Loman kaksi puolta

2016-06-30 20.24.58

Olimme lomalla, kuten autoepisodista saattoi päätellä. Vajaan kahden viikon aikana ajoin 3600 kilometriä (olen taloutemme ainoa ajokortillinen). Onhan se nyt hullua lähteä noin pitkälle autoreissulle kolmevuotiaan kanssa, ajattelin itsekin. Yllätyksekseni automatkat eivät olleet ongelma. Lapsi sopeutui hyvin siihen, että nyt istutaan ja matkataan. Nokosia hän ottaa nykyään ylipäänsä vain auton istuimessa. Miehellä oli viihdytysvastuu takapenkillä ja tabletin avulla hän suoritui hommastaan kunnialla. Suurimmaksi hitiksi matkan aikana osoittautui mobiilisovellus, jolla voi tehdä palapelejä. Minä puolestani pidän ajamisesta. En mielelläni ole pitkiä matkoja kyytiläisenä, vaan istun mieluummin itse ratin takana.

2016-06-26 16.46.38-1.jpg

Harkitsimme kyllä pitkään, että olisimme lentäneet Toskanaan ja vuokranneet auton sieltä. Päädyimme kuitenkin ajamaan koko matkan kahdesta syystä: mukaan voi ottaa juuri niin paljon kamaa kuin haluaa, kun ei tarvitse miettiä painorajoituksia ja matkan varrella näkee paljon enemmän. Päätimme pätkiä matkan järkevän mittaisiin ajopäiviin, ainoastaan alku- ja loppumatkasta tuli pari pitempää ajopäivää. Miehellä on lähisukulaisia Ingolstadtissa, Baijerissa, emmekä tähän asti ole saaneet aikaiseksi kyläiltyä puolin ja toisin, joten se oli oikein mainio ensimmäinen pysähdyspaikka. Seuraava yöpaikka oli eteläisessä Itävallassa, jonne serkkuni oli juuri saapunut lomailemaan anoppinsa kesäpaikkaan. Tämä oli luultavasti lapselleni matkan kohokohta, sillä pihapiiristä löytyi trampoliini ja koira, joka ei ollut moksiskaan taaperon hellyydenosoituksista. Itävallasta siirryimme pohjois-Italiaan ja yövyimme Trentossa, jossa mieheni on asunut opiskeluaikanaan. Ihana pikkukaupunki upeissa vuoristomaisemissa! Näille seuduille haluan vielä uudestaan. Trentosta matka jatkui varsinaiseen pääkohteeseen Toskanassa. Viiden yön jälkeen suuntasimme nokan kohti Sveitsiä ja vietimme kaksi yötä Zürichissä ystävien luona ja näin meidän tuli vierailtua ensimmäistä kertaa tuossa alppimaassa.

2016-06-30 11.23.21

Toskanassa vastassa oli aurinko, kolmenkympin helle, hurmaava vanha villa ja polveilevat maalaismaisemat. Täällä viettäisimme idyllistä lomaa uima-altaan reunalla ja viinitarhojen keskellä käyskennellen. Niin just. Vanha hurmaava villa oli suojeltu rakennus, joten siihen ei oltu voitu asentaa ilmastointilaitteita. Ei se mitään, pidämme ikkunat auki ja annamme tuulenvireen viilentää makuuhuonetta öisin! Hyvä ajatus, mutta emme ottaneet huomioon hyttysiä. Aivan kuin olisi ollut suomalaisella mökillä. Jatkossa saatoimme valita nukummeko huonosti hyttysten vai kuumuuden takia. Valitsimme jälkimmäisen.

2016-06-28 19.48.04

Emme olleet ottaneet lapselle mukaan leluja yhtä piirustuslehtiötä lukuunottamatta, sillä kyllähän maaseudulla riittäisi tekemistä ja ihmeteltävää, varmaan toisia lapsiakin agriturismon muiden majoittujien joukossa. Ei ollut muita lapsia, ei. Sisiliskoja kyllä näkyi mielin määrin, mutta muuten lapsiparka vietti viikon piirrellen lehtiön täyteen busseja, joka on hänen pakkomielteensä. Italiassa ei ole leikkipuistoja eikä lapsi vielä osaa uida (vaikka olinkin hommannut hänelle Swim Trainer -uimarenkaan ja muutaman kerran polskimme altaassa sen kanssa). Jos asiaa tarkastelee positiiviselta kannalta, niin ainakin lapsi oppi viikon aikana värittämään kuvia paljon paremmin kuin ennen.

Loma-asunnossamme oli keittiö, mutta emme jaksaneet kokata kertaakaan. Mieluummin astelimme valmiiseen pöytään, sillä agrituristossamme oli erinomainen ravintola. En ole koskaan syönyt niin kauniissa maisemissa. Toskanalaiset alkupalat ja terassin avogrillissä paahdetut lihat olivat käsittämättömän maukkaita. Olisipa niistä saanut nauttia rauhassa. Mutta kolmevuotiaamme ei ollut kiinnostunut a) istumaan syöttötuolissa ja b) maistelemaan hyviä ruokia. Naapuripöydän amerikkalainen perhe katseli menoamme huvittuneena ja totesi aikuiselle tyttärelleen, että ”sinä olit aivan samanlainen tuon ikäisenä”. Kahdenkymmenen vuoden kuluttua voinemme itsekin naureskella näille hetkille. Myöhäisten illallisten vuoksi tai muutenkin lapsen nukkumaanmenoaika kääntyi kesälomamoodiin. Hyvästi siis kahdenkeskinen rauhallinen aika iltaisin lapsen mentyä nukkumaan.

2016-07-02 18.13.41-2.jpg

Italia oli täynnä postikorttimaisemia. Toskanaakin suuremman vaikutuksen minuun teki pohjoisen vuoristoseudut. Oli mykistävää laskeutua Itävallan puolelta kilometrin korkeudesta vuorenrinteitä alas laaksoon. Vielä vaikuttavampaa oli ajaa Italiasta Sveitsiin Como-järven kautta. Auton ratissa en voinut ottaa kuvia, mutta Toskanassa kuvailin senkin edestä. Erään kerran halusin ottaa lähikuvan sitruunapuusta, siitähän tulisi mainio harkitun huoleton lifestyle-kuva Instagramin kuvavirtaan. Puuta innokkasti kuvatessani en katsonut mihin astuin, vaan nilkkani nuljahti kuoppaan ja kaaduin koko painollani toisen polven päälle. Sain ilkeän haavan, turvonneen polven ja melkein kokovartalomustelman – yhden some-hetken takia. Viimeiset kaksi viikkoa olen kulkenut maksimekoissa, etten pelottaisi vastaantulijoita sinimustalla jalallani. Veikkaukseni on, että vielä viikon verran menee, ennen kuin voin käyttää lyhyempiä helmoja.

Loman jäljiltä olen uupunut, väsyneempi kuin ennen lomaa. Mutta silti en olisi jättänyt välistä tätä reissua. Vielä tulee aika, kun lomamatka on taas rentouttavaa, tuleehan?

 

Jälleennäkeminen Veronassa

Jokunen viikko sitten esittelin Ulkosuomalaisen tarina -sarjassa Vuokon Stavangerista. Hän on ala-asteaikainen bestikseni. Peruskoulun jälkeen päädyimme eri lukioihin ja yhteydenpito hiipui. Löysimme vuosia myöhemmin toisemme uudestaan Facebookista ja olemme sitä kautta pysyneet kärryillä päällimmäisistä kuulumisista. Edellisestä tapaamisestamme on kuitenkin jo kuutisen vuotta aikaa. Olin itse palannut Kanadasta ja Vuokko oli kesälomareissulla Suomessa, kun treffasimme Helsingissä.

Vuokko on norjalaisten tavoin innostunut italialaisista viineistä. Erään kerran hän lempituottajansa Ripassoa maistellessaan pohti, että mikäköhän mahtaa olla tämän viinin tarina? Mistä se tulee, millaisissa oloissa se valmistetaan? Pitäisköhän lähteä paikan päälle katsomaan? Vuokko on lukenut blogiani alusta lähtien ja tiesi, että olen viininystävä ja keksi siten pyytää minua mukaansa: lähdetäänkö lyhyelle reissulle Veronaan..? Totta kai lähdetään! Edellisestä yhteisestä matkastamme olikin ehtinyt jo kulua aikaa. Vuonna 1988 reissasimme Hämeenlinnaan mummolaani. Silloin kuuminta hottia oli ajella mummoni kotitalon hissillä ylös alas sekä leikkiä vakoojaa Salapoliisin käsikirjan ohjeiden mukaan. Nyt oli toisenlaiset prioriteetit: hyvää viiniä, hyvää ruokaa ja paljon unta. Meillä on täsmälleen samanikäiset lapset, jos joku ihmetteli tuota jälkimmäistä.

Vuokko ja Paivi

Tyylimme vuonna 1988 oli tyrmäävä. Olen muuten näemmä palannut samaan hiusmalliin kuin tuolloin.

Eräänä toukokouisena tiistai-iltana astuin koneesta Milano Malpelsan lentokentällä, jossa Norjasta lentänyt Vuokko jo minua odotteli. Meillä oli sen verran monen vuoden kuulumiset päivitettävänä, että pitkähkö bussimatka Milanon keskustaan sujui hujauksessa. Yövyimme rautatieaseman lähistöllä sijaitsevassa hotellissa ja jatkoimme heti aamulla matkaa varsinaiseen määränpäähämme, Veronaan.

2016-06-08 15.25.34-1

Meillä oli vain kaksi päivää käytettävissämme Veronassa ja olimme yksimielisiä siitä, että emme yritä tunkea liikaa ohjelmaa vähiin tunteihin. Hieman shoppailua, ihanaa ruokaa ja viininmaistelua sekä yleistä tunnelman maistelua, siitä on hyvä reissu tehty. Emme siksi juosseet nähtävyyksistä toiseen. Toki kävimme kurkkaamassa Julian parveketta, mutta enemmän suunnistimme ylös kirjaamiemme viinibaarien osoitteiden perässä. Toisena päivänä meillä oli buukattuna opastettu kierros Veronan ulkopuolella sijaitseville viinitiloille. Tästä olen kirjoittanut enemmän viiniblogini puolella (Viiniloma Veronassa ja Amaronen pauloissa). Ja joka päivä tietysti jäätelöä. Miten ne osaakin sen homman niin hyvin!

Osaa ne tämänkin homman

Verona oli viehättävä, niin kuin osasin odottaakin. Mutta saksalaisten turistien määrä hämmästytti. Heti kaupunkiin saavuttuamme minut pysäytti vanhempi rouva ja kyseli tietä areenalle – saksaksi. Hän oli aivan onnessaan kun vastasin saksaksi, vaikken osannutkaan kulkea kaupungissa. Ei vaan itselle tulisi mieleen kysellä ulkomaanreissulla ohjeita vastaantulijoilta suomeksi… Ilmeisesti läheinen Garda-järvi on varsin pitkälti saksalaisten kansoittama lomakohde. Olin myös positiivisesti yllättynyt veronalaisten kielitaidosta. Emme tainneet kertaakaan asioida englantia taitamattoman paikallisen kanssa. Se ei ole Italiassa mikään itsestäänselvyys, vaikkakin kaupungeissa tilanne on tietenkin toinen kuin maaseudulla. Viinitilaoppaammekin kertoi opiskelleensa koulussa kolmea vierasta kieltä.

Airbnb-asuntomme ja näkymä sen ikkunasta

Kahteen ja puoleen päivään mahtui niin paljon, että tuntui kuin olisi ollut pitemmälläkin matkalla. Kaupan päälle sain uusimmat kuulumiset vanhoista koulukavereistamme ja entisistä opettajistamme. Vuokko on huomattavasti paremmin perillä kotipaikkakuntamme asioista kuin minä, mutta omat vanhempani eivät enää asukaan siellä. Tämä oli vallan mainio tapa nähdä ystävää ja viettää aikaa yhdessä intensiivisemmin kuin yleensä. Suomessa aika ei tahdo riittää, kun pitää vain juoksennella paikasta toiseen. Tehkäämme siis treffit kivaan lomakohteeseen Euroopassa! Saatan ottaa tavaksi.