Québeciläinen sokeripiirakka

2016-04-28 10.45.44

Voitko sä laittaa blogiin sen piirakan reseptin, johon tuli pelkkää sokeria? kyseli Eevis. Tottahan toki! Tarte au sucre eli kirjaimellisesti sokeritorttu on québeciläinen herkku, johon tutustuin vuosia sitten Kanadassa asuessani. Sitä oli tarjolla jokaisessa kahvilassa. Sen sisus on kuin kinuskia, parhaimmillaan hitusen valuvaa, mutta samalla sitkaista. Torttuun tulee myös muutakin kuin sokeria, mutta sitä kyllä hulahtaa melkein puoli kiloa. Leivonnainen, johon tulee puoli kiloa sokeria ei voi olla paha. Tai puoli kiloa suklaata, minulla oli joskus sellainenkin kakkuresepti, ooh… Lopputulos on, kuten arvata saattaa, todella makea. Tämä piirakka ei ole erityisen näyttävä, mutta helppo valmistaa ja jokainen, jolle olen sitä tarjoillut, on rakastunut siihen.

2016-04-28 10.46.03.jpg

TARTE AU SUCRE

Pohja:
75 g     voita
0,5 dl   sokeria
1          muna
2-2,5 dl vehnäjauhoja
1 tl       leivinjauhetta

Täyte:
5 dl      ruskeaa sokeria
2 rkl     sulatettua voita
1          muna
1 tl       vaniljasokeria
0,6 dl   kermaa
1-2 rkl vehnäjauhoja

Sekoita pohjan aineet keskenään ja taputtele piirakkavuoan pohjalle. Taikinan levittämistä helpottaa, jos pidät sitä jonkin aikaa jääkaapissa. Tai jos on kiire, niin jauhotetuin sormin levittäminen onnistuu. Paista pohjaa 200 asteessa 5-10 minuuttia. Älä skippaa tätä vaihetta, sillä muutoin täyte lötkistää pohjan. Sekoita sitten täytteen aineet keskenään ja kaada pohjan päälle. Paista 20-30 minuuttia kunnes piirakka on kauniin värinen. Täyte on keskeltä hyllyvä uunista otettaessa, mutta kiinteytyy kun piirakka jäähtyy. Varo: täytettä saattaa kuohua yli uunissa, joten suojaa uuniritilä leivinpaperilla.

Advertisement

Suomalainen, joka inhosi talvea

P1010013

Suppean lähipiirin otannan perusteella vaikutan olevan outolintu siinä suhteessa, että  en pidä talvesta. Talviurheilulajeja en ole harrastanut pariinkymmeneen vuoteen, siis sen jälkeen kun se ei ole ollut pakollista koulun liikuntatuntien puitteissa. Ensilumi ei saa minua haltioitumaan, vaan pikemminkin huokaamaan. Myönnän, että luminen maisema on esteettinen, mutta katselen sitä mieluummin ystävien fb-päivityksistä kuin otan vastaan sen lieveilmiöt livenä. Muistan vielä aivan liian hyvin Helsinkin jokatalvisen lumikaaoksen. Lumipyryn jälkeen tai muuten vaan liukkailla keleillä bussit juuttuivat aina loivaan ylämäkeen Hämeentiellä Hakaniemen jälkeen, tukkivat tien eikä kotiin päin päässyt sen jälkeen millään kulkuneuvolla. Jalkakäytävän reunojen lumivallien yli hyppiessä lunta humpsahti aina saappaanvarresta sisään. Auto piti kaivaa esiin lumen alta joka kerta, kun halusi lähteä jonnekin. Lumitöiden jälkeen piti tietenkin vielä jännittää, käynnistyykö pikku-Pösöni.

Vielä suuremmin vilunväristyksin muistelen ensimmäistä talveani Kanadassa. Lunta tuli sen talven aikana yhteensä viisi metriä. Pakkanen painui helposti lähelle kolmeakymmentä ja lisäksi jostain puhalsi jäinen viima. Kylmyys tunkeutui kaikkien vaatekerrosten alle, luihin ja ytimiin. Asunnossanikin oli kylmä, sillä se oli huonosti eristetty ja saatuani ensimmäisen talvisen sähkölaskun olin erityisen neuroottinen lämmityksen suhteen.

Eräänä aamuna tein lähtöä yliopistolle. Mies vilkaisi ikkunasta ulos ja totesi, että hän ei lähde mihinkään tuolla kelillä. Kiusasin häntä nössöksi, me suomalaiset kun emme pientä lumisadetta pelkää. Lähdin tarpomaan kohti kampusta. Viidentoista metrin jälkeen teki mieli luikkia häntä koipien välissä takaisin, mutta ylpeys ei antanut periksi. Taisteltuani lopulta tieni perille asti, totesin, että yliopisto oli suljettu lumimyrskyn takia. Sama tapahtui sen talven aikana viitisen kertaa.

2015-12-23 14.19.48

Jouluaattona ruusui äityi kukkimaan kotiparvekkeella

Talvenvihaaja on siis semionnellinen Pohjois-Saksassa, jossa on ratkaisevasti leudompi keli. Ruoho viheriöi. Auton ikkunoita ei tarvitse rapsutella aamuisin eikä jalkoja palele lumihangessa. Viime talvena lunta satoi vain parina päivänä. Mittari painuu pakkasen puolelle verrattain harvoin. Talvella sataa usein vettä, mutta kirkkaan aurinkoisia päiviä riittää silti vuoden synkimpään kuukauteenkin. Eihän tämä mikään ikuisen kesän maa ole, mutta riittävä kompromissi kuitenkin. Tässäkin suhteessa olen puolivälissä.