja viiniä. Kirkonmenojen jälkeen, ainakin erityisempinä päivinä, voi kirkon takaosassa ja sivulaivassa olla cocktail-tilaisuus. Ainakin parissa Saksan 20 maakirkosta tuotetaan kirkon omaa viiniä, jota sitten tarjoillaan kaikissa virallisissa yhteyksissä.

Kuvassa on kylläkin valkoviiniä, mutta autenttisessa kirkkomiljöössä

Saksankielinen termi kuohuviinille on Sekt. Nimitystä saa käyttää, jos kuohuviini on valmistettu ns. tankkimenetelmällä. Se tarkoittaa sitä, että viini käy läpi toisen käymisprosessin isoissa, ilmatiiviissä terästankeissa. Tästä syntyvät viinin kuplat ja vasta sen jälkeen viini pullotetaan. Vain murto-osa saksalaisesta kuohuviinistä valmistetaan ns. samppanjametodilla, jossa toinen käyminen tapahtuu pulloissa. Se on kalliimpi ja työläämpi menetelmä, jota käytetään kaikkialla maailmassa laatukuohuviinien valmistamiseen. Toinen ääripää on injektiomenetelmä, jossa valmiiseen viiniin ruiskutetaan hiilihappoja. Se on helpoin ja halvin tapa saada kuplia viiniin, mutta kyseisellä tavalla valmistetut viinit eivät saa käyttää Sekt-nimitystä, vaan pulloissa pitäisi lukea Perlwein. Arvatkaa vaan, noudatetaanko tätä määräystä? No ei. Muutama vuosi sitten kohistiin testistä, jonka mukaan tiettyjen suurten Sekt-valmistajien kuohuviineistä jopa 80% oli tehty injektoimalla. Sen kyllä huomaa. Halvimmissa kuohuviineissä kuplat katoavat melkein heti ja jäljelle jää pistävänmakuinen, väljähtänyt viini. En siis arvosta kovin korkealle niitä parin euron skumppapulloja, joita on myynnissä ihan jokaisessa pikkukioskissakin.

Skumpan suosio näkyy siinäkin, että sitä on jokaisen ravintolan ja baarin listalla tarjolla laseittain – ja suhteellisen kovaan hintaan. Viinihän saattaa olla saksalaisissa ravintoloissa halvempaa kuin vesi ja viinilasin standardikoko on pari desilitraa. Sekt-annoksen koko on aina 10 cl, siis puolet muista viiniannoksista, mutta hinta on useimmiten sama. Ja silti tarjolla oleva skumppa on yleensä jotain halvimmista merkeistä, jotka maksavat 2-5 euroa/pullo. Nöuuu.

Bulkkiskumppaa ei edes tehdä saksalaisista rypäleistä, vaan joko rypäleet tai valmis pohjaviini ostetaan jostakin EU-alueelta. Deutscher Sekt etiketissä viittaa siihen, että rypäleet ovat saksalaisia. Winzersekt on saksalaisen viinitilan omaa tuotantoa omista rypäleistä. Yleensä näissä on merkintä myös vuosikerrasta ja ne on mahdollisesti valmistettu vain yhdestä rypälelajikkeesta, usein Rieslingistä. Pientuottajien laatukuohuviinit ovat häviävän pieni osa vuotuista Sekt-tuotantoa Saksassa, jota hallitsee muutama suuri tuottaja. Yhteensä kuohuviiniä kulutetaan Saksassa vuosittain yli 300 miljoonaa litraa, joka tekee 5 pulloa per nenä. Vertailun vuoksi Suomen lukemat ovat viitisen miljoonaa litraa kuohuviinejä vuodessa eli puolisentoista pulloa per nenä. Kaiken kaikkiaan saksalaiset ovat kirkkaasti ykkösiä koko maailmassa kuohuviinien kulutuksessa. Kyllä, ranskalaiset jäävät skumppailijoina kauaksi taakse, vaikka tuottavatkin kuohujuomaa määrällisesti enemmän!

Advertisement

Lepoloma Lissabonissa

Tämä on kolmas kertani Lissabonissa. Yksi parhaista ystävistäni muutti tänne viisi vuotta sitten, mikä on ollut hyvä syy matkustaa tänne uudestaan ja uudestaan. Mutta Lissabon on upea kohde, joten ilman paikallisia kontaktejakin olisin varmasti palannut. Kaupungissa on tainomaista rähjäistä romantiikkaa, johon en ole muualla Euroopassa törmännyt. Nyt maaliskuun alussa kevät on vasta aluillaan täälläkin. Villakangastakin jätin kotiin, mutta trenssi ja kaulahuivi ovat tarpeen. Tuuli puhaltaa välillä navakasti, mutta aurinko on kirkkaampi kuin pohjoisemmassa Euroopassa ja hetkittäin terassilla on tarjennut ilman takkiakin.

 Ensimmäisellä visiitillämme Lissaboniin ahnehdimme kaikki tärkeimmät nähtävyydet. Jalat rakoilla ja maitohapoilla askelsimme kartta kädessä mäkiä ylös alas ja imimme tunnelmaa. Nautimme lämpimistä illoista terassilla ja Bairro Alton baarikorttelin tungoksesta. Saimme viikkoon mahdutettua myös kaksi päivää Portossa sekä päiväretket Sintraan, Cascaisiin ja Euroopan läntisimpään kärkeen. Oli kiire nähdä ja kokea kaikki, paikallaan ei voinut pysyä.

Toisella kerralla mukanamme oli puolivuotias vauva. Tuosta reissusta muistikuvani ovat hataria, ylläri ylläri. Muistan viikonloppumatkan Alentejon alueelle, jossa aurinko paahtoi valkeaksi kalkittuja taloja kuumemmin kuin Lissabonissa ja jossa ruoka ja viini oli taivaallista. Muistan, että päivälämpötilat nousivat maaliskuun lopussa jo pariinkymmeneen asteeseen, mutta yöt olivat kylmiä ja palelimme asunnossa. Saimme lopuksi flunssan, kaikki kolme.

Kolmannella kerralla tulin yksin. Tavoitteeni oli nukkua paljon, syödä hyvin ja maistella portugalilaisia viinejä. Kyllä, tähän on tultu parinkymmenen vuoden takaisista reppureissuseikkailuista. Oma, kiireetön aika on nyt kuuminta hottia. Ja sitä olen saanut. Ystävälläni on kahden kuukauden ikäinen vauva, joten meno on ollut lapsentahtista. Siis sellaisen lapsen joka nukkuu viiden tunnin päiväunia vaunuissa (ei meillä vaan…). Olen nauttinut rauhallisista aamuista ystävieni ihanassa omistusasunnossa, joka muuten on juuri listattu airbnb-palveluun loma-asunnoksi. Havahdun samaan aikaan kuin kotonakin, jossa 2,5-vuotias herätyskello pirisee seiskan pintaan ”huomentapäivää”(??!!), mutta nyt voin kääntää kylkeä ja torkkua niin pitkään kuin huvittaa. Olen nauttinut ystävän harvinaisesta seurasta, heidän huolella valitsemistaan viineistä ja ruoista. Hän on vienyt minua kävelylle kaupunginosiin, joihin en muuten olisi eksynyt ja joissa ei turisteja näe. Olen kolunnut Principe Realin hipsteriputiikkeja. Olen oppinut lisää portugalilaisista viineistä keskusteltuani pitkään ja hartaasti viinibaarien työntekijöiden kanssa. Minun on luultu työskentelevän viinialalla, mikä hivelee tällaisen viineistä intoilevan amatöörin egoa. Olen myös leperrellyt ilmeikkäälle vauvalle ja hytkytellyt häntä vatsavaivoissa – ettei perhearki pääsisi täysin unohtumaan.

Luvassa on vielä vuorokauden verran omaa aikaa, johon sisältyy ainakin fine diningia. Huomisiltana palaan akut ladattuna takaisin kotiin. Tässä elämänvaiheessa parasta on sopiva yhdistelmä perhelomia ja omia, lyhyitä irtiottoja. Onni on mies, joka ymmärtää ja hyväksyy sen tarpeen.

Viinimessuilla

Hampurissa järjestetään erilaisia viinimessuja useita kertoja vuodessa. Suomessa tapanani oli käydä viinimessuilla aina kun kynnelle kykenin, mutta täällä aktivoiduin ottamaan asiasta selvää vasta viime vuonna. Sen jälkeen olenkin vieraillut jo kolmilla messuilla. Tämänkertaiset messu olivat nimeltään WeinFrühling16 (”viinikevät”). Tilaisuuden järjestäjä näyttää pystyttävän vastaavanlaisia viinimessuja säännöllisesti ympäri Saksaa.

Tapahtuma pidettiin Hampurin pörssitalolla, joka on miljöönä oikein viehättävä korkeine kattoineen. Tilassa riitti ilmaa ja luonnonvaloa sadoista messuvieraista huolimatta. Valtaosa näytteilleasettajista oli saksalaisia viinintuottajia. Niiden joukkoon oli eksynyt yksi elsassilainen ja yksi italialainen viinitila sekä pari eri maiden viinejä maahantuovaa firmaa. Tarjonnan painotus ei yllättänyt, sillä saksalaiset rakastavat oman maansa viinejä, etenkin valkoisia sellaisia. Syystäkin, sillä saksalaiset valkoviinit ovat parhaimmillaan huippulaadukkaita ja halvat bulkkiviinitkin ovat useimmiten kelpo arkiviinejä. Olen juonut ensimmäisten Saksan-vuosien aikana niin innokkaasti rieslingiä, että siitä on ollut pakko pitää taukoa. Riesling on Saksan eniten viljelty rypälelajike (22% viljelysalasta), mutta ei tietenkään ainoa. Sen rinnalla maasta löytyy 140 muutakin eri rypälelajiketta. Punaisista lajikkeista yleisin on Spätburgunder (11,5%), joka muualla tunnetaan nimellä Pinot noir.

Sisäänpääsy messuille maksoi 12 euroa ja viinilasista piti maksaa muutaman euron pantti, mutta muita maksuja ei sitten olekaan. Sisäänpääsyn hinnalla saa siis maistella vapaasti esittelyssä olevia 900 viiniä. Osa kävijöistä on viinialan ammattilaisia, jotka etsivät uusia tuotteita valikoimaansa, osa viiniharrastajia ja osa vain aivan tavallisia pulliaisia. Viinitietämys ei ole tarpeen, vaikka toki maistelusta saa enemmän irti, jos tietää mitä haluaa. Viinitalojen edustajat kyllä kertovat mielellään viineistään ja suosittelevat maisteltavia.

Tykkään itse kokeilla viinimessuilla harvinaisempia viinejä tai itselleni vieraampia viinityylejä, joita ei tulisi sokkona ostettua. Tällä kertaa maistoin muun muassa Scheurebe-nimistä rypälettä, joka on saksalainen risteytys viime vuosisadan alusta. Jos pidät Sauvignon Blancista, pidät myös Scheurebestä, niin vahvasti molempia leimaa mustaherukan aromi. Nälän alkaessa hiukoa haimme ystäväni kanssa jättimäisen antipasto-lautasen jaettavaksi ja sen kylkeen erinomaista Ripassoa, jota ostin myös mukaan. Pisimpään viivyin kuitenkin sillä ainokaisella elsassilaisella ständillä. Jos pitäisi valita yksi viinialue, jonka viinejä joisin loppuelämäni, olisi se valkoviinien osalta ehdottomasti Alsace. Niin hyviä olivat nämäkin viinit, että ostin mukaan muutaman pullon ja vaelsin kilisevänä kamelina metrolla kotiin.

Viiniä kotiovelle

Kun ensimmäisiä kertoja tein ostoksia ruokakaupoissa Saksassa, olin haltioissani. Rakastan tutkia ruokakauppojen valikoimaa eri maissa. Mutta olin myös innoissani viinihyllyistä ja varsinkin viinien hinnoista, jotka lähtivät parista eurosta. Kymppiä kalliimpaa pulloa ei yleensä näe muuta kuin isommissa ruokakaupoissa, samppanjat poislukien tietysti. Alkuvaiheessa nappasinkin usein viinin mukaan ruokaostosten yhteydessä. Olin kiinnostunut tutustumaan valikoimaan, maistelemaan eri laatuja. Aika pian kävi selväksi, että ruokakaupan viinit eivät ole erityisen tasokkaita. Toki joukossa on muutamia kivoja arkiviinejä, erityisesti saksalaisten valkoviinien osalta, mutta viinejä yksi kerrallaan kokeilemalla tuntui löytyvän enemmän huteja kuin hittejä.

Seuraavaksi ryhdyin tutustumaan viinikauppoihin. Ja niitähän täällä riittää. Lyhyen kävelymatkan päässä kotoani on ainakin viisi viinimyymälää. Jos on kiinnostunut viineistä, on niiden koluaminen mukavaa ajanvietettä. Koskaan ei tiedä, mitä helmiä missäkin pikkuputiikissa on tarjolla. Kolikon kääntöpuolena on toki se, että jos haluaa jotain tiettyä viiniä, niin sitä saattaa joutua metsästämään ympäri kaupunkia. Jos asuisin etelämpänä, kävisin varmasti hakemassa viinit suoraan viinitiloilta. Mutta Pohjois-Saksasta on sen verran pitkä matka viinialueille, että se on harvinaista hupia.

Aika pian ryhdyin hyödyntämään myös toista alkoholimonopolittoman maan etua: viinit voi tilata verkkokaupoista suoraan kotiinsa. Siinäkin riitti viini-intoilijalle iltapuhdetta. Piti etsiä nettikaupat, joissa on kiinnostavin valikoima ja hyviä tarjouksia. Kyllä on kuulkaa kätevää, kun postipoika kantaa viinilaatikot hissittömän talon neljänteen kerrokseen! Ja kun alehaukka on tarkkana viinikaupoissa ja tekee edullisia ostoksia, niin sehän on kuin rahaa pankkiin laittaisi. Viinien tilaaminen on muuten mahdollista myös Suomeen. Niin kauan kuin viini tilataan yksityiskäyttöön EU-maassa toimivasta kaupasta ja myyjä huolehtii kuljetuksesta, on tilaaminen laillista ja verovelvollisuus on myyjällä (lisätietoa aiheesta vaikka täältä).

Postipojan kotiin kantamia viinejä voi sitten nautiskella omalla terassilla

Ajattelin vinkata teille muutamasta suosikkifirmastani, joista useimmiten tilaan. Joka kaupasta on myös pari viinisuositusta.

Ludwig von Kapffilla on erityisen hyvä valikoima laatuviinejä. Ja kunhan on löytänyt suosikkiviininsä, voi tarkkailla tarjouksia ja toisinaan saada haluamansa puoleen hintaan. Olen kokeillut täältä vaikka mitä eikä vielä kertaakaan ole tullut vastaan viiniä, josta en olisi pitänyt ollenkaan. Hyvä laatutaso siis kautta linjan. Toimituskulut Saksaan 6,95 euroa, Suomeen eivät taida toimittaa (selviää kysymällä). Kokeile valkoviineistä ainakin itävaltalainen Birgit Eichinger Grüner Veltliner ja punaviineistä portugalilainen Vinha do Monte.

Jacques’ on maanlaajuinen ketju, joilla on myymälä myös kotimme lähellä. Useimmiten pistäydynkin paikan päällä shoppailemassa, sillä viinejä voi myös maistella ennen ostamista. Kanta-asiakkaille on aina erikoistarjouksia. Postituskulut Saksaan 5,95 euroa, eivät toimita ulkomaille. Kokeile vaikka elsassilaista valkoviiniä Jean Geiler Pinot Blanc tai hyvän hinta-laatusuhteen cavaa Mont Michel.

Vinatis toimii Ranskassa, mutta heillä on myös saksalaiset, brittiläiset ja italialaiset sivut. Valikoima on Ranska-painotteinen. Usein alennuskampanjoita, jolloin voi tehdä löytöjä. Toimituskulut Saksaan 5 euroa, Suomeen 14 euroa (1-18 pulloa). Vinatis on äskettäin hinnoitellut viininsä korkeammiksi suomalaisille asiakkaille, mikä tarkoittaa että he maksavat Suomen tullille myyjän vastuulla olevat verot. Näin voi tapahtua jatkossa muidenkin verkkokauppojen kohdalla. Kokeile valkoviineistä Arbois Blanc Harmonie, sillä Juran alueen viinejä tulee harvoin vastaan. Bordeaux’n punaviineistä Chateau Haut Nadeau on miellyttävä ja usein tarjouksessa puoleen hintaan.

Vinexus vaikuttaa olevan yksi suurimmista saksalaisista viinin verkkokaupoista. Jos ei tiedä, mistä aloittaa, voi tilata kokeilupaketteja eri teemoilla (esim. eteläafrikkalaiset roseet, Pfalzin parhaat viinitilat tai suosituimmat pinot gris’t). Toimituskulut Saksaan 3,95 euroa, Suomeen 5 euroa (1-8 pulloa). Kokeile valkoviineistä rheingaulaista rieslingiä Prinz von Hesseniltä ja punaviineistä Delas Côtes-du-Rhône Saint Esprit.