Pyöräilykulttuuria Hampurissa

Olin aiemmin kova pyöräilemään. En siis mikään pyöräilyn harrastaja, vaan hyötyliikuntapyöräilijä. Pyöräillen pääsee kätevästi ja nopeasti paikasta A paikkaan B. Kun asuin vielä Helsingissä, jätin useana vuonna julkisen liikenteen matkakortin hankkimatta maalis-syyskuulle, joten kuljin ihan kaikkialle pyörällä. Entisestä kodistani Käpylästä pääsi näppärästi työpaikalle keskustaan Keskuspuistoa pitkin, matkan varrella oli vain kahdet liikennevalot.

Hampurissa aloin ottaa kaupunkia kunnolla haltuun vasta kevään koittaessa ja hypätessäni taas pyörän selkään. Pyöräillessä oppii hahmottamaan katuja ja reittejä aivan toisella tavalla kuin autosta saati sitten metrosta käsin, ja laajemmalla alueella kuin mitä kävellen ehtisi kartoittamaan. Matka kotoa töihin on itse asiassa aika saman pituinen kuin Helsingissä, viitisen kilometriä, joten se on aika ihanteellinen pyörämatka. Matka-aika vaan on pitempi, sillä reitti kulkee kaupungin läpi ja vaatii jatkuvaa liikennevaloissa pysähtelyä. Lapsen saatuani olen kuitenkin laiskistunut ja kuljen useammin metrolla tai – kauhistus sentään – autolla. Vauvavuonna en voinut pyöräillä kun kuljetin lasta vaunuissa ja senkin jälkeen on pyörä saanut lepäillä pitkät tovit. Mutta nyt taas näillä keleillä olen polkenut ahkerasti asioilla.

2016-06-07 11.19.09

Hip hei! Kaupunginosani pääkatua on remontoitu ahkerasti ja nyt siihen on maalattu kunnolliset pyöräkaistat. Tätä iloa tosin riittää vain noin 300 metrille…

2016-06-07 11.22.18

…ja sitten palataan taas ruotuun ja jalankulkijoiden sekaan. Vasemmanpuoleinen osa jalkakäytävästä on varattu pyöräilijöille.

Aivan aluksi en tajunnut, että useimmat jalkakäytävien pyörätiet ovat yksisuuntaisia. Manailin kapeita pyöräkaistoja ja ihmettelin mulkoiluja, joita sain osakseni vastaantulijoilta. Sittemmin opin pyöräilemään oikealla puolella kuten kunnon saksalainen – joskin huomasin, että muutkin saattavat huolettomasti käyttää kumpaa puolta vaan. Hankin pian pyörään sekä etu- että takavalon, sillä kuulin, että poliisi pysäyttää ja sakottaa ahkerasti valottomia. Pimeällä polkiessa valo on ihan oikeasti myös turvallisuuskysymys, sillä kadut on valaistu huomattavasti huonommin kuin Suomessa. Iltaisin kotikulmilla on oikeasti pimeää.

Hampuri ei mielestäni ole mikään loistava pyöräilykaupunki. Hyviä pyöräteitä on vain siellä täällä. Useimmiten pyöräilijöille on varattu kapea kaista jalkakäytävästä. Eteneminen on möykkyisää, vähän väliä pitää väistellä jalankulkijoita sekä hengittää edellä pyöräilevän niskaan. Pyöräilijöiden tempo on nimittäin paljon hitaampi kuin Helsingissä (jossa toisaalta onkin niitä hulluja ”pois alta!” -wannabekilpapyöräilijöitä). Minä pyyhällän useimpien ohi mekossa ja korkkareissa. Toinen ihmetyksen aihe on se, että vastaantulevat pyöräilijät meinaavat usein väistää väärältä puolelta. Siis ihan toisin kuin autoillessa, eihän silloin ikinä yritä koukata vastaantulijan vasemmalta puolelta. Tätä on tapahtunut niin monta kertaa, että se tuntuu olevan ihan opittu juttu.

Pyöräily vaikuttaa olevan Hampurissa kovassa huudossa myös sen perusteella, miten paljon lähikulmillani pyöräkauppoja. Alusta asti kiinnitimme huomiota myös siihen, että kadunvarret ovat täynnä polkupyöriä ja monet niistä näyttävät lojuneen paikallaan vuosikausia. Nämä hylätyt, mutta lukitut pyörät ovat edelleen minulle mysteeri. Kyse ei voi olla varastetuista pyöristä, kun ne tosiaan on lukittu. Onko omistaja kenties hukannut avaimet? Mutta miten niin on voinut käydä kymmenien tai satojen pyörien kohdalla yhdessä kaupunginosassa? Ehdotuksia?

Mainokset

Torilla

2016-05-07 10.29.30

Valkoista kultaa saksalaisittain

Saksassa ei ole voimissaan automarkettikulttuuri. Hampurista kyllä löytyy muutama iso ruokakauppa, mutta nekin ovat enimmäkseen tukkukauppoja, joissa voi asioida vain tukkukortilla. Ruoka hankitaan pienemmistä marketeista ja jotkut hankinnat tehdään vielä erikseen muista putiikeista. Esimerkiksi tuoretta kalaa ei yleensä myydä ruokakaupoissa. Sen perässä pitää mennä kalakauppaan. Käytämme myös paljon lihakauppaa, jonka tuotteet vaan ovat marketin vakuumipakattuja lihoja parempia. Leivät haetaan itsestäänselvästi leipomosta. Ja monet shoppaavat myös vihannekset ja hedelmät torilta.

Omassa kaupunginosassamme tori on kahdesti viikossa, keskiviikkoisin ja lauantaisin. Eri kaupunginosissa markkinapäivä on eri aikaan, joten tuoretavaraa voi käydä hankkimassa vaikka joka päivä, kun vain etsiytyy sen perässä oikealle torille. Myyjät ovatkin usein samoja, mutta tuotteiden hinta voi vaihdella hitusen myyntipaikasta toiseen. Kalliimmassa kaupunginosassa on kalliimmat hinnat – ja myös jokunen erikoiskoju, jota ei kaikkialta löydy. Tarjolla on ainakin vihanneksia, hedelmiä, kananmunia, kalaa, lihaa, juustoa, kakkuja ja kukkia.

2013-05-10 12.58.38

Olen käynyt torilla aika laiskanlaisesti talviaikaan, kun tuotteet ovat joka tapauksessa tuontitavaraa silloin. Mutta kesällä asioin siellä ahkerasti. Ostan lähellä kasvatettuja kasviksia. Niissä on taivaallinen maku ja myös paikalliset mansikat ovat parhaimmillaan kuin suomalaisia mansikoita. Torilta saa usein (ei aina) myös maukkaampia hedelmiä kuin marketista. Viime aikoina suurin hittituote on ehdottomasti ollut parsa. Pari viikkoa sitten kaikki parsat oli myyty kaikista kojuista loppun jo parissa tunnissa. Itse olen vihreän parsan perään toisin kuin saksalaiset, joten sitä saa haeskella muutenkin vähän pitempään. Mutta nyt on joka paikassa taas ihanan vaaleanvihreää, tuoreutta uhkuvaa parsaa. Harmi vaan, että se on kotonamme pannassa. Mies meni lakkoon jo toisena parsapäivänä ja ilmoitti ettei suostu syömään sitä. Ei kuulema ylipäänsä tykkää vihanneksista(!). Niin että vastedes syön parsaa vain silloin, kun hän on työmatkalla tai muuten kokkaamme erikseen.

2014-09-13 11.01.11-1

Jos olisin aamuvirkku, kävisin sunnuntaiaamuisin Fischmarktilla. Se on nimensä mukaisesti satamassa sijaitseva kalatori, joka aukeaa jo kukonlaulun aikaan. Torilla pyörivät iloisesti yhdessä niin Reeperbahnilta saapuneet bilettäjät kuin aamuvirkut shoppailijat. Fischmarktin erikoisuus on se, että siellä todellakin jatketaan juhlia aamusta, musiikki soi ja olut virtaa. Samanlaista toritunnelmaa en ole tavannut missään muualla. Olen tosin käynyt Fischmarktilla vain yhden kerran. Olen liian vanha ja väsynyt jaksaakseni kreisibailata aamuun asti, niin että siirtyisin jatkoille Fischmarktille. Ja toisaalta olen liian laiska herätäkseni kuudelta toriostoksille. Kerran kävin jälkimmäisissä merkeissä siellä, kun olin lupautunut opastamaan suomalaisporukkaa torille. Osa heistä palasi mukanaan jättimäinen hedelmäkori. Kympillä sai korin, jossa oli oikeasti kilokaupalla hedelmiä eikä koria oikein kunnolla saanut kannettuakaan yksinään. Sellaisen voisin joskus käydäkin hakemassa. Kun vain jaksaisi herätä ajoissa. Taitaa jäädä toiveajatteluksi.

Keväthuumaa

kirsikkapuu

Kevät on tänä vuonna antanut odotuttaa itseään. Krookuksia, tulppaaneita ja muita kukkasia on toki puskenut maan pinnalle jo kuukausi sitten ja ruohohan täällä on vihreää läpi talven, mutta lämpötilat ovat pysytelleet sitkeästi alle kymmenessä asteessa. Perjantaiaamuna mittari näytti nollaa ja oli pakko kietoutua talvitakkiin. Mutta sunnuntai-iltapäivänä lämpötila oli karannut jo lähelle kahtakymmentä astetta. Tänään takkia ei tarvinnut ollenkaan. Valo ja lämpö saavat minussa aikaan sen, että olen koko päivän kehrännyt kuin kissa. Voi miten ihanalta auringonsäteet taas tuntuivatkaan paljaalla iholla!

2016-04-04 13.23.13.jpg

Lähikauppa houkuttelee hankkimaan parvekekukat ruokaostosten lomassa. Saksalaiset parvekkeet ovatkin varsin vehreitä.

Parhaillaan eletään sitä hassua vaihetta, joka tulee joka kevät ja syksy: puolet vastaantulijoista kulkevat talvitamineissa ja toinen puoli iloisesti sandaaleissa. Mitä pitempi ja kylmempi talvi on, sitä vahvemmin keväthuuma tuntuu iskevän. Muistan Québecistä, että osa opiskelijoista pukeutui jo naruolkaintoppiin, kun ulkona oli vielä lumikinoksia (siinä maailmankolkassa lumikinoksia riittää pitkälle toukokuuhun).

Tänään olen korkannut pyöräilykauden ja parvekekauden. Kävin kahvilla lähistön kahvilassa, jonka edessä kasvaa kirsikkapuita. Arvelin oikein, sain nauttia kahvini täydessä kukassa olevien kirsikkapuiden katveessa. Edes aamuinen sadekuuro lasta päiväkotiin vietäessä ei harmittanut. Sehän oli vain lämmintä kevätsadetta. Tätä onnea ei helposti horjuteta.

Leikkipuistossa

Saksa on monella tapaa lapsiystävällinen maa. Se näkyy konkreettisesti vaikkapa leikkipuistotarjonnassa. Leikkipuistoja on pelkästään meidän kaupunginosassamme niin monta, että en ole pysynyt laskuissa. Viime kesänä kodinvaihdon kautta meille majoittunut ystäväperhe kertoi kahden viikon aikana käyneensä 15 eri leikkipuistossa Hampurissa. Yksi niistä sijaitsi olutterassin (Biergarten) yhteydessä. Lienee turha mainita, että he olivat aika otettuja.

2016-03-28 11.13.07

2016-03-23 16.24.05

Lähin leikkipuistomme sijaitsee lapsen päiväkodin vieressä, kotimatkan varrella. Siellä tuleekin aika usein pistäydyttyä tarhapäivän jälkeen. Lapsi kutsuu paikka heppapuistoksi kahden puisen hevoskiipeilytelineen vuoksi. Siellä on juuri sopivia telineitä hänen ikäiselleen tai vähän isommalle lapselle. Noin yleisesti ottaen saksalaisissa leikkipuistoissa suositaan erilaisia kiipeilytelineitä, jotka voivat olla varsin haastaviakin. Eräässä lähipuistossamme on monta metriä korkea teline kiipeilyseinineen ja tunneliliukumäkineen. Teline näyttää siltä, että en itsekään pääsisi sinne kovin helposti. Isompien lasten lisäksi telineessä näkyykin usein kiipeilemässä myös isiä. Ihan pienille lapsille valikoimaa on vähemmän, niin kuin Lempipaikkojani-blogissakin huomattiin. Tykkään kuitenkin siitä, että yksikään leikkipuisto ei ole toisensa kopio. Jokaisessa on vähän eri varusteet, toinen toistaan hienommat.

2016-03-28 11.08.38

Täällä päin Saksaa lapset puetaan järkevästi ja säänmukaisesti. Vähän niin kuin aikuisetkin. Hampurilaisten pukeutumistyyli on yleisesti ottaen enemmän sporttista kuin trendikästä, katukuvassa näkee paljon erilaisia ulkoilutakkeja toinen toistaan kalliimmilta merkeiltä. Minä olen se poikkeus, joka hilluu leikkipuistossakin mekossa ja villakangastakissa. Tänään tyttökin oli siellä hepenissä, ainoana lapsena. Lapsia ei siis pueta parhaimpiinsa ulos mennessä, niin kuin eteläisemmässä Euroopassa (tsekkaa vaikkapa Chez Helenan kokemukset Ranskasta ja Periaatteen naisen huomioita Espanjasta). Reimaan ja muihin skandinaavisiin merkkeihin puettu lapseni sulautuu mainiosti joukkoon. On kurahousuja, välikausihaalareita, goretex-kenkiä ja kypäräpipoja. Ainoa mikä puuttuu ovat hanskat. Niitä ei näe lapsilla ikinä. Siltä osin pohjoissaksalaiset tuntuvat uskovan karaisemiseen…

Reilun vuoden ikäiselle lapselle ei ollut leikkipuistossa tarjolla juuri muuta kuin nämä.

 

Oodi saksalaiselle päiväkodille

Ensi syksynä pieni tyttäremme vaihtaa isojen päiväkotiin. Tähän asti hän on ollut läheisessä Krippessä eli ”seimessä”, joka on alle 3-vuotiaiden päiväkoti. Kävimme toimistolla juttelemassa uudesta hoitopaikasta ja kun kuulin, mitä kaikkea tulevassa päiväkodissa on tarjolla, tulin kateelliseksi. Kerran viikossa lapsilla on metsäpäivä. He hyppäävät hoitajiensa kanssa metroon, ajavat muutaman pysäkinvälin ison metsäalueen laidalle ja telmivät koko päivän metsässä eväiden kanssa. Lisäksi yhtenä päivänä viikossa he menevät läheiseen liikuntahalliin, jossa on erityistä tarjontaa lapsille. Sokerina pohjalla kerran kuukaudessa päiväkotiin saapuu kokki, joka tekee yhdessä lasten kanssa ruokaa. Minäkin haluan metsäpäiviä ja kokin! Mistähän löytäisin päiväkodin 37-vuotiaalle..?

Bloggaajakollegani Saksasta ovat kirjoittaneet kokemuksiaan päiväkodeista (ainakin Lempipaikkojani-blogin Jujukas ja Ajatuksia Saksasta -blogin Oili), mutta vaihtelu on niin suurta alueittain, että tarjoan tässä oman näkökulmani Hampurista. Kaupunki on hiljattain tehnyt näkyvän kädenojennuksen lapsiperheille puolittamalla päiväkotimaksut. Muutos astui iloksemme voimaan samana vuonna, kun oma lapsemme aloitti päiväkodissa. Maksun suuruus riippuu sekä hoitotuntien määrästä että vanhempien tuloista. Jos lapsi on hoidossa vain viisi tuntia päivässä, on päivähoito vanhemmille täysin ilmaista! Meillä on sopimus kahdeksan tunnin päivittäisestä hoitoajasta. Korkeimmassa maksukategoriassa (johon päätyy aika nopeasti jos molemmat vanhemmat ovat töissä) sen hinta on 190 euroa kuukaudessa, sisältäen lounaan. Saksalainen lapsilisä riittä kattamaan tuon summan ja lisäksi päivähoitomaksuja voi vähentää osittain verotuksessa. Saksassa on kaupunkeja, joissa päivähoito on täysin ilmaista, mutta toisaalta myös kaupunkeja, joissa kuvettaan joutuu kaivamaan jopa 500 euroa kuukaudessa. Hampurin kaupungin pohjoisrajan takana on toinen osavaltio, Schleswig-Holstein, ja siellä maksut ovat kuulema maan korkeimpien joukossa. Moni lapsiperhe joutuukin miettimään tarkkaan, onko järkevää muuttaa kaupungin ulkopuolelle isomman ja edullisemman asunnon perässä, jos se tarkoittaa päivähoitomaksujen tuplaantumista.

2015-10-16 08.29.20

Aiemmin lakisääteinen oikeus hoitopaikkaan koski yli 3-vuotiaita lapsia. Mutta vuodesta 2013 lähtien kuntien on taattava hoitopaikka jo yksivuotiaasta lähtien. Kunnilla on kova paine järjestää lisää hoitopaikkoja ja lastentarhanopettajat revitään käsistä. Hampurissa on normaalia enemmän työssäkäyviä pienten lasten äitejä, joten kilpailu tarhapaikoista on kova. Ei ole yhtään liioiteltua ryhtyä etsimään hoitopaikkaa vuosi etukäteen. Hoitopaikkoja ei jaeta keskitetysti, vaan vanhempien on itse lähetettävä hakemus haluamiinsa päiväkoteihin. Monissa päiväkodeissa on avoimien ovien päiviä, jolloin tarjotaan esittelykierrosta ja lopuksi voi täyttää hakulomakkeen. Kävimme itse kahdessa eri päiväkodissa tutustumassa ja näin vierailijoiden joukossa myös raskaana olevia naisia. Heille kyllä todettiin, että lapsen saa laittaa jonoon vasta kun se on ensin syntynyt ja sillä on nimi. Hoitopaikka irtoaa siis teoriassa jonottamalla, mutta vanhempien aktiivisuus ja nimen esillä pitäminen voi kuulema tuoda tuloksia. Monien vanhempien epätoivo kasvaa sitä mukaa kun töihinpaluu lähenee eikä hoitopaikasta ole vielä tietoa. Mutta moni voi saada aivan viime metreillä useammankin tarjouksen, sillä vanhemmat ovat saattaneet lähettää hakemuksen kymmeneenkin eri paikkaan ja peruutuspaikkoja on siten tarjolla paljon.

Lähetimme itse kolme hakemusta. Yksi hakemistamme paikoista oli yksityisessä päiväkodissa, joka sijaitsi kaikkein lähinnä kotiamme. Uskalsin hakea paikkaa kun kuulin, että kaupunki tukee niitä samalla tavalla kuin kunnallisiakin päivähoitopaikkoja. Yksityinen päiväkoti ei siis maksa vanhemmille yhtään enempää kuin julkinenkaan. Kuinka outoa! Juuri tuosta päiväkodista saimme myöntävän vastauksen. Hoitopaikan saatuamme piti meidän lähettää kaupungille anomus hoitopaikan kulujen korvaamisesta (ns. Kita-Gutschein). Tukipäätös piti sitten toimittaa päiväkodille, joka pidättää vanhempien tililtä kuukausittain kaupungin määrittelemän omavastuuosuuden ja laskuttaa loput todellisista kuluista kaupungilta. Melko paljon byrokratiaa siis ja tuo tukianomus pitää vieläpä muistaa päivittää vuosittain.

2015-05-06 16.38.22

Tyttäremme päiväkodissa on joustavat aukioloajat (klo 8-18), tosin joustavuus koskee lähinnä iltapäivää. Jos lasta ei ole tuotu päiväkotiin klo 8.50 mennessä, niin sisälle ei ole enää asiaa. Haku puolestaan onnistuu vasta klo 14.30 jälkeen. Päiväkoti on pieni, yhteensä 25 lasta, jotka on jaettu kahteen ryhmään. Hoitajia on viisi. Päiväkodin painopisteenä on musiikki, joten he laulavat ja soittavat paljon (sen kyllä huomaa kotona…). Ulkoilua on aamupäivällä ja iltapäivällä. Tässä päiväkodissa on oma iso, vehreä piha, mikä on melko harvinaista keskellä kaupunkia. Onkin tavallista törmätä huomioliiveihin puettuihin taaperoihin, jotka ovat ryhmänä matkalla läheiseen leikkipuistoon. Lapsia kannustetaan itsenäisyyteen ja omatoimisuuteen. Ihan pienimpienkin on opeteltava viemään astiat pois ruokailun jälkeen, pyyhkimään pöytä ja siivoamaan lelut paikalleen. Tyttäremme on jostain oudosta syystä varsinainen siivousfriikki ja saattaa kotona aivan itsestään keräillä leluja koriin tai ainakin ryhtyy siihen innoissaan jos sitä ehdotan. Se ei todellakaan ole mallioppimisen seurausta kotoa, joten kiitos vain päiväkoti tästäkin!

Parasta on, että meidän vanhempien lisäksi myös lapsi itse on tyytyväinen päiväkotiinsa. Hän menee sinne aamuisin mielellään ja kertoo innoissaan, mitä päivän aikana on touhuttu. Ehdin jo vähän kantaa huolta edessä olevasta päiväkodin vaihdoksesta, mutta sekin tuntuu olevan hienosti organisoitu. Lapsi vaihtaa uuteen päiväkotiin yhdessä ja yhtäaikaa parhaan kaverinsa kanssa. Ensimmäiset kolme päivää he ovat uudessa paikassa vain aamupäivät ja heidän mukanaan on tuttu hoitaja vanhasta päiväkodista. Siirtoa edeltää lähtöjuhla vanhassa päiväkodissa, jonka päätteeksi lapsi pakkaa matkalaukkuun kaikki tavaransa sieltä, jotta ”muutto” olisi konkreettisempi. Niisk! Kyynel tuli silmään jo etukäteen tuota hetkeä ajatellessa.

Viinimessuilla

2016-02-21 15.58.50.jpg

Hampurissa järjestetään erilaisia viinimessuja useita kertoja vuodessa. Suomessa tapanani oli käydä viinimessuilla aina kun kynnelle kykenin, mutta täällä aktivoiduin ottamaan asiasta selvää vasta viime vuonna. Sen jälkeen olenkin vieraillut jo kolmilla messuilla. Tämänkertaiset messu olivat nimeltään WeinFrühling16 (”viinikevät”). Tilaisuuden järjestäjä näyttää pystyttävän vastaavanlaisia viinimessuja säännöllisesti ympäri Saksaa.

2016-02-21 14.29.38

Tapahtuma pidettiin Hampurin pörssitalolla, joka on miljöönä oikein viehättävä korkeine kattoineen. Tilassa riitti ilmaa ja luonnonvaloa sadoista messuvieraista huolimatta. Valtaosa näytteilleasettajista oli saksalaisia viinintuottajia. Niiden joukkoon oli eksynyt yksi elsassilainen ja yksi italialainen viinitila sekä pari eri maiden viinejä maahantuovaa firmaa. Tarjonnan painotus ei yllättänyt, sillä saksalaiset rakastavat oman maansa viinejä, etenkin valkoisia sellaisia. Syystäkin, sillä saksalaiset valkoviinit ovat parhaimmillaan huippulaadukkaita ja halvat bulkkiviinitkin ovat useimmiten kelpo arkiviinejä. Olen juonut ensimmäisten Saksan-vuosien aikana niin innokkaasti rieslingiä, että siitä on ollut pakko pitää taukoa. Riesling on Saksan eniten viljelty rypälelajike (22% viljelysalasta), mutta ei tietenkään ainoa. Sen rinnalla maasta löytyy 140 muutakin eri rypälelajiketta. Punaisista lajikkeista yleisin on Spätburgunder (11,5%), joka muualla tunnetaan nimellä Pinot noir.

Sisäänpääsy messuille maksoi 12 euroa ja viinilasista piti maksaa muutaman euron pantti, mutta muita maksuja ei sitten olekaan. Sisäänpääsyn hinnalla saa siis maistella vapaasti esittelyssä olevia 900 viiniä. Osa kävijöistä on viinialan ammattilaisia, jotka etsivät uusia tuotteita valikoimaansa, osa viiniharrastajia ja osa vain aivan tavallisia pulliaisia. Viinitietämys ei ole tarpeen, vaikka toki maistelusta saa enemmän irti, jos tietää mitä haluaa. Viinitalojen edustajat kyllä kertovat mielellään viineistään ja suosittelevat maisteltavia.

Tykkään itse kokeilla viinimessuilla harvinaisempia viinejä tai itselleni vieraampia viinityylejä, joita ei tulisi sokkona ostettua. Tällä kertaa maistoin muun muassa Scheurebe-nimistä rypälettä, joka on saksalainen risteytys viime vuosisadan alusta. Jos pidät Sauvignon Blancista, pidät myös Scheurebestä, niin vahvasti molempia leimaa mustaherukan aromi. Nälän alkaessa hiukoa haimme ystäväni kanssa jättimäisen antipasto-lautasen jaettavaksi ja sen kylkeen erinomaista Ripassoa, jota ostin myös mukaan. Pisimpään viivyin kuitenkin sillä ainokaisella elsassilaisella ständillä. Jos pitäisi valita yksi viinialue, jonka viinejä joisin loppuelämäni, olisi se valkoviinien osalta ehdottomasti Alsace. Niin hyviä olivat nämäkin viinit, että ostin mukaan muutaman pullon ja vaelsin kilisevänä kamelina metrolla kotiin.

2016-02-23 11.39.43

Talvipäivä eläintarhassa

2016-02-18 13.00.43

Kun aamulla herättyä raahustin olohuoneeseen, löi luminen maisema vasten kasvoja kuin märkä rätti. Toiveet keväästä kokivat taas takapakkia. Jotain ulkoaktiviteettia piti silti kehitellä, sillä lapsen päiväkoti on kiinni tänään ja huomenna. Päätimme mennä pitkästä aikaa käymään eläintarhassa, jonne on meiltä vain parinkymmenen minuutin kävelymatka. Viime keväänä hankin sinne vuosikortin, joka maksaa saman verran kuin viisi kertalippua. Miehen mielestä se oli tolkuttoman huono sijoitus. Minä puolustelin sitä juurikin eläintarhan läheisellä sijainnilla ja romanttisilla kuvitelmilla siitä, kuinka käyskentelisin sievästi puetun ja hyvin käyttäytyvän lapseni kanssa siellä aurinkoisina päivinä. Lapsi kiljahtelisi riemusta kun syöttäisimme yhdessä elefantteja.

Vuosilippu umpeutuu puolentoista kuukauden päästä ja tänään eläintarhassa tuli käytyä vasta seitsemättä kertaa. Ensimmäiset viisi kertaa piti saada kasaan vaikka hampaat irvessä, että mies ei pääsisi kuittailemaan hukkaanheitetyistä rahoista. Ensinnäkin olen harva se viikonloppu töissä eikä arkisin päiväkodin jälkeen meinaa jaksaa ylimääräisiä touhuja. Ja ne kerrat, kun olemme saaneet lähdettyä, on lapsi saanut jossain vaiheessa itkupotkuraivarit ja minä olen ollut tolkuttoman uupunut kotiin palattuani. Mielikuvat ja todellisuus eivät ole aivan kohdanneet.

Jos lapsen uhma manifestoituisi hieman miedommin ja minulla olisi normaalimmat työajat, niin eläintarhassa voisikin käydä useammin. Se on varsin kiva, puistomainen paikka, jossa eläimet eivät ole kaltereiden takana. Monesti vain vesieste tai vallihaudan tapainen ratkaisu erottaa katsojat eläimistä. Elefantteja saa tosiaankin syöttää, ne kurkottelevat aidan takaa ja nappaavat porkkanan kärsällään kädestä. Monet pienet eläimet kuljeskelevat täysin vapaana ja kotieläinpuolella voi lampaita mennä silittelemään niiden aitaukseen. Lapsi tykkää myös eläintarhan keskellä sijaitsevasta isosta leikkipuistosta, joka on välillä kiinnostavampi kuin kirahvit.

Nuoskalumisena päivänä eläintarhassa ei odotetusti ollut tungosta, mutta oli oikeastaan mukavaa käyskennellä omassa rauhassa. Monet eläimistä ovat näin talviaikaan sisätiloissa ja olikin mukava välillä piipahtaa lämmittelemään kenguruiden keskelle. Elefanttitalossa kipitteli kuukauden ikäinen norsuvauva. Itkupotkuraivareiden vuoro oli vasta kotiovella.

Hagenbeckin eläintarha on toiminut jo 150 vuotta. Sen perustaja oli innokas eksoottisten eläinten keräilijä ja Hampuri olikin yksi niiden kaupankäynnin tukikohta Euroopassa. Nykynäkökulmasta irvokkainta on silti se yksityiskohta, että eläintarhassa oli näytteillä myös ihmisiä, erityisesti alkuperäiskansoja. Human zoos tai ”etnologiset näyttelyt” olivat suosittuja Euroopassa 1800-1900-lukujen taitteessa ja niitä löytyi suurimmista kaupungeista. Hampurissakin saattoi käydä pällistelemässä tiikereiden ohella vaikkapa saamelaisia.