On kulunut tovi, kun viimeksi kirjoitin nelikielisestä arjestamme ja siitä, miten lapsi omaksuu kutakin kieltä. Tilanteemme on siis se, että lapsella on kaksi äidinkieltä, suomi ja romania. Hän on syntynyt ja kasvanut Saksassa, joten ympäristön kieli on ollut muu kuin kumpikaan kotikielistä. Lisäksi hän on kuullut syntymästään asti englantia, jota puhumme miehen kanssa keskenämme. Aiempia kehitysvaiheita voi lukea täältä: alkutaival, kolmivuotiskatsaus, vähemmistökielten buustausta.
Viimeisen vuoden-parin aikana on tapahtunut isoja harppauksia monellakin saralla. Ensinnäkin lapsesta on tullut valtavan puhelias. Viime vuoteen asti päiväkodin hoitajat raportoivat, että lapsi oli kovin ujo ja hiljainen, ja vastaili hiljaisella äänellä. Häntä selvästi jännitti puhua saksaa, vaikka hän kieltä hyvin ymmärsikin. Käänne tapahtui viime syksynä. Yhtäkkiä hän alkoi ottaa tilaa päiväkodissa puhumalla, oli muun muassa reippaana vastailemassa kysymyksiin yhteisissä sessioissa. Puhetulva kasvoi vielä eksponentiaalisesti Suomeen muutettuamme. Ennen jurottava lapsi, jota piti maanitella tervehtimään toisia, ottaa nyt oma-aloitteisesti kontaktia kaikkiin ihmisiin. Hänelle ei tunnu olevan tuttuja ja tuntemattomia, kaikille selostetaan asioita niin paljon kuin he vain jaksavat kuunnella. Tuntuu siltä, että lapsi todella nauttii elosta ympäristössä, jonka kielen hän kokee hallitsevansa hyvin.
Viimeisen vuoden aikana erityisesti saksan kieli kehittyi paljon. Lapsi puhui sitä rohkeammin, käytti yhä pitempiä lauseita, eikä enää turvautunut koko ajan minuun käännösapuna. Toisinaan huomasin hänen käyttävän sanoja, joita en itsekään osannut. Hän myös alkoi korjata saksan ääntämistäni. Se hieman harmittaa, että lähdimme pois Saksasta juuri niillä main, kun hänen kielen osaamisensa alkoi vakiintua. Vielä pari vuotta ja saksa olisi ollut hänellä siinä määrin selkärangassa, että kielitaito olisi todennäköisesti säilynyt. Nyt en tiedä, miten sen kanssa tulee käymään. Ainakaan toistaiseksi meillä ei ole saksankielisiä kontakteja Helsingissä. Saksassa avaamamme Netflix-tili toimii edelleen saksaksi, joten lapsi saa säännöllistä kielikylpyä lastenohjelmia katsoessaan. Hän myös leikkii usein itsekseen saksaksi. Saksankieliset leikkikaverit olisivat siis kovin toivottuja.
Harppauksesta huolimatta saksa eli ympäristön kieli ei kuitenkaan ole lapsellamme yhtä vahva kuin kumpikaan kotikielistä. Erityisesti sanojen suvun kanssa hänellä on ongelmia, ja kuulema näin on myös romanian kielessä. Meille suomalaisillehan on usein haastavinta oppia muissa kielissä juuri sanojen sukuja, ja sama vaiva näkyy periytyvän myös monikieliselle suomalaislapselle.
Kaikki ovat kehuneet lapsemme suomen kielen taitoa Suomeen muutettuamme. Hän puhuu sitä tosiaan varsin sujuvasti, alussa ehkä hienoisella aksentilla. Kielioppivirheitä löytyy, ja puuteita sanastossa – ehkä Suomessa kasvanutta lasta enemmän? Mutta näitä hän ottaa nopeasti takaisin nyt suomenkielisessä päiväkodissa. Huomaan, että hän lauleskelee pitkiä lauluja, joita on oppinut päiväkodissa. Samaa en muista kuulleeni saksaksi.
Ehkä hieman yllättäen romania eli toinen kotikielemme on ottanut takapakkia muuton jälkeen. Kolmen kielen tasainen kehittyminen rinnakkain tuntui tosiaan olleen sen ansiota, että mikään niistä ei dominoinut. Kotona lapsi kuuli yhtä paljon suomea ja romaniaa, ja saksa oli puhtaasti päiväkodin kieli. Nyt suomea tulee joka tuutista. Ympäristön kieli ja toinen kotikieli ovat nyt sama asia, ja romania jää auttamatta alakynteen. Saksankielisiä leikkikavereita akuutimpaa olisikin oikeastaan löytää romaniankielistä seuraa, jotta lapsi pääsisi puhumaan kieltä muidenkin kuin isänsä ja skypen kautta isovanhempiensa kanssa.
Englanti on edelleen täysin passiivinen kieli. Lapsi kuulee sitä joka päivä, kun me vanhemmat keskustelemme keskenämme, mutta hän ei itse sitä puhu eikä tiedosta ymmärtävänsä sitä. Yhä useammin tapahtuu niin, että puhuessamme jostain asiasta englanniksi lapsi kommentoi samaa aihepiiriä suomeksi tai romaniaksi. Hän tuntuu siis usein oivaltavan, mistä puhumme. Kysyttäessä hän kuitenkin kiistää ymmärtävänsä. ”En minä osaa englantia!” Kiinnostusta on silti ilmassa paljon. Varsin usein lapsi kysyy minulta, mitä juuri sanoin hänen isälleen. Hän saattaa matkia joitain ilmaisujamme. Äskettäin meillä oli kylässä amerikkalainen perhe. Ensi alkuun lapset leikkivät keskenään täysin mykkinä, kommunikoiden viittomalla. Jossain vaiheessa kuulin, kun tyttäremme alkoi käyttää osaamiansa ilmaisuja: come on, let’s go! Eilen testasin huvikseni, miten hän reagoi englanninkielisiin kysymyksiin. Ensimmäistä kertaa hän vastaili, vieläpä ihan oikein, muutamiin peruskysymyksiin. Pinnan alla siis kuplii paljon.
Seuraava kiinnostava vaihe tulee olemaan lukemaan ja kirjoittamaan oppiminen, ja sen vaikutus kuhunkin kieleen. Se taitaa olla ihan nurkan takana, niin innokkaasti lapsi harjoittelee kirjaimia ja tutkii tekstejä.
Puolivälissä 