Jäädä vai palata?

Lähditkö aikanaan ulkomaille ”vuodeksi” ja et ole vieläkään palannut? Teitä on monta. Yksi lähti vaihto-opiskelemaan, toinen au pairiksi, kolmas välivuotta viettämään, neljäs lyhyelle työkomennukselle. Yhteistä kaikille on se, että muutaman kuukauden kuluttua kotiinpaluu ei tuntunutkaan hyvältä ajatukselta. Katsotaan vielä vähän aikaa, kun on alkuun päästy. Ehkä vastaan oli tullut ihminen, jonka luota ei halunnut lähteä pois. Se vasta onkin tavallinen tarina pitkäaikaisemman ulkomailla asumisen taustalla.

2015-09-10 07.59.35

Suomalaisia tuli Saksaan erityisen runsaasti 60- ja 70-luvuilla. Monia suomalaisyhteisöjä pyörittävät juuri nämä rouvat, jotka saapuivat jo nelisenkymmentä vuotta sitten ja jäivät. Oman kaveripiirini suomalaiset ovat pääasiassa tulleet joko pari vuotta ennen minua tai minun jälkeeni. Hekin ovat päättäneet jäädä. Ulkosuomalaisyhteisöissä on usein hyväksyttävä se, että ihmiset tulevat ja menevät. Jäähyväisiin pitää tottua. Kummallista kyllä, hyvästelin vasta viime kesänä ensimmäiset kaksi Suomeen palannutta ystävää. Ovatko saksansuomalaiset siis erityisen paikallaanpysyvää sorttia?

Kaivoin esiin tilastotietoja sen selvittämiseksi, millaista suomalaisten muutoliike Saksaan on nykyisin. Statistisches Bundesamt kertoo, että vuoden 2014 lopussa Saksassa asui 14 019 Suomen kansalaista (on hyvä pitää mielessä, että kaksoiskansalaiset eivät kuulu tähän lukuun, sillä heitä ei tilastoida suomalaisiksi). Naisia tästä joukosta on kaksi kolmasosaa. Suomalaisten keski-ikä oli miesten osalta 38,5 vuotta ja naisten osalta 47.7 vuotta. Tässä siis näkyy se, että suuren muuttoliikkeen aikana tulijat olivat pääasiassa naisia. Ehkä hieman yllättäen suurin ikäryhmä ovat 25-45 -vuotiaat, heitä on lähes puolet Saksan suomalaisista. Eläkeikäisiä on vajaa viidesosa ja alaikäisiä alle 10%. Miesten ja naisten välillä suurin ero ikäjakauman lisäksi on perhesuhteissa. Naiset ovat miehiä useammin naimisissa (49% vs. 29%) ja heillä on huomattavasti useammin saksalainen puoliso (47% vs. 16%).

Vuoden 2014 aikana Saksaan muuttaneista suomalaista suurin ryhmä olivat 20-35- vuotiaat, siis opiskeluikäiset ja työelämässä paikkaansa hakevat. Sama ikäryhmä oli enemmistönä myös Saksasta poismuuttaneiden joukossa. Eläkeikäisten muuttoliike on lähes olematonta, vain prosentin luokkaa. Suurin osa Saksasta poismuuttaneista oli viipynyt maassa 1-4 vuotta. Lähipiirini profiili ei siis ole lainkaan tyypillinen. Paljon tavallisempaa on, että Saksaan tullaan työkomennukselle, mutta matkaa jatketaan viimeistään neljän vuoden kuluttua. Eikä välttämättä takaisin Suomeen, vaan johonkin uuteen maahan.

2016-01-22 17.02.34

Myth of return on maahanmuuttotutkimusten termi, jolla viitataan maahanmuuttajien puheissa esiintyviin suunnitelmiin paluusta kotimaahan. Maahantulija pitää paluumuuttoa itsestäänselvänä, mutta sitä lykätään hamaan tulevaisuuteen. Ei nyt ihan vielä. Katsotaan sitten kun lasten koulut on käyty. Sitten kun työelämässä on saavutettu se mitä saavutettavissa on – tai säästöjä on kertynyt tarpeeksi (köyhemmistä maista tuleville tyypillistä). Eläkepäiviksi Suomeen! Totuus kuitenkin on, että eläkeikäiset eivät enää lähde. He ovat jo tiukasti juurtuneita asuinmaahansa, lapset ja lapsenlapsetkin asuvat usein lähistöllä. Ne harvat eläkeläiset, jotka muuttavat takaisin Suomeen, saattavat kokea maan vieraaksi. Tammikuinen Suomi ei ollutkaan se kesälomien leppoisa tyyssija ja tavat ovat toiset kuin kotona.

Tuntemistani ulkosuomalaisista vain aniharva on alun perin päättänyt lähteä Suomesta pysyvästi. Elämä on vain vienyt mukanaan niin, ettei paluu ole tähän mennessä tuntunut ajankohtaiselta. Itse arvelin Saksaan muuttaessa, että paluumuutto tuskin on realistista. Mieheni on lähes mahdotonta löytää töitä Suomesta. Meidän oli viisaampaa lähteä muualle. Reilumpaakin tavallaan, että asuinmaamme ei ole kummankaan kotimaa. Sen verran kova paikka kuitenkin oli ajatella, että en enää koskaan asuisi Suomessa, että jätin mielessäni takaoven auki. Jos jonain päivänä olosuhteet sitä suosisivat, jos tulisi ylittämätön työtarjous, jos jos jos… Murto-osa minusta siis elättelee myyttiä paluusta. Älä koskaan sano ei koskaan, millekään asialle. Se on hyvä periaate, niin monta kertaa on tullut takkia käännettyä elämän aikana.

Mikä on sinun tarinasi? Miksi lähdit ja oletko palaamassa?

Saksalaisten Suomi-rakkaudesta

Erään kerran lähdin hakemaan naapurirapusta pakettia, jonka postimies oli jättänyt naapurilleni, kun en ollut kotona. Oven avasi keski-ikäinen, goottihenkisesti pukeutunut nainen. Heti ensimmäisenä hän tiedusteli, onko nimeni kenties suomalainen. Kun vastasin myöntävästi, hän ryhtyi innostuneena selittämään olevansa kova The 69 Eyes-fani. Hän on jopa bändin kansainvälisen fanisivuston ylläpitäjä. Ilmeisesti minäkin sain osani glooriasta siksi, että satuin tulemaan samasta maasta. Vastaavanlaisiin yllättäviin Suomi-avautumisiin on saanut tottua Saksassa. Nimeni tunnistetaan yhtenään suomalaiseksi, mikä hämmentää minua joka kerta yhtä paljon. Sitä seuraa aina Suomi-aiheinen small talk.

2015-12-08 17.54.25

Kun saksalaiset kuulevat, että tulen Suomesta, on heidän ensireaktionsa ihastus ja innostus. Melkein jokaisella on jokin Suomeen liittyvä tarina kerrottavanaan. Lääkäri ryhtyy vastaanotolla kertomaan minulle innostuneesti elokuvissa näkemästään Mittsommernachtstango-dokumentista, joka kertoo suomalaisista, tangosta ja Aki Kaurismäestä (pitäisikin muuten katsoa kyseinen filmi). Jollakulla on suomalaisia ystäviä. Yllättävän moni on jopa käynyt Suomessa tai ainakin kertoo kovasti haluavansa matkustaa sinne. Hampurissa asuvat saksalaiset tietävät lähes poikkeuksetta suomalaisen merimieskirkon joulubasaarin. Skandinaaviset joulumarkkinat ovat iso tapaus jopa miljoonakaupungissa. Joka vuosi suomalaisilla markkinoilla vierailee yli 30 000 kävijää, heistä suurin osa saksalaisia. He syövät haltioituneina poronkäristystä, karjalanpiirakoita ja lakkakakkua.

2015-07-25 14.30.59

Suomella ja suomalaisilla on Saksassa yleisesti ottaen erinomainen maine ja siksi suomalaisuus on hyvä valttikortti vaikkapa asuntoa etsiessä. Useammallakin ystävälläni on kokemusta siitä, miten ynseästi asunnonvälittäjä aluksi suhtautuu murtaen saksaa puhuvaan asunnonetsijään, mutta ääni kellossa muuttuu tyystin kun hakijan kansallisuus käy ilmi. Suomalaiset ovat maahanmuuttajien kermaa, muualta tulijoiden ylintä kastia. Emme eroa ulkonäön puolesta saksalaisista, kulttuurisesti olemme lähellä toisiamme ja maillamme on pitkä läheisten suhteiden historia. Omaa sopeutumista ja arkea helpottaa toki kovasti se, että on oikeanlainen mamu. Sellainen, jota kohtaan ihmiset suhtautuvat suopeasti. Samanaikaisesti ahdistaa, miten etuoikeutuksi minut tekee pelkkä kansallisuuteni. Syntymämaa kun on asia, johon ei voi itse vaikuttaa.

Helena kertoi blogissaan, että ranskalaisilla on vaikeuksia sijoittaa Suomea edes kartalle. Näin erilainen voi olla suhde Suomeen naapurimaidenkin välillä. Mitä sinun asuinmaassasi tiedetään Suomesta?

 

Virtuaalikotimaa

Kun ystäväni muutti Saksaan neljännesvuosisata sitten, ei kukaan ollut kuullutkaan internetistä. Oli vain kaksi tapaa olla yhteydessä kotimaahan: kirjeet ja puhelut. Jälkimmäinen oli niin kallista puuhaa, että se oli harvinaista herkkua. Ystävälläni ei sitä paitsi ollut puhelinta kotonaan ensimmäisinä vuosinaan. Noin kerran kuukaudessa hän haali kasaan kolikkoja, käveli lähimmän puhelinkopin luo ja otti puhelun perheelleen Suomeen. Puhelu kesti niin kauan kuin kolikoita riitti eli ei kovin kauaa. Muutoin he kirjoittivat kirjeitä toisilleen. Sellaisia oikealla kynällä oikealle paperille raapustettuja, joita kukaan ei enää harrasta, ja jonka kuljetusta nykyään nimitetään etanapostiksi. Mitä Suomessa noina aikoina tapahtui, mistä ihmiset puhuivat, mitä kuuntelivat, millainen oli tunnelma; kaikesta tästä ystäväni sai tietää vain murusia kirjeiden välityksellä.

2015-06-27 14.09.38

Siitä ei edes ole kovin kauan aikaa ja kuitenkin se oli aivan eri aikakausi. On tyystin toisenlaista elää ulkosuomalaisena 2010-luvulla. Kukaan ei enää ole uutispimennossa kotimaansa suhteen ellei itse aktiivisesti blokkaa tietotulvaa. Itse koen suorastaan seisovani toinen jalka Suomen kamaralla, niin tiiviisti seuraan kotimaatani täältä matkan päästä. Selaimeni aloitussivuna on Hesari. Fb-tuttavistani valtaosa on suomalaisia ja heidän kauttaan pysyn kärryillä pikkuleijonista, koko kansaa itkettävistä tosi-tv -kohtauksista ja somea kuohuttavista keskustelunavauksista. Blogeja lukiessa painan mieleen vinkit siitä, minne mennä seuraavalla Helsingin-visiitillä.

2016-01-17 16.46.56

Kotimatkalla oli kaunis auringonlasku, vaikka sitä ei tämän kännykkäkameraroiskaisun perusteella ehkä uskoisi

Matkustan työkseni paljon. Pitemmät matkat kuljen aina junalla, mutta lähialueilla oma auto on nopein kulkuväline. Saksalaisilla autobaanoilla ajaminen on toisaalta puuduttavaa ja toisaalta arvaamatonta, ruuhkat voivat pidentää lyhyttäkin matkaa merkittävästi. Junamatkoilla teen töitä tai luen, mutta automatkoilla olen ollut tylsistyä kuoliaaksi – kunnes keksin Yle Areenan keskusteluohjelmat. Olen kuunnellut Pyöreää pöytää, Roman Schatzin Maamme-kirjaa ja hihitellyt Alille ja Husulle. Toisinaan napautan päälle Spotifyn, sillä elämässä on nykyään aivan liian vähän hetkiä, jolloin voi oikein kuuntelemalla kuunnella musiikkia. Mistä J. Karjalainen oikein laulaakaan uudella levyllään? Ehtiikö Paula Vesala julkaista ensimmäisen sooloalbuminsa ennen kuin olen kuunnellut hänen singlensä sata kertaa? Viimeisin ihastus on Irina Björklundin uusin chanson-levy. Hän on kääntänyt itse ranskaksi suomalaisia lauluja ja sovittanut ne samanaikaisesti ihanan raukeiksi ja svengaaviksi. Tjeu. Levyn kuunneltuaan matkan toivoo jatkuvan, sillä sitten on pakko kuunnella myös alkuperäisversioita eli Tuomari Nurmiota ja Hectoria ja ja ja… Suomi on kirjaimellisesti sylissä, läppärin, tabletin tai puhelimen kautta.

Suomalainen, joka inhosi talvea

P1010013

Suppean lähipiirin otannan perusteella vaikutan olevan outolintu siinä suhteessa, että  en pidä talvesta. Talviurheilulajeja en ole harrastanut pariinkymmeneen vuoteen, siis sen jälkeen kun se ei ole ollut pakollista koulun liikuntatuntien puitteissa. Ensilumi ei saa minua haltioitumaan, vaan pikemminkin huokaamaan. Myönnän, että luminen maisema on esteettinen, mutta katselen sitä mieluummin ystävien fb-päivityksistä kuin otan vastaan sen lieveilmiöt livenä. Muistan vielä aivan liian hyvin Helsinkin jokatalvisen lumikaaoksen. Lumipyryn jälkeen tai muuten vaan liukkailla keleillä bussit juuttuivat aina loivaan ylämäkeen Hämeentiellä Hakaniemen jälkeen, tukkivat tien eikä kotiin päin päässyt sen jälkeen millään kulkuneuvolla. Jalkakäytävän reunojen lumivallien yli hyppiessä lunta humpsahti aina saappaanvarresta sisään. Auto piti kaivaa esiin lumen alta joka kerta, kun halusi lähteä jonnekin. Lumitöiden jälkeen piti tietenkin vielä jännittää, käynnistyykö pikku-Pösöni.

Vielä suuremmin vilunväristyksin muistelen ensimmäistä talveani Kanadassa. Lunta tuli sen talven aikana yhteensä viisi metriä. Pakkanen painui helposti lähelle kolmeakymmentä ja lisäksi jostain puhalsi jäinen viima. Kylmyys tunkeutui kaikkien vaatekerrosten alle, luihin ja ytimiin. Asunnossanikin oli kylmä, sillä se oli huonosti eristetty ja saatuani ensimmäisen talvisen sähkölaskun olin erityisen neuroottinen lämmityksen suhteen.

Eräänä aamuna tein lähtöä yliopistolle. Mies vilkaisi ikkunasta ulos ja totesi, että hän ei lähde mihinkään tuolla kelillä. Kiusasin häntä nössöksi, me suomalaiset kun emme pientä lumisadetta pelkää. Lähdin tarpomaan kohti kampusta. Viidentoista metrin jälkeen teki mieli luikkia häntä koipien välissä takaisin, mutta ylpeys ei antanut periksi. Taisteltuani lopulta tieni perille asti, totesin, että yliopisto oli suljettu lumimyrskyn takia. Sama tapahtui sen talven aikana viitisen kertaa.

2015-12-23 14.19.48

Jouluaattona ruusui äityi kukkimaan kotiparvekkeella

Talvenvihaaja on siis semionnellinen Pohjois-Saksassa, jossa on ratkaisevasti leudompi keli. Ruoho viheriöi. Auton ikkunoita ei tarvitse rapsutella aamuisin eikä jalkoja palele lumihangessa. Viime talvena lunta satoi vain parina päivänä. Mittari painuu pakkasen puolelle verrattain harvoin. Talvella sataa usein vettä, mutta kirkkaan aurinkoisia päiviä riittää silti vuoden synkimpään kuukauteenkin. Eihän tämä mikään ikuisen kesän maa ole, mutta riittävä kompromissi kuitenkin. Tässäkin suhteessa olen puolivälissä.

Suomalaisia on kaikkialla

Mieheni on erikoistunut bongaamaan suomalaisia reissuillamme. Hänen näkemyksensä mukaan suomalaisia tulee vastaan maailman joka kolkassa. Väitin vastaan, että hänen korvansa on vain virittynyt tunnistamaan suomen kielen paremmin kuin muut kielet. Varmasti vaikkapa ruotsalaiset matkustavat yhtä paljon kuin suomalaiset. Äsken silmiini osui Hesarin tilasto, jonka mukaan suomalaiset ovat paljon kiinnostuneempia kaupunkilomakohteista kuin muut pohjoismaalaiset, jotka mieluummin suuntaavat rantalomalle (tai etenkin ruotsalaiset myös kotimaanmatkoille). Me harrastamme nimenomaan kaupunkikohteita, joten voi siinä mieheni havainnossa olla kuitenkin jotain perää.

2015-07-25 15.42.20

Tämän lähemmäksi rantalomailua en ole aikuisiällä päässyt. Hämeenlinnalaisella rannalla oli pari muutakin suomalaista.

Miehen toinen teoria suomalaisista on se, että kun kaksi ennestään tuntematonta suomalaista tapaavat toisensa, löytävät he yhteisen tutun viiden minuutin keskustelun jälkeen. Touché! Suomi on sen verran pieni maa, että jo muutamalla kysymyksellä löytää yhteisiä nimittäjiä. Sama yliopisto, sama mökkipaikkakunta, joskus jopa yhteisiä sukulaisia.