Ulkosuomalaisen tarina: Anna Lissabonista

anna
1) Kuka olet ja miten olet päätynyt Lissaboniin?
Anna, 38 vuotta. Päädyin Lissaboniin ja Portugaliin ekan kerran kuutisen vuotta sitten. Vierailin reissukaverillani, jonka olin tavannut Italiassa. Hän on mieheni nykyään. Olemme asuneet täällä yhdessä viisi vuotta. Meillä on kolmen kuukauden ikäinen tytär, joka syntyi Portugalissa mutta tulee olemaan molempien maiden kansalainen.
Toimittajan ammattini vaihtui samalla majatalon emännyyteen. Hoidan Alfamassa pientä sisäpihan rauhassa sijaitsevaa terassiasuntoa ja lähistöllä sijaitsevaa suurempaa kattohuoneistoa (molemmat löytyvät AirBnb:stä: kattohuoneisto
ja kattoterassiyksiö). Erimaalaisten vieraiden tapaaminen on yleensä hirveän hauskaa.
 

2) Mitkä asiat aluksi oudoksuttivat tai ärsyttivät Portugalissa?
Viidessä vuodessa tottuu niin paljon… Pidin maasta heti ensi näkemältä, enkä ole katunut tänne muuttoa. Portugali on yksi köyhimmistä läntisen Euroopan maista, ja se näkyy ikävästi ihmisten arjessa. (En vieläkään tajua, miten kukaan pärjää yleisellä 500 euron kuukausipalkalla.) Yhteiskunta ei juuri tue; Suomessa se tuntuu niin itsestään selvältä.

Ihmisten elämää ja uraa helpottaa, jos kuuluu tiettyihin sukuihin, joilla on rahaa ja suhteita.
Täällä on myös tärkeintä säilyttää rento meininki, vaikka suomalaisesta usein pitäisi yrittää olla tehokkaampi. Virheiden tekeminen ei ole samalla tavalla häpeällistä kuin Suomessa. Ja aina täytyy olla hirveän sovitteleva ja ymmärtäväinen, jos joutuu odottamaan hidasta palvelua tai muuta ärsyttävää.

3) Mitkä ovat uuden asuinpaikkasi parhaat puolet?
Kohteliaisuuden ja sovittelun ilmapiiri (juuri se, joka joskus suomalaisena myös ärsyttää). Toisin sanoen yleensä osataan käytöstavat, jotka tekevät elämästä kivempaa kaikille. Ihmiset osaavat vaihtaa pikku kohteliaisuuksia. Bussikin odottaa aina pysäkille juoksijaa.
Suomen näkökulmasta täällä on ikuinen kevät tai kesä, Euroopan paras ilmasto.
Portugali on myös luonnoltaan hirveän kaunis ja monipuolinen maa. On paljon ihania seutuja, joista saa nauttia lähes itsekseen. Viime kesänä kävimme Azoreilla. Saarten luonto ja hiljainen merellinen rauha tuntuivat ihan paratiisilta.

4) Miten koet sopeutuneesi uuteen asuinmaahasi ja mitkä ovat olleet tärkeitä tekijöitä sopeutumisessa?
Jollain intuitiivisella tasolla koin sopivani tänne heti ensi käynnilläni, siksi uskalsin kai muuttaa. Kaaos ja romanttinen rappio kai kuitenkin vetosivat. Viidessä vuodessa on jo oppinut hyväksymään kaiken hitauden, joten en enää stressaa asioiden ns. sujumattomuudesta. Sujuvathan ne, omalla painollaan. Kielen parempi oppiminen on auttanut arjessa. Sopeutumaan ovat auttaneet myös jotkut ihanat paikalliset ihmiset, joista on tullut ystäviäni.

lissabon

5) Kaipaatko jotain Suomesta?
Saunaa, järviä, metsää, kaikkia ihmisiä elämän varrelta tietysti. Sitä, ettei tunne oloaan niin ulkopuoliseksi kuin maahanmuuttajana väistämättä kai kokee.

6) Onko Portugalissa asuminen muuttanut sinua jollakin tavalla?
Ihan hirveästi. Vaikea sanoa, liittyykö ihmisenä muuttuminen ikääntymiseenkin, mutta en ole huolissani tulevaisuudestani samalla tavalla kuin ehkä Suomessa. Elämä nyt vain on epävarmaa ja yllätyksellistä hyvässä ja huonossa, siihen täytyy tottua.

7) Miten suomalaisuus näkyy sinussa?
Kehtaan kulkea joskus tuulipuvussa kadulla. Suhtaudun kylpylöiden liian kylmiin saunoihin ylimielisesti. Ja nauran, kun portugalilaiset kertovat, miten heitä masentaa muutaman sadepäivän jälkeen.
En ole ollut suomalaisten juhlapäivien suuri fani, mutta lapsen takia haluan ehkä tulevaisuudessa viettää niitä enemmän.

8) Mitä vinkkejä antaisit Portugaliin muuttoa suunnitteleville?
Jos on mahdollista asua täällä ja saada elantonsa muualta (ei siis portugalilaisena kuukausipalkkana), go ahead. Tämä on pohjoiseurooppalaiselle halpa maa. Asuntoa voi olla yllättävän vaikea saada kuitenkaan edullisesti Lissabonista: vuokrat ovat lähiaikoina nousseet.

9) Kerro kolme lempipaikkaasi Lissabonissa.
– Miradouro de Nossa Senhora do Monte, kaupungin korkein näköalapaikka Graçassa pikku kappeleineen (ks. edellinen kuva).
– Museu de Calouste Gulbenkianin puisto 1970-luvulta. Ihana vihreä viidakko, jossa on huomioitu myös liikuntaesteiset. Lastenvaunuilla pääsee siis kulkemaan, mikä on Lissabonissa kaikkea muuta kuin itsestäänselvyys.
– Asumme Alfaman vieressä, mikä on karistanut ehkä uutuudenviehätystä vanhimman kaupunginosan kujia kohtaan, mutta Alfama on erityisen viehättävä osa Lissabonia. Kannattaa mennä pienemmille kujille ihmisvirtojen ulottumattomiin, sieltäkin löytyy pikku kuppiloita.

Annan elämää Lissabonissa voi seurata Facebookissa valokuvablogin Life in Lisbon kautta.

Lepoloma Lissabonissa

Tämä on kolmas kertani Lissabonissa. Yksi parhaista ystävistäni muutti tänne viisi vuotta sitten, mikä on ollut hyvä syy matkustaa tänne uudestaan ja uudestaan. Mutta Lissabon on upea kohde, joten ilman paikallisia kontaktejakin olisin varmasti palannut. Kaupungissa on tainomaista rähjäistä romantiikkaa, johon en ole muualla Euroopassa törmännyt. Nyt maaliskuun alussa kevät on vasta aluillaan täälläkin. Villakangastakin jätin kotiin, mutta trenssi ja kaulahuivi ovat tarpeen. Tuuli puhaltaa välillä navakasti, mutta aurinko on kirkkaampi kuin pohjoisemmassa Euroopassa ja hetkittäin terassilla on tarjennut ilman takkiakin.


 Ensimmäisellä visiitillämme Lissaboniin ahnehdimme kaikki tärkeimmät nähtävyydet. Jalat rakoilla ja maitohapoilla askelsimme kartta kädessä mäkiä ylös alas ja imimme tunnelmaa. Nautimme lämpimistä illoista terassilla ja Bairro Alton baarikorttelin tungoksesta. Saimme viikkoon mahdutettua myös kaksi päivää Portossa sekä päiväretket Sintraan, Cascaisiin ja Euroopan läntisimpään kärkeen. Oli kiire nähdä ja kokea kaikki, paikallaan ei voinut pysyä.


Toisella kerralla mukanamme oli puolivuotias vauva. Tuosta reissusta muistikuvani ovat hataria, ylläri ylläri. Muistan viikonloppumatkan Alentejon alueelle, jossa aurinko paahtoi valkeaksi kalkittuja taloja kuumemmin kuin Lissabonissa ja jossa ruoka ja viini oli taivaallista. Muistan, että päivälämpötilat nousivat maaliskuun lopussa jo pariinkymmeneen asteeseen, mutta yöt olivat kylmiä ja palelimme asunnossa. Saimme lopuksi flunssan, kaikki kolme.


Kolmannella kerralla tulin yksin. Tavoitteeni oli nukkua paljon, syödä hyvin ja maistella portugalilaisia viinejä. Kyllä, tähän on tultu parinkymmenen vuoden takaisista reppureissuseikkailuista. Oma, kiireetön aika on nyt kuuminta hottia. Ja sitä olen saanut. Ystävälläni on kahden kuukauden ikäinen vauva, joten meno on ollut lapsentahtista. Siis sellaisen lapsen joka nukkuu viiden tunnin päiväunia vaunuissa (ei meillä vaan…). Olen nauttinut rauhallisista aamuista ystävieni ihanassa omistusasunnossa, joka muuten on juuri listattu airbnb-palveluun loma-asunnoksi. Havahdun samaan aikaan kuin kotonakin, jossa 2,5-vuotias herätyskello pirisee seiskan pintaan ”huomentapäivää”(??!!), mutta nyt voin kääntää kylkeä ja torkkua niin pitkään kuin huvittaa. Olen nauttinut ystävän harvinaisesta seurasta, heidän huolella valitsemistaan viineistä ja ruoista. Hän on vienyt minua kävelylle kaupunginosiin, joihin en muuten olisi eksynyt ja joissa ei turisteja näe. Olen kolunnut Principe Realin hipsteriputiikkeja. Olen oppinut lisää portugalilaisista viineistä keskusteltuani pitkään ja hartaasti viinibaarien työntekijöiden kanssa. Minun on luultu työskentelevän viinialalla, mikä hivelee tällaisen viineistä intoilevan amatöörin egoa. Olen myös leperrellyt ilmeikkäälle vauvalle ja hytkytellyt häntä vatsavaivoissa – ettei perhearki pääsisi täysin unohtumaan.


Luvassa on vielä vuorokauden verran omaa aikaa, johon sisältyy ainakin fine diningia. Huomisiltana palaan akut ladattuna takaisin kotiin. Tässä elämänvaiheessa parasta on sopiva yhdistelmä perhelomia ja omia, lyhyitä irtiottoja. Onni on mies, joka ymmärtää ja hyväksyy sen tarpeen.