Eurooppalainen?

P1010376

Ulkosuomalaisten identiteetissä tuntuu kulkevan merkittävä raja vanhemman ja nuoremman sukupolven välillä. Iäkkäämmät kokevat olevansa ensisijaisesti suomalaisia, kun taas nuoremman polven joukossa olen monen kuullut määrittävän itsensä ennen kaikkea eurooppalaiseksi.

Eurooppalaisuudesta puhutaan usein silloin, kun halutaan tehdä yleistyksiä (vrt. eurooppalaiset juomatavat) ja samalla erotetaan eurooppalaisuus suomalaisuudesta. Suomi on ollut EU:n jäsen yli 20 vuotta, mutta silti lehdistössä edelleen kirjoitetaan uutisia, joissa ”Euroopassa” tapahtuu sitä ja tätä ja tällöin Eurooppa tarkoittaa Suomesta erillistä entiteettiä. Ehkä oma näkökulmani on erilainen, kun itse asun tuossa mystisessä ”Euroopassa”. En puhu eurooppalaisuudesta ulkopuolisen näkökulmasta.

Minä olen sitä sukupolvea, joka on kasvanut rajattomassa Euroopassa. Muistan vielä sen aamun peruskoulun kuudennella luokalla, kun luokanopettajamme kertoi kiihtyneenä, että Neuvostoliittoa ei enää ole. Me kohautimme olkapäitämme ja jatkoimme 12-vuotiaan puuhiamme. Ei meillä ollut mitään käsitystä siitä, että elimme juuri yhtä Euroopan historian suurista käännekohdista. Karttakirjamme vanheni hetkessä, kun valtiot lakkasivat olemasta ja uusia syntyi tilalle. Kylmä sota päättyi, muureja purettiin. 80-luvun laulut, joissa pelätään ydinsotaa, tuntuivat meistä käsittämättömiltä. Siinä maailmassa, jossa me kasvoimme nuoriksi ja aikuisiksi, ei valtioiden tarvinnut uhitella toisilleen.

Hesarissa pohdittiin hiljattain vapaan liikkuvuuden merkitystä Euroopassa. Vuodesta 1992 lähtien Maastrichtin sopimus on taannut henkilöille oikeuden liikkua ja oleskella vapaasti Euroopan unionin maissa. Voimme vaihtaa unionin rajojen sisällä maata ilman että joudumme tekemään tiliä saapumisemme syistä tai anomaan oleskelulupaa. Voimme hakea töitä sieltä, missä niitä on tarjolla ja hakeutua opiskelemaan minne huvittaa. Voimme ostaa tavaroita muista Euroopan maista ilman korkeita tullimaksuja. Tällä hetkellä 15 miljoonaa EU-kansalaista asuu toisessa jäsenmaassa. Miljoonat nuoret ovat opiskelleet tai harjoitelleet toisessa EU-maassa Erasmus-ohjelman olemassaolon aikana. Omaankin tuttavapiiriini kuuluu Erasmus-vauvoja, siis vaihdossa toisensa tavanneiden parien jälkikasvua. Maasta toiseen voi matkustaa edes huomaamatta rajojen vaihtumista.

Aloin itse oivaltaa itseni eurooppalaiseksi silloin, kun asuin Kanadassa. Koin pohjoisamerikkalaisen kulttuurin itselleni vieraaksi tavalla, jota on vaikea pukea sanoiksi. Tapasin tuolloin mieheni, toisen eurooppalaisen, joka oli yhtä eksyksissä vieraalla mantereella. Välillä kävimme hampurilaisravintolan sijaan ostamassa illallistarvikkeet puodista, jonka nimi oli Eurooppalainen ruokakauppa: ranskalaista juustoa, italialaista salamia ja kreikkalaisia oliiveja. Kaipasimme maisemiin, joissa historian eri kerrostumat ovat visuaalisestikin läsnä. Kauhistelin lehdestä lukemiani näkemyksiä maahanmuuttajista ja vierastin vaatimusta, että muualta tulleiden pitäisi unohtaa oma kulttuurinsa ja sulautua paikalliseen elämänmenoon; ei siis integroitua vaan assimiloitua. Sanoin, että meillä ei ikinä olisi poliittisesti korrektia puhua ulkomaalaisista samaan sävyyn. Vähänpä tiesin, että asenneilmaston muutos olisi vain muutamien vuosien päässä.

”The world is closing in
Did you ever think
That we could be so close, like brothers
The future’s in the air
I can feel it everywhere
Blowing with the wind of change”

Viime kesänä radiosta tuli Scorpionsin vanha hitti Wind of Change ja se sai minut yhtäkkiä kyyneliin. Berliinin muurin murtumisen jälkeen kirjoitetun laulun toivo ja usko paremmasta huomisesta on niin pakahduttavaa. Ja parinkymmenen vuoden ajan tuolle tulevaisuudenuskolle tuntui olevan katetta. Kasvoi sukupolvi, jonka ensimmäistä kertaa aikoihin ei tarvinnut pelätä sotaa. Heille koti oli koko Eurooppa eikä pelkkä kotimaa. Olen etuoikeutettua sukupolvea, kun olen saanut kokea sen kaiken. Ja vasta nyt ymmärrän, miten harvinaista se on historiaa laajemmalla aikavälillä tarkasteltuna. Nyt kun optimismi on nahistunut. On taas aikakausi, jolloin pystytetään muureja – eikä vain kuvaannollisesti – ja kyräillään naapureita. Ensimmäistä kertaa elämässäni mielessäni on käynyt ajatus, joka aiemmin tuntui mahdottomalta: kenties vielä elinaikani joudun kokemaan sodan. Minulle Eurooppa ja eurooppalaisuus on toisenlaista kuin vanhemmilleni. Tyttärelleni, kolmen kulttuurin kasvatille, eurooppalaisuus on itsestäänselvyys. Mutta vielä emme tiedä, millainen tulee olemaan hänen Eurooppansa.

Tuttu ja vieras Helsinki

”Mistä olet kotoisin?” Tuohon kysymykseen vastaan aina laveasti. Olen kotoisin pieneltä paikkakunnalta Keski-Suomesta, mutta vietin elämästäni 15 vuotta Helsingissä ja pidän oikeastaan sitä kotikaupunkinani. Helsinki meni ihon alle aivan eri tavalla kuin mikään muu asuinpaikoistani. Siksi haluan Suomen-lomilla käydä aina rakkaassa entisessä kotikaupungissani. 

Edellisestä reissusta Suomeen oli ehtinyt vierähtää jo kokonainen vuosi. Laskeuduimme Helsinki-Vantaalle myöhään maanantai-iltana. Miten outoa olikaan taas kuulla ympärillään suomenkielistä puheensorinaa! Päähän siinä menee pyörälle kun jää kuuntelemaan puolella korvalla sivullisten juttuja. Saksassa en kiinnitä huomiota kanssamatkustajien keskusteluihin, mutta suomen kieli valuu korvakäytävästä väkisin sisään. Ja miten kotoisaa olikaan ihmisten yleinen epäkohteliaisuus. Heti astuttuani lentokentän saapumisaulaan ja pysähdyttyäni lastenrattaiden ja matkalaukun kanssa kuikuilemaan vastaanottajaa, pyyhälsi edestäni takakireä keski-ikäinen nainen, joka kovaan ääneen paheksui kulkuväylän tukkimista. Oi Suomi, jossa kukaan ei avaa sinulle ovia, kun molemmat kätesi ovat täynnä tai sano ”anteeksi” tai ”kiitos”! Pitkän poissaolon jälkeen tällaisiin yksityiskohtiin kiinnittää huomiota, vaikka suomalainen meininki onkin läpeensä tuttua.


Myös Helsinki oli samanaikaisesti niin tuttu ja kuitenkin kovin erilainen. Kuin olisi tavannut vanhan poikaystävän, jonka kanssa on edelleen hyvissä väleissä. Tapaaminen ilahduttaa ja toisen tapa puhua ja elehtiä on niin kuin ennenkin, kun hänet tunsi läpikotaisin. Mutta samalla toinen on muuttunut vieraaksi. Tyyliin on tullut ripaus uutta eikä sinulla enää ole aavistustakaan, millaista hänen arkensa nyt on. Helsingissä on kokonaisia kaupunginosia, jotka ovat nousseet lähtöni jälkeen, jopa uusi metroasema (Kalasatama). Ihan pihalla en kuitenkaan ole siitä, mikä kaupungissa on kuuminta hottia, sen verran tiiviisti seuraan suomalaisia blogeja. Valitettavasti moni kiinnostava paikka on kiinni parhaimpaan loma-aikaan, jolloin itse olisin niiden ovenripaa nykimässä. Vaikkapa Alppilan kirkon brunssille olen haikaillut jo parin vuoden ajan. 

Viime vuonna vaihdoin asuntoja ystävän kanssa ja vietimme kaksiviikkoisen Arabianrannassa. Silloin tuli pyörittyä paljon vanhoilla huudeillani Käpylässä ja Vallilassa. Tällä kertaa sain käyttää ystävieni ihanaa kotia Ullanlinnassa. Kolmevuotiaan kanssa ei voi riekkua koko päivää kaupungilla eikä varsinkaan viipyä myöhään illalla, joten iltaisin vastaanotin ystäviä residenssissämme. Erinomainen järjestely tässä elämänvaiheessa! Kulman takaa löytyi herkkukauppa Anton&Anton, monta toinen toistaan houkuttelevampaa kahvilaa ja merenranta. Väistelimme leppäkerttujen invaasiota kun kävelimme Hernesaarenrantaan, jossa ilmeisesti kaikki hengaavat tänä kesänä (TJEU: Löyly). Ihastuin eteläiseen Helsinkiin, jota katselin päiväsaikaan kivijalkaputiikkien tasolta ja iltaisin kattojen yläpuolelta.


Lapsen kanssa tuli koluttua leikkipuistoja ja kerrankin sain relata penkillä. Havaitsin, että suomalaiset leikkipuistot on rakennettu niin superturvallisiksi, että ei tarvitse pelätä lapsen putoavan ja taittavan niskansa. Arvelin aiemmin olevani hitusen helikopterivanhempi, kun heilun usein huolestuneena kiipeilytelineiden ympärillä. Mutta totuus on, että saksalaisissa leikkipuistoissa usein on vaarallisia kiipeilypaikkoja. Kömpelö kolmevuotias voi helposti horjahtaa alas reunattomasta telineestä 2,5 metrin korkeudelta. 


Yksi kivoimmista jutuista, mitä lapsen kanssa voi Helsingissä tehdä, on ehdottomasti Kaupunginmuseon näyttely Lasten Helsinki. Kahden kerroksen monista huoneista löytyi vaikka mitä nähtävää ja tehtävää. Kaikkien esineiden kanssa sai leikkiä. Me viivyimme pisimpään ”mummolassa”. Sen olohuone ja keittiö oli sisustettu 70-lukulaisiksi aidoilla esineillä. Lapsi tykkäsi puuhata keittiön tarvikkeilla. Myös nukkekotihuone ja rooliasujen sovittaminen olivat hittejä. Näyttelyyn on vapaa pääsy. Jos asuisin Helsingissä, kävisin varmasti täällä usein.


Tietäisin myös paljon kivoja asioita, joita Helsingissä voisi tehdä aikuisseurassa, mutta se jää seuraavaan kertaan… Onneksi olen tulossa jo kahden viikon päästä työreissulle. Kahtena vapaailtana aion tehdä täsmäiskun niihin ravintoloihin, baareihin ja kauppoihin, joihin nyt loin vain haikeita silmäyksiä.

Ihanan kallista

2016-07-04 13.06.39.jpg

Kun viime viikolla ajoimme Sveitsin läpi, huokailin koko matkan maisemien kauneuden vuoksi. Haluan tänne seuraavalle lomalle! henkäisin miehelleni. Mutta Zürichissä kuljeskellessa maan hintataso alkoi konkretisoitua. Pysähdyimme lounaalle aivan tavalliseen, normaalihintaiseen paikkaan ja tilasimme annokset lounaslistalta. Kaksi pääruokaa ja yksi pieni lasi viiniä maksoivat yhteensä 68 frangia mikä on melkein saman verran euroissa. Jäimme miettimään, onko sveitsiläisilläkään varaa syödä säännöllisesti ulkona näillä hinnoilla. Keskipalkka maassa on toki yli 6000 euroa, mutta lounashinta on silti moninkertainen naapurimaihin verrattuna. Lomakohteena Sveitsi ei enää tuntunutkaan niin houkuttelevalta.

Intouduin sitten vertailemaan elinkustannuksia eri kaupungeissa. Netistä löytyy siihen tarkoitukseen sivustoja, joihin käyttäjät ovat syöttäneet asuinpaikkansa hintatietoja. Vertailtavaksi voi valita kaksi kaupunkia. Esimerkiksi Expatistan-sivustolla näytetään hintatietoja asumisesta, ruoasta, ravintoloista, vaatteista, julkisesta liikenteestä ja niin edelleen. Asumisen suhteen on vertailtu 85 neliön asuntoja kalliilla, normaalilla ja edullisella alueella ja vastaavasti 45 neliön asuntoa samoilla spekseillä.

zurichberlin

Sivuston vertailun perusteella Zürich on kokonaisuudessaan melkein tuplasti kalliimpi kuin Berliini. Esimerkiksi asuminen on 129% kalliimpaa alppimaassa kuin Saksan pääkaupungissa. Berliini onkin tosin tunnettu edullisesta asumisen hintatasostaan, joskin hinnat ovat viime vuosina olleet rajussa nousussa.

Entä mikä mahtaa olla hintaero entisen ja nykyisen kotikaupunkini välillä? Näppituntumalla sanoisin, että Hampuri on reilusti Helsinkiä halvempi. Ruokakauppalasku on aina paljon pienempi kuin Suomessa ja ravintoloissa ja kahviloissa selviää poikkeuksetta pienemmällä loppusummalla. Yllätyinkin kovasti, kun lopputulos oli tämä:

hamburghelsinki

Hampurissa asuminen on siis kokonaisuudessaan ainoastaan 9% edullisempaa kuin Helsingissä! Vuokra-asuntojen hinnat ovat täällä kovat. Isommissa asunnoissa hintaero ei välttämättä ole merkittävä, sen sijaan yksiöitä ja pieniä kaksioita Hampurista voi löytää paljon edullisemmin. Omistusasuminen ei ole Saksassa lainkaan niin suosittua kuin Suomessa ja se onkin suhteessa kalliimpaa kuin vuokralla asuminen. Hampurissa kalleimmilla alueilla neliöhinta voi nousta seitsemääntuhanteen euroon – aivan kuin Helsingissäkin. Ruoka, alkoholi ja ulkona syöminen ovat niitä asioita, joissa Hampuri on selvästi Helsinkiä halvempi.

Mielenkiintoisia tilastoja! Miltä näyttää vertailu Helsingin ja oman kotikaupunkisi välillä? Kokeile täällä: https://www.expatistan.com/cost-of-living

Juhannus ilman perinteitä

P1000189

Olen vain yhden kerran elämässäni kokenut perinteisen mökkijuhannuksen. Oli saunaa, grillausta, uintia järvessä, laiturilla hengailua, keskiyön aurinko, ystäviä, Finnhits-kimara ja viiniä. Kenelläkään lähisukulaisistani ei ole koskaan ollut mökkiä ja siksi tuo ainoa mökkijuhannus oli ystävien hyväntahtoisen kutsun ansiota. Ikääntymisen positiivisia puolia on sekin, että yhä useammalla ystävällä alkaa olla oma mökki, joten potentiaalisia mökkikutsuja voisi nykyään olla enemmänkin, jos vain itse olisimme Suomessa juhannuksena.

P1010172

Mökkijuhannusten sijaan minulla on runsaasti kokemusta kaupunkijuhannuksista. Juhannuspäivänä Helsingin kaduilla voi patsastella kuin kaupungin omistaja. Missään ei näy ristinsielua, muutamaa hämmentynyttä turistia lukuunottamatta. Kaupungissakin tuli vietettyä juhannusta maalaistyyliin. Virittelimme grilliä Koskelan opiskelijabetonigeton takapihalla, lämmittelimme raukeina auringossa ja valvoimme aamuun asti. Kaupungissa vallitsi maaseudun rauha, vain rantasauna puuttui.

P1010302

Sittemmin tapanani on ollut olla juhannuksena jossakin päin keskistä Eurooppaa, tien päällä. Yhden juhannuksen vietin belgialaisessa luostarissa. Se oli muuten häämatkamme. Mies halusi pistäytyä tapaamassa tutkijatuttavaansa, joka sattui olemaan munkki. Johannes Kastajan päivänä luostarissakin syötiin juhla-ateria. Jonkun juhannuksen olen viettänyt Romaniassa, kerran juutuimme autolla keskelle itävaltalaisen pikkukylän juhannuskulkuetta ja pari kertaa olen viettänyt keskikesän juhlaa Hampurissa. Merimieskirkolla on suomalaisempi tunnelma kuin Suomessa. Sauna on kuumana, grillissä paistuu kotimainen makkara ja väki yhtyy Satumaa-tangoon. Jos viettää piknikkiä viereisessä puistossa, saattaa joutua keskelle ruotsalaisten mittumaari-iloittelua. Sieltä he saapuvat kulkueena kansallispuvuissaan, pystyttävät keskelle puistoa juhannussalon ja karkeloivat sen jälkeen riemuisasti sen ympärillä. Ihan oikeasti. Me suomalaiset seurasimme happamina sivusta tuota positiivisuuden tihentymää.

IMG_0594

Juhannus vuosimallia 2014. Suomessa satoi kuulema räntää eikä Ranskassakaan yllety varsinaisesti hellelukemiin.

Ehkä siksi, että en koskaan kasvanut suomalaisten enemmistön mökkijuhannustraditioon, en osaa kaivata Suomeen juhannuksena. Ainoastaan kuvat yöttömästä yöstä aiheuttavat pienen ikävän vihlaisun. Kun saavun Suomeen kesälomalle, on valoisin aika jo ohi. Juhannuksen vietän tänäkin vuonna tien päällä. Automme nokka suuntautuu tällä kertaa kohti Italiaa. Johannes Kastajan juhlan tunnelmiin pääsemme Baijerissa, jossa vietämme viikonlopun miehen Saksaan asettuneiden sukulaisten seurassa, joista suurinta osaa en ole koskaan tavannut. Laumoittain romanialaisia ja vadeittain liharuokaa, siitä on tämä juhannus tehty. Ensi vuonna sitten jossain muualla ja jollain toisella tavalla.

Mitä ulkomailla asuminen on tuonut elämääni?

P1010542

Useat ulkosuomalaisbloggaajat ovat viime päivinä kirjoittaneet aiheesta ”parasta ulkosuomalaisuudessa”. Pohdin pitkään, osallistunko aiheen käsittelyyn, sillä on vaikea keksiä enää uutta sanottavaa. Mutta kuinka paljon meillä ylipäänsä on omaperäisiä ajatuksia? Siispä kirjoitan yksinkertaisesti henkilökohtaisesta näkökulmastani ajatuksia siitä, missä asioissa ulkomailla asuminen on muuttanut minua.

Yhdeksän vuotta sitten olin juuri eronnut, kun muutin Kanadaan. Olin henkisesti juuri niin murskana kuin siinä elämäntilanteessa ollaan, mutta koin, että nyt jos koskaan on lähdettävä. En ainakaan voisi jäädä roikkumaan vanhan raunioille, kun kaikki ympärillä olisi uutta. Ensimmäiset kuukaudet olivat vaikeita. Olin paljon konkreettisemmin yksin kuin olisin ollut Suomessa. Toisaalta uusi ympäristö tarjosi tilaa rakentaa omaa minuutta rauhassa uudelleen. Vuoden kuluttua palasin ehjempänä ja rohkeampana. Olin selvinnyt niin monesta ennestään tuntemattomasta asiasta. Oli pitänyt järjestää asuntoa vieraasta maasta, hankkia viisumi, selvitä paikallisesta byrokratiasta, opetella uuden kaupungin paikat ja tavat ja tietenkin puhua ranskaa. Ulkomaille lähteminen, varsinkin yksin, vaatii toki rohkeutta, mutta ennen kaikkea se kasvattaa rohkeutta. Saksaan muuttaminen ei sen jälkeen tuntunut enää niin isolta askeleelta. En enää stressaa niin paljon tulevasta, pienistä tai isommistakaan muutoksista. Tiedän, että niistä kyllä selvitään.

P1010550

Ulkomailla asuminen avartaa väistämättä ajattelua. Jatkuvasti joutuu kyseenalaistamaan sen, onko jokin oppimani tapa tarkastella asiaa tai toimia tietyllä tavalla todellakin se ainoa ja paras tapa. Olen havainnut, miten monia näkemyksiä sitä vain ottaa annettuna, kun kaikkialla toistellaan samaa eikä vertailukohtia ole. Olen oppinut näkemään asioiden suhteellisuuden ja kehittämään omaa ajatteluani. Muistan eräänkin illan vuosia sitten, kun istuimme mieheni ja uusien romanialaisten tuttavuuksiemme kanssa iltaa ja väittelimme ilmastonmuutoksesta sekä seksuaalivähemmistöjen ja romanien asemasta. Ystävämme olivat älykkäitä, koulutettuja ja empaattisia ihmisiä, mutta heidän lähestymistapansa joihinkin asioihin oli hyvin erilainen kuin se, mihin olin Suomessa tottunut. Se johtui yksinkertaisesti siitä, että näistä kysymyksistä ei keskusteltu julkisuudessa Romaniassa. He eivät olleet kuulleet niitä argumentteja, jotka olivat minulle jo peruskauraa. Tajusin silloin, miten suuri valta ajatteluumme on sillä, mitä ja miten asioista keskustellaan julkisuudessa. Kun asuu vieraassa kulttuurissa ja tutustuu toisenlaiseen diskurssiin, saa itsekin uutta ajateltavaa.

Kohtaamani ulkosuomalaiset, sekä nuoret että vanhat, ovat olleet pääosin itsenäisiä, aikaansaavia, sosiaalisia ja elämän kirjon monipuolisuutta ymmärtäviä naisia (asuinseudullani ulkosuomalaisten enemmistö on ehdottomasti naisia). On vaikea sanoa, ovatko he jo alunperin olleet keskivertoa rohkeampi ja avoimempia uudelle kun ovat muuttaneet pois Suomesta vai onko ulkomailla eläminen muovannut heistä sellaisia. Mutta sen tiedän, että nämä rouvat eivät pienestä hätkähdä ja he suhtautuvat moniin asioihin ymmärtäväisemmin kuin Suomessa asuvat eläkeläisikätoverinsa.

IMG_0336

Ajattelutapojen muuttuminen saattaa ikävimmillään johtaa siihen, että etääntyy vanhoista ystävistä. Sen tietävät varmasti Suomessakin asuvat, joilla elämäntilanteen tai paikkakunnan muutos on vaikuttanut ystävyyssuhteisiin. Yhteistä kosketuspintaa on yhtäkkiä vähemmän, kuin toisen elämä muuttuu radikaalisti, mutta toisen pysyy ennallaan. Ulkosuomalainen ei muuten saa sanoa mitään negatiivista Suomesta, se katsotaan maanpetturuudeksi. ”Mene takaisin sinne (maahan x), jos ei kelpaa!” Arvostelua tai muutosehdotuksia saa esittää vain sisältä päin ja ulkosuomalaista pidetään jo ulkopuolisena. Usein ulkosuomalaista ymmärtääkin parhaiten toinen ulkosuomalainen. Olen saanut maailmalla tutustua ihan mahtaviin suomalaisiin, joita tuskin olisin koskaan tavannut Suomessa, sillä olisimme liikkuneet niin eri ympyröissä. Täällä meitä yhdistää taustoista, koulutuksesta, ammatista ja iästä huolimatta suomalaisuus. Ulkosuomalaiset eivät keskenään keskity Suomen haukkumiseen. Esimerkiksi Suomalaiset Saksassa -palstalla päinvastoin puretaan usein turhautumista saksalaiseen byrokratiaan ja tapoihin. Ja silloin aina on joku tikkana paikalla huutelemassa, että ”mene takaisin Suomeen, jos ei kelpaa”. Niin tai näin, aina väärinpäin.

Ulkosuomalaisuus ei itsessään ole tae onnellisemmasta elämästä. Moni on huomauttanut, että ulkomailla asuminen sisältää myös sinisiä sävyjä: kaipausta juurille, rakkaiden ihmisten ikävöintiä ja poissaoloa heidän elämänsä tärkeistä hetkistä. Totutuista kaavoista voi ravistautua irti myös Suomessa ja omaa horisonttiaan voi laajentaa kotoakin käsin yksinkertaisesti kommunikoimalla enemmän erilaisten ja erilaisista taustoista tulevien ihmisten kanssa. Mutta minulle itselleni kokemus muukalaisuudesta ja vähemmistön joukkoon kuulumisesta on ollut silmiä avaava. Se on muokannut paljon suhtautumistani toisiin ihmisiin.

Kasvatuksellisia kulttuurieroja

2016-05-01 14.45.12

Iik, sokeria!

Kun tyttäremme syntyi, romanialainen anoppini lahjoitti hänelle korvakorut. Romaniassa kaikkien tyttövauvojen korvat rei’itetään pian syntymän jälkeen. Muutenhan tyttöjä ei erota pojista. Me olimme kyllä ilmaisseet jo etukäteen, että emme missään nimessä suostu moiseen, mutta anoppi varmaan arveli meidän muuttavan mielemme. Tuntui kauhistuttavalta ajatukselta tuottaa vauvalle kipua pelkän turhamaisuuden takia. Mieheni on asunut jo niin kauan poissa kotimaastaan, että hän on monilta tavoiltaan ja ajattelutavoiltaan länsimaistunut. Niinpä hän oli samaa mieltä kanssani.

Ylipäänsä suurempia törmäyksiä romanialaisen ja suomalaisen kasvatuksen välillä ei ole ilmennyt kotonamme vaan ennemmin lomilla anoppilassa. Aikana ennen lasta suhasimme taksilla joka paikkaan, koska se vaan on Romaniassa aivan käsittämättömän halpaa. Lapsen saatuamme liikkuminen vaikeutui. Eihän romanialaisissa takseissa ole mitään turvaistuimia, ei usein edes turvavöitä. Mieheni ystävä piti minua ylihysteerisena, kun emme suostuneet tulemaan heille taksilla tästä syystä lapsemme ollessa puolitoistavuotias vaan valitsimme kolmen kilometrin kävelyn lumisateessa. Lapsi syliin vaan taksissa, ei noin lyhyellä matkalla mitään tapahdu. Niin, eihän kaupungeissa tapahdu ikinä liikenneonnettomuuksia. Varsinkaan lumikeleillä, kun autoissa ei välttämättä ole talvirenkaita. Viime joululomalla marmatin miehelle rengasasiasta, kun taksi luisteli kurveissa (ollessamme matkalla kahdestaan ravintolaillalliselle, luksusta!). Mies kysyi kuskilta, että ”anteeksi, mahtaako teillä olla talvirenkaat?” ja sai vastauksesi tuhahduksen. Totta kai on, sehän on pakollista! Tosin hänellä on talvirenkaat vain takana(!!).

Korvakorujen lisäksi Romaniassa tyttölapset kuorrutetaan pinkillä, kimalteella ja tyllillä. Kitsch-estetiikka on suosiossa myös aikuisten naisten keskuudessa. Ei ole olemassa liian lyhyitä hameita tai liikaa meikkiä. Morsiamet meikataan häihin tunnistamattomiksi. Sen sain tuta, kun erehdyin menemään ennen häitämme meikattavaksi mukanani kuva haluamastani meikkityylistä. Lopputulos ei ihan vastannut käsitystäni ja kuvan mukaista viime vuosisadan puolivälin Hollywood-glamouria. Ennen häätilaisuutta kävin anoppilassa pyyhkimässä puolet silmämeikistä pois.

2014-03-12 15.58.06

Eteläisemmillä mailla unisex-väreihin puettua vauvaa luultiin AINA pojaksi

Romanialaiset ovat lapsirakasta kansaa. Jo seurustelumme alkuvaiheessa kiinnitin huomiota siihen, miten luontevasti mieheni leikki lasten kanssa. Tunteiden osoittaminen ja fyysiset hellyydenosoitukset ovat normi. Suomessa asuessamme jouduin huomauttamaan miehelle, että hän ei kerta kaikkiaan voi silittää tuntemattomien lapsien hiuksia tai joku soittaa pian poliisit. Tunnekylmyys olikin asia, joka miestäni ahdisti Suomessa. Koetin selittää, että kyllä ne tunteet voivat olla voimakkaitakin, mutta niiden ilmaisu on erilaista. Jos on kasvanut kodissa, jossa ei paljoa halailtu, niin miten se voisi olla luontevaa myöhemminkään?

Lueskelin raskaus- ja pikkulapsiaikana paljon suomalaisia vauvalehtiä, perheblogeja ja jopa niitä paljon parjattuja keskustelufoorumeitakin. Niinpä olin hyvin indoktrinoitu siihen, miten lasta hoidetaan suomalaisittain oikealla tavalla. Syötin vauvalle itse tehtyjä luomusoseita siinä järjestyksessä kuin suomalaisissa ohjeissa neuvottiin totuttamaan vauvaa eri ruoka-aineisiin. Kokeilin sormiruokailua. Nukutin lasta parvekkeella. Ruokailun suhteen höllensin normejani vasta myöhemmin. Suomessa sokeri on itse isästä perkeleestä ja sen antamista lapsille paheksutaan äänekkäästi. Saksassa päiväkodeissa tarjoillaan usein jälkiruokaa, joissakin kuulema karkkiakin. Toisaalta kaupoissa on hyvin valikoimaa sokerittomista, terveellisistä välipaloista pikkulapsille. Mies hemmottelee mielellään lasta herkuilla. Heillä on tapana käydä kahdestaan kahvilassa viikonloppuisin kun olen töissä. En jaksa murputtaa satunnaisista pullista ja jäätelöistä, mutta nalkutan kyllä siitä, kun mies ja tytär nautiskelevat yhdessä salamia. Vaikka pitäähän puoliksi romanialaisen lapsen oppia romanialaisille tavoille. Mies on itse kasvanut suurin piirtein pelkällä salamilla.

Sitten on tietysti vielä tämä saksalainen kulttuuri, jonka keskellä elämme suomalais-romanialaisessa kuplassamme. Saksalaisesta kasvatusihanteesta olen saanut jotain kuvaa päiväkodin perusteella sekä tarkkailemalla vanhempia lapsineen leikkipuistoissa. Lapsia tunnutaan kannustavan itsenäisyyteen ja omatoimisuuteen. Päiväkodissa jo yksivuotiaat opetetaan tuomaan lautanen pois pöydästä ruoan jälkeen ja pyyhkimään jälkensä. Aikuiset eivät puutu lasten kaikkiin kinoihin, vaan antavat lasten selvitellä keskenään riitansa. Leikkipuistoissa vanhemmat eivät juoksentele telineiden ympärillä varmistamassa lapsen selustaa. Asenne tuntuu olevan se, että jos lapsi osaa itse kiivetä ylös, hän myös osaa tulla itse alas. Ja jos lapsi ei osaa itse kiivetä johonkin, niin häntä ei nosteta sinne. Lapsen pitää yrittää itse. Minussa taitaa olla hitunen helikopterivanhempaa, sillä lapsi yleensä vaatii minua apuun jos hän kaatuu. Päiväkodissa huikataan, että ei käynyt mitenkään, ylös vaan! Arvatkaa vaan toimiiko se, jos minä huutelen moista..?

Millaisia näkemyseroja kasvatuksessa olet itse huomannut suomalaisen ja asuinmaasi kulttuurin välillä?

Veroilmoitusrumba

2016-05-18 15.18.47

Alan olla loppusuoralla jokavuotisen haasteen selättämisessä: veroilmoituksen laatimisessa. Saksalaisella verojärjestelmällä on hankala maine. Maassa on siksi kokonainen veroneuvojien (Steuerberater) ammattikunta. Heidän taksansa ovat huiman korkeita, joten moni on veroneuvojan puoleen kääntymisen sijaan liittynyt veroyhdistykseen, jonka tuloihin sidottua vuosimaksua vastaan saa veroneuvontaa. Tiedän saksalaisia, joiden mielestä veroilmoitus on niin täyttä hepreaa, että sitä ei voi millään laatia itse. Koska olen aina pitänyt haasteista, päätin että minäpä selviän tästä ihan omin voimin.

Ensimmäisen kerran tein veroilmoituksen menestyksekkäästi kaksi vuotta sitten. Avuksi hankin Wiso Steuer Sparbuch– nimisen ohjelman. Se maksoi muutaman kympin ja osoittautui kullanarvoiseksi. Syötin sinne tietojamme ja ohjelma puolestaan kertoi, mitä mikäkin otsikko tarkoitti, milloin jonkin kohdan täyttäminen oli puutteellista ja mitä vähennyksiä saattaisimme vielä saada. Lopuksi täytetyn veroilmoituksen pystyi siirtämään suoraan valtion sähköiseen verojärjestelmään. Ohjelma myös kertoi, mistä jutuista piti vielä lähettää perässä kuitit. Muistilistan vaadittavista kuiteista ja valmiin saatekirjeen verotoimistoon sai tulostettua suoraan ohjelmasta. Ensimmäisellä kerralla päätös tuli jo parissa viikossa ja rahatkin saman tien. Viime vuonna taisin lähettää veroilmoituksen pahimpaan ruuhka-aikaan, sillä päätöksen saamisessa kesti pari kuukautta. Molemmilla kerroilla sain kaikki vähennykset, joita olin hakenutkin.

Jos avioliitossa oleva pari tekee yhteisen veroilmoituksen (oletusarvo), niin se tehdään miehen nimellä. Meinasin repiä pelihousuni, kun täytin ensimmäistä kertaa veroilmoitusta enkä voinut syöttää tietojen antajan kohdalle omaa nimeäni. Tuolloin miehelläni oli vain apuraha, joka ei ollut verotettavaa tuloa ja niinpä veroilmoitukseen tuli muutenkin vain minun tuloni ja vähennykseni. Mutta silti se piti tehdä miehen nimissä. Mikä maa tämä oikein on?? No sellainen maa, jossa on käytössä myös monenlaisia titteleitä:

tittelit

Verotuksessa voi vähentää kaikenlaisia mielenkiintoisia asioita. Osittain ne ovat samoja kuin Suomessa, kuten vaikka työmatkakuluja, työhuonevähennys kotona työskentelevältä tai kotitalousvähennys (20%). Tässä listaa joistakin asioista, joista tänä vuonna hain vähennystä tai jota vero-ohjelma ehdotteli minulle:
– kakkosasunnon vuokra, kun työpaikka on toisella paikkakunnalla (niin kuin meillä miehen tapauksessa), huonekalut ja muutto sinne, matkat kodin ja kakkosasunnon välillä sekä päiväraha työpaikkakunnalla oleskelun ensimmäiseltä kolmelta kuukaudelta
– päiväkotimaksut
– kirkollisvero
– veroneuvojan kulut tai vero-ohjelman hankintahinta(!)
– liikennevastuuvakuutus ja yksityinen vastuuvakuutus
– vuokran ns. sivukulut (Nebenkosten) siltä osin, kun ne koskevat työvoiman käyttöä (esim. talonmies)
– työpaikan hankkimisesta koituneet kulut, ts. matka työhaastatteluun
– passin hankinta, jos on työmatkoja ulkomaille
– ns. poikkeukselliset kustannukset (außergewöhnliche Belastungen), jotka ylittävät tietyn summan; näihin voi laittaa vaikkapa lääkäri- ja hammaslääkärikuluja, silmälasien tai erityisten apuneuvojen hankinnan. Tämän pointtina tuntuu olevan tasata kuluja niiltä, joilla on vamma tai sairaus, joka aiheuttaa kohtuuttomia kuluja.

Veroilmoituksen täyttäminen itse vie minulta aina paljon aikaa. Ensimmäisellä kerralla kului tuntikausia pelkän terminologian ja systeemin selvittelemiseen. Joka vuosi pitää hetken haeskella, että mihin kohtaan mikäkin vähennys kuuluu. Säilytän nykyään kaikki kuitit, joiden suinkin voin kuvitella sujahtavan veroilmoitukseen. Google laulaa, kun sitten etsin esimerkkejä vähennyskelpoisista asioista. Moni ulkoistaa veroilmoituksen tekemisen siksi, ettei jaksa käyttää aikaa siihen. Toisaalta veroneuvojaakin varten pitää käydä läpi ja järjestellä kuitit ja tositteet. Siitä on vain askel itse ilmoituksen täyttämiseen. Voi olla, että veroneuvoja keksisi vielä joitain vähennysmahdollisuuksia, joita en ole tullut ajatelleeksi. Toisaalta uskon, että olen kyllä huomioinut ainakin ne suurimmat vähennyksien kohteet, joten veroneuvojan palkkion jälkeen emme välttämättä jäisi yhtään enempää plussalle. Sitäpaitsi tunne siitä, kun selviytyy jostain vaikeasta tehtävästä, on korvaamaton. Selvisin! Pärjäsin! Osasin! Ja saksaksi vielä!

Ulkosuomalaisen tarina: Vuokko Stavangerista

Vuokko

1) Kuka olet ja mitä teet?
Olen Vuokko Dahle, 38-vuotias syöpäsairaanhoitaja ja elokuussa kolme vuotta täyttävän pikkupojan äiti.

2) Miten päädyit Norjaan?
Päädyin Norjaan seikkailun- ja työtilanteen vuoksi. Suomessa vuonna 2002 oli todella huono tilanne sairaanhoitajille saada vakituista työpaikkaa. Lisäksi parempi palkka ja työolot houkuttivat. Tuli kuin tilauksesta Tehy-lehdessä ollut ilmoitus norjankielen kurssista sairaanhoitajille, joka oli lisäksi maksuton ja järjestettiin Jyväskylässä, missä silloin asuin. Tarkoitus oli olla vuosi, jotta saisin tuotua ostamani verovapaan auton Suomeen, mutta jotenkin vuoden jälkeen tuntui siltä, että en ollut vielä valmis palaamaan. Ja sitten tietysti tapasin tulevan mieheni ja loppu onkin historiaa 😉

3) Mitkä asiat aluksi yllättivät, oudoksuttivat tai ärsyttivät uudessa kotimaassasi?
Luulin, että Norja olisi enemmän samankaltainen kuin Suomi, ovathan molemmat pohjoismaita. Yllätyksiä ei suuremmin ollut, hintataso tietysti aluksi järkytti, ja byrokratian hitaus. Minulta meni 10 viikkoa, ennen kuin sain sosiaaliturvatunnuksen. Ilman tunnusta en saanut esim. pankkitiliä auki, ja siten en myöskään palkkaa. Onneksi työnantaja oli tosi joustava, ja sain sitten ensimmäisen palkkani heti pankkitilin aukaistuani, eikä siis tarvinnut odottaa seuraavaan viralliseen palkanmaksupäivään.

Minua lähinnä oudoksutti ihmisten tapa matkustaa juhlapyhiksi. Ensimmäisenä pääsiäisenä täällä ihmettelin, missä kaikki ovat, ja pitäisi minunkin olla siellä. Kaupunki oli ihan autio, kaikki olivat lähteneet vuorille hiihtämään. Muutenkin täällä arvostetaan vapaa-aikaa huomattavasti Suomea enemmän, mikä myöskin näkyy omassa työssäni. Suomessa minulla olisi vapaata joka kolmas viikonloppu, täällä teen töitä joka kolmas viikonloppu. Muutama ruokayllärikin on tullut vastaan, vaikka kaikkiruokainen olenkin. Lammasta täällä länsirannikolla syödään paljon, ja täällä se myös maistuu hyvältä. Olin vissiin Suomessa syönyt vain vanhaa uusiseelantilaista.

Ärsyttäviä juttuja on ne samat, kuin alussakin. Ruokakaupat ovat numero yksi. Valikoima on Suomeen ja moneen muuhun maahan verrattuna onneton. Syynä norjalaisten halu suojella markkinoitaan. Norjahan ei kuulu EU:hun ja voi siten säännöstellä tuontiaa kovilla tulleilla. Esim. tuontijuustot maksavat PALJON. Lisäksi ärsyttää norjalaisten leväperäisyys monessa asiassa. Suomalaisena olen tottunut, että sopimukset pidetään ja ilmestytään paikalle ajoissa. Myös siisteydessä ei olla niin nuukia, näkisipä joku, miltä sairaalan henkilökunnan käyttämissä tiloissa välillä näyttää.. Ja äitinä ärsyttää, että päiväkodeissa ei tarjoilla lämmintä ruokaa, eikä suuremmassa osassa ole makuumahdollisuutta muualla kuin vaunuissa ulkona. Koulusysteemi myös hieman pelottaa, täällä pääpaino on viihtyvyydellä, ei niinkään sillä, mitä siellä opitaan. Ei ihme, ettei Norja pärjääkään kansainvälisissä mittauksissa. Ja myös koulussa pitää olla omat eväät mukana.

norja1

Lenkkipolun varrelta

4) Mitkä ovat kotikaupunkisi parhaat puolet?
Stavangerin parhaita puolia ovat viihtyisä pieni puukeskusta, johon en kyllästy koskaan. Kaupungissa on myös öljyalasta johtuen hyvin kansainvälinen ilmapiiri, ulkomaalaisia on väestöstä n 20%. Täällä on monia hyviä ravintoloita, saatiinpa tänne keväällä ensimmäinen Michelin-tähtikin. Kaupunki on pieni, eli välimatkat eivät ole pitkiä. Lentokentälle on lyhyt matka, ja varsinkin muualle Eurooppaan pääsee helposti. Täällä on myös hyvät ulkoilumahdollisuudet ihan keskustan tuntumassa. Ja meren rannalla on mukava asua näin sisämaan kasvattina.

5) Miten koet sopeutuneesi uuteen asuinmaahasi ja mitkä ovat olleet tärkeitä tekijöitä sopeutumisessa?
Koen sopeutuneeni ihan hyvin. Ehdottomasti tärkeimpänä sopeutumisessa pidän kielen hallitsemista. Paikallisia ruokia syön mielelläni, vaikken niitä itse yleensä kokkaakaan. Tunnen jo hyvin norjalaiset tavat. Sopeutumisessa auttoi myös norjalainen mies, eli pääsin sitä kautta enemmän sisälle norjalaiseen perhe-elämään ja arkeen muutenkin. Täällä on myös paljon ikäisiäni suomalaisia, jotka auttavat koti-ikävässä ja saadaan yhdessä puida tätä elämää täällä.

norja2

Näkymä olohuoneen ikkunasta

6) Pärjääkö Norjassa englannin kielellä? Kuinka vaikeaa/helppoa paikallisen kielen opetteleminen on?
Norjassa pärjää englannilla oikein hyvin. Stavangerissa vielä paremmin. Monissa ravintoloissa ei tarjoiluhenkilökunta edes osaa norjaa. Eli täällä joudun käyttämään englantia välillä siksi, että vastapuoli ei puhu norjaa. Tietääkseni kaikissa virastoissa ym. saa palvelua englanniksi. Kielen opettelussa auttoi kouluruotsi, oman lisänsä kieleen tuovat murteet, jotka saattavat poiketa huomattavasti kirjakielestä. Murretta myös kirjoitetaan esim. tekstiviestit. Täällä on kaksi virallista kieltä, ”bokmål” ja ”nynorsk”. Riippuen kunnasta, saattaa kunnan virallinen kieli olla nynorsk, jolloin kaikki viralliset tekstit on kirjoitettu sillä. Täällä käydään vähän samantyylistä keskustelua kahden kielen tarpeellisuudesta kuin Suomessa keskustellaan pakkoruotsista. Stavangerin murre on muualta tulleille usein haaste, saatetaanpa tv-ohjelmatkin tekstittää, jos joku puhuu stavangeria.

7) Kaipaatko jotain Suomesta?
Suomesta kaipaan eniten ystäviä ja perhettä. Ja sitten tulevat ruokakaupat ja ihmisten suoruus. Täällä on vähän amerikkalaisittain, eli kovasti hymyillään ja puhutaan small-talkia. Suomen kesäillat ja kunnon luminen talvi.

norja3

Stavangerin satama

8) Miten ulkomailla asuminen on muuttanut sinua?
Olen avarakatseisempi asuttuani ulkomailla ja tutustuttuani muihin kulttuureihin. Osaa arvostaa enemmän suomalaisuutta. Olen erittäin ylpeä suomalainen.

9) Miten suomalaisuus näkyy sinussa?
Vielä neljäntoista vuoden jälkeen juon edelleen Juhlamokkaa, jota sitkeästi raahaan tänne Suomesta. Kotonani on paljon suomalaisia tavaroita. Iittalaa, Arabiaa jne. En voisi koskaan kuvitella edes vaihtavani kansalaisuutta. Työkaverini pitävät suomalaisena tapanani suorapuheisuutta ja luotettavuutta. Potilaat tuntuvat antavan arvoa rehellisyydelle ja sille, että hoidan homman heti, enkä jää miettimään ja jahkailemaan. Ennen en alkanut kyynelehtiä Maamme-laulusta tai Finlandiasta, mutta nyt teen senkin.

10) Mitä vinkkejä antaisit Norjaan muuttoa suunnittelevalle?
Tänne on helppo tulla, suomalainen tutkinto on helppo hyväksyttää täällä. Työmahdollisuudet ovat hyvät, joskin tällä hetkellä on lama, joka näkyy varsinkin täällä Stavangerissa öljyn hinnan laskun takia. Onhan kaupunki Norjan öljypääkaupunki. Täällä on helppo sulautua joukkoon, koska ulkomaalaisia on muutenkin niin paljon. Kieltä kannattaa osata edes vähän ja olla rohkea puhumaan sitä, jotta oppii lisää.

11) Kerro kolme lempipaikkaasi Stavangerissa.
Keskusta, koti ja lenkkipolut tässä lähellä.

norja4

Stavangerin vanhaa puutalokeskustaa

12) Millainen prosessi oli sijaisvanhemmaksi päätyminen?
Poikamme on päätynyt meille sijaislapsena. Prosessi on tietääkseni sama kuin monessa muussa maassa. Eli ensin pitää suorittaa Pride-kurssi, jossa käydään läpi prosessia sijaisvanhemmuudesta ihan siltä tasolta alkaen, että koko oma lapsuus kaivetaan esiin ja analysoidaan. Kurssi kesti kolme tai neljä viikonloppukokoontumista, ja kotitehtävät ja keskustelut päälle. Eli prosessi oli hyvin syväluotaava ja kattava. Täällä sijaisvanhempien rekrytoinnista ja koulutuksesta vastaa Bufetat (Barne-, ungdoms- og familiedirektoratet). Eli lyhyesti: kuntien lastensuojelu huolehtii lapsista ja heidän huostaanotoistaan ja Bufetat järjestää lapsille kodin. Eli löytää ”matchin”. Meidät sijoitettiin omasta toiveestamme ns. vauvapankkiin, koska halusimme mahdollisimman pienen lapsen ja meillä ei ollut aikaisempia lapsia.

Siitä, kun meidät hyväksyttiin sijaisvanhemmiksi siihen, kun lapsi meille tuli, kesti kolme kuukautta. Poikamme muutti meille 7,5-kuukauden ikäisenä ja ”raskaus” kesti viikon. Eli aika siitä kun meille poika puhelimessa esiteltiin siihen kun hän meille muutti. Olin infonnut työnantajaani hyvissä ajoin prosessistamme, eli hänelle ei ollut yllätys, kun jäin ihan yllättäen hoitovapaalle. Oli muuten aika kiireinen viikko hommata kaikki vauvan tuloon tarpeellinen. Vauva oli jo otettu huostaan kuukautta aiemmin ja odotteli päivystävässä sijaiskodissa meille pysyvään kotiin siirtymistä.

Pojallamme on status ”pysyvästi huostaanotettu”. Eli tuomioistuin teki päätöksen pysyvästä huostaanotosta. Biologisella vanhemmalla oli mahdollisuus valittaa päätöksestä, mitä hän ei koskaan tehnyt. Poikamme tulee siis asumaan meillä kunnes on täysi-ikäinen. Olemme käynnistämässä prosessia adoptioon, mutta se vie oman aikansa. Olemme kuitenkin onnellisia siitä, että poika saa jäädä meille asumaan, eikä tarvitse elää pelossa, että joudumme hänestä luopumaan.

13) Mitä asioita haluat välittää lapsellesi suomalaisesta kulttuurista?
Poikamme on kenialaista syntyperää. Eli perheessämme asuu kolmesta erilaisesta kulttuurista tulleita. Suomalaisuudesta aion välittää hänelle tärkeimpänä kielen. Puhun hänelle vain suomea. Sitä kautta hän saa yhteyden perheeseeni ja suomenkielisiin ystäviini ja heidän lapsiinsa. Hän on myös suuri Muumi-fani ja kesällä onkin suunnitelmissa retki Muumimaailmaan. Tarjoilen myös suomalaisia ruokia kotona ja ruisleipä näyttää pojalle maistuvan erinomaisesti. Suomessa hän söisi vain pelkkää ruisleipää. Luen myös suomalaisten lastenkirjailijoiden kirjoja. Esim. Koiramäki-sarja ja Tatu ja Patu -kirjat ovat suosittuja. Tiedän, ettei pojastani koskaan tule supersuomalaista, mutta on tärkeää, että hän tietää, mistä minä tulen.

Lakanagate

lanakat pinossa

Lapsuuden äänimaisemaan kuuluu erottamattomasti mankelin louskutus alakerran kodinhoitohuoneessa lauantaisin. Siellä pyörivät juuri viikatut lakanat. Viikkaamiseen jaloon taitoon minut perehdytettiin jo pienenä. Niinpä oikeaoppisen viikaamisen liikkeet ovat lihasmuistissani. Jatkoin lakanoiden viikkaamista jopa opiskelijayksiössäni, vaikka minulla ei ollut mankelia. Yksinään viikkaaminen on hieman haastavaa. Kiipesin pöydän päälle, että sain roikotettua lakanaa suorana ja käänneltyä sitä haluamallani tavalla. Sittemmin olen koulinut mieheni oikeaoppisen lakananviikkaamisen saloihin. Jossain vaiheessa jaksoin jopa silittää kaikki lakanat, mutta siitä on jo ikuisuus. Pelkällä viikkaamisellakin lakanat saa riittävän sileiksi makuuni.

Hesari nosti äskettäin viikkaushommat valokeilaan artikkelillaan Lakananveto on pohjoismainen tapa. Hihittelin jutulle lauantai-iltana taksissa kotiin palatessani. Siinä maalailtiin kuvaa koko kansakuntaa ja perheitä yhdistävästä wanhasta perinteestä. Havainnoillistajana oli sekä video että lakananvetoa tanssina esittelevä kuvasarja. Rituaaliin kuuluu myös, että toinen osapuoli dominoi. Jutun mukaan se on useimmiten nainen, mutta lapsuudenperheessäni koko lakananvetämis- ja mankelointiruljanssia hallinnoi isä. Kyllä ei sopinut lapsen haastaa isän arvovaltaa vaikkapa taittamalla lakanaa toiseen suuntaan.

muotoonommeltu lakana

Jutussa kerrotaan, että lakananveto on erityisesti Euroopan luterilaisia alueita yhdistävä tapa. Saksalaiset kuulema taittelevat lakanat samalla tavalla kuin suomalaiset. Tässä kohdin on pakko jättää eriävä mielipide: Saksassa ei nykyään myydä muita kuin muotoonommeltuja lakanoita. Niitä ei vaan voi viikata perinteisellä tavalla. Olen etsinyt kaikkialta tavallisia lakanoita, mutta tähän asti olen joutunut kuskaamaan niitä Suomesta. Hiljattain annoin periksi ja tilasin taloutemme ensimmäisen muotoonommellun lakanan. En sentään sellaista froteista hirvitystä, kompromissi suomalaisen ja saksalaisen lakanaperinteen välillä sai luvan olla muotoonommeltu puuvillasatiinilakana. Siellä se nyt lepää sängyssämme. Pakko myöntää, että se näyttää siistimmältä ja pysyy paikallaan paremmin kuin tavallinen lakana. Mutta ihmisellä on juureton olo, kun hän ei tiedä, miten lakana nyt pitäisi taitella.

Ulkosuomalaisen tarina: Eeva-Maria Rotterdamista

Eevis

1) Kuka olet ja mitä teet?
Olen Eeva-Maria, 28-vuotias ulkosuomalainen. Asun jo neljättä vuotta Rotterdamissa Alankomaissa ja työskentelen sosiaalikuraattorina Suomen merimieskirkon palveluksessa.

2) Miten olet päätynyt Hollantiin?
Päädyin Hollantiin ihan rehellisesti työn perässä. Koskaan en ollut osannut kuvitellakaan joskus asuvani tässä maassa. Lähdin Suomesta alunperin vuodeksi Lyypekkiin merimieskirkolle vapaaehtoistyöhön ja sillä samalla reissulla olen jo ollut yli neljä vuotta.

3) Mitkä asiat aluksi yllättivät, oudoksuttivat tai ärsyttivät uudessa kotimaassasi?
Kun muutin Saksasta Hollantiin, monet kysyivät, onko Rotterdam erilainen kuin Lyypekki. Helppo oli vastata, että on, on se erilainen aika paljonkin. Mutta niiden eroavaisuuksien nimeäminen olikin jo sitten vähän hankalampaa. Rotterdam eroaa monikulttuurisuudellaan (kaupungissa asuu 160 eri kansallisuuden edustajia) ja koko kaupungin fiilistä leimaa Euroopan suurin satama. Alkuun ärsytti (ja välillä ärsyttää vieläkin) hollantilaisten pihiys, suorapuheisuus (vittuilu on sallittua) ja se, että ”aina” on pakko saada olla oikeassa.

Rotterdam 4

4) Mitkä ovat kotikaupunkisi parhaat puolet?
Rotterdamin parhaat puolet ovat mielestäni juuri ne monikulttuurisuus ja sataman läheisyys. Monikulttuurisuus on saanut aikaan sen, että maahanmuuttajiin on totuttu. Kukaan ei katso kieroon, kun et osaa asioida hollanniksi, vaan paikalliset sujuvasti vaihtavat englantiin useimmissa tilanteissa. Sataman läheisyys tuo merellisen tunnelman, laivat saapuvat ja lähtevät ja vanhat satamamakasiinit muistuttavat ajasta, jolloin täältä lähdettiin sankoin joukkoon Amerikkaan paremman elämän toivossa.

5) Miten koet sopeutuneesi uuteen asuinmaahasi ja mitkä ovat olleet tärkeitä tekijöitä sopeutumisessa?
Työskenten pääasiassa suomalaisten kanssa, suomeksi. Myös suurin osa ystävistäni on suomalaisia maahanmuuttajia. Jos se unohdetaan niin olen mielestäni sopeutunut hyvin. Tärkeää on hyväksyä se, että tässä elämä on ja näillä spekseillä mennään eteenpäin. Sisälämpötila on viileämpi kuin Suomessa ja rappukäytävät ovat jyrkkiä ja kapeita, mutta tähän elämäntyyliin on nyt sopeuduttava. Helpompi on olla, kun ei keskitu niihin itseä häiritseviin asioihin ja kohta jo huomaa tottuneensa niihin asioihin.

6) Pärjääkö Hollannissa englannin kielellä? Kuinka vaikeaa/helppoa paikallisen kielen opetteleminen on?
Hollannissa pärjää todella hyvin englannin kielellä. Pidempään viipyville suosittelen kuitenkin ainakin alkeiskurssia kielen opettelemiseksi. Se, että huomaa ymmärtävänsä katukylttejä ja ravintolan ruokalistoja yms. edistää kummasti omaa viihtyvyyttä. Hollannin kieltä on mielestäni helppo oppia vähintäänkin ymmärtämään, jos on yhtään pohjaa saksasta ja ruotsista. Tämä tosin on saanut aikaan sen, että itse olen unohtanut kokonaan vähätkin ruotsin- ja saksankielen taitoni.

Rotterdam 2

7) Kaipaatko jotain Suomesta?
Kaipaan Suomesta perhettä ja ystäviä. Sitä, että voisi mennä joskus vain pistäytymään sunnuntai-iltapäiväksi äidin ja isän luo. Huomaan toisinaan kaipaavani myös sitä fiilistä, että asiat olisivat ”helppoja” ja osaisin automaattisesti lähteä etsimään esimerkiksi ruokasoodaa leivontahyllyltä, eikä vaikkapa siivoustarvikkeiden joukosta. Juhannuksen aikoihin iskee aina nostalgiakaipuu Suomen kesään. Ja tietysti, ruokakaupoista kaipaan viiliä. Äitini ostaa sitä nykyään jo aina valmiiksi jääkaappiin, kun tietää minun olevan tulossa käymään.

8) Miten ulkomailla asuminen on muuttanut sinua?
Ulkomailla asuminen on varmasti muuttanut aika paljonkin. Ymmärrän, miten hankalaa on joskus yrittää hoitaa asioita vieraalla kielellä. Siis viedä vaikka autoa korjaamolle tilanteessa, jossa et ymmärtäisi asiasta hönkäsen pöläystä edes suomeksi. Mutta koen tulleeni myös vahvemmaksi. Kysyvä ei tieltä eksy ja uusien haasteiden kohdalla on parempi mennä vain tulta päin. Kyllä ne sitten neuvovat – on hyvä asenne ja hölmöilyt voi aina pistää sen piikkiin, että olet vähän urpo ulkomaalainen.

9) Miten suomalaisuus näkyy sinussa?
Suomalaisuus näkyy aika voimakkaastikin. Kotoa löytyy Iittalaa, Pentikiä, Artekia ja Marimekkoa. Koskaan en varmaan Suomessa asuessa olisi päätynyt ostamaan Artekin tuoleja ruokapöydän ympärille. Kuuntelen myös aika usein Radio Suomea nettiradion kautta ja katson suomalaisia TV-ohjelmia. Suomi on myös koko ajan ollut se kotimaa, jonne jossain vaiheessa vielä palaan.

Rotterdam 3

10) Mitä vinkkejä antaisit Hollantiin muuttoa suunnittelevalle?
Hollanti on helppo maa ulkomaalaisille, ei tarvitse turhaan jännittää tänne muuttoa. Samaan aikaan kannattaa varautua siihen, että käytännön järjestelyt vievät oman aikansa. Pankkitili, kaasu- ja sähkösopimukset, nettiliittymä, autovakuutukset… Kaikki asioita, jotka kyllä järjestyvät aikanaan, mutta kärsivällisyyttä pitää olla juostessa virastosta toiseen ja etsiessä juuri oikeanlaisia papereita. Mutta kun käytännön asiat ovat kunnossa, ollaan jo voiton puolella. Tänne on helppo sopeutua.

11) Kolme lempipaikkaani Rotterdamissa.
1. Maas-joen ranta. Käyn usein lenkillä Maas-joen rannassa haistelemassa merituulta ja katselemassa laivoja.
2. Keskustan terassit aurinkoisina päivinä, ovat aina täynnä, ihmiset hyvällä tuulella ja elämä hymyilee.
3. Markthal, eli Rotterdamin kauppahalli – kaupungin ylpeyden aihe ja mahtava eri makujen ja tuoksujen sekamelska modernissa kuoressa.