Paluumuutto

2016-07-30 17.59.28

Kun kuusi vuotta ja viisi kuukautta sitten katselin laivan kannelta loittonevaa Suomea, hyvästelin mielessäni kotimaani pysyvästi. Ajatus siitä, että en enää koskaan asuisi Suomessa, kuristi kurkkua. Keskityin kuitenkin kaikkeen uuteen, mitä edessä odotti. Käänsin selkäni Suomelle ja suuntasin katseeni Saksaan. Mieleni täyttyi uusista asioista: uusi kieli, uusi kaupunki, uusi työ, uudet tavat, uudet tuttavuudet. Ikävälle ei ollut aikaa. Piti asettautua, opetella, perustaa perhe.

Vuosia myöhemmin olimme edelleen Hampurissa, kaupungissa, johon olimme tulleet epämääräiseksi ajaksi. Vastasin aina kysyjille: kyllä, viihdymme Hampurissa, tämä on ihana kaupunki. Hampurissa ei tosiaankaan ole mitään vikaa, mutta jossain vaiheessa aloin ymmärtää, että emme olleet kasvattaneet tänne juuria emmekä sitä koskaan tulisi tekemäänkään. Kokemus ulkopuolisuudesta kalvoi yhä enemmän. Samoihin aikoihin aloin etsiä uusia töitä. Lähetin hakemuksen kiinnostavasta työpaikasta myös Helsinkiin, hieman empien. Kävin työhaastattelussa, joka jätti ristiriitaisen olon. Sen jälkeen kävelin tutun kaupungin katuja ja mietin kuumeisesti, näkisinkö itseni siellä uudestaan. Ensin suhtauduin ajatukseen torjuvasti. Kerroin lähimmille ystävilleni, että olen hakenut työpaikkoja myös Suomesta, mutta se ei mitenkään ole meille ykkösvaihtoehto.

Vei aikaa, ennen kuin pystyin myöntämään itselleni, että minua kalvoi koti-ikävä. Joka kerta kävellessäni Helsingin kaduilla askeleeni oli kevyempi. Jokaiseen kadunkulmaan liittyi muistoja. Puhkesin puhumaan tuntemattomien kanssa ihan vain siitä ilosta, että se oli niin vaivatonta. Täällä on minun kotini. Tänne minä kuulun. Pitkään olin ajatellut olevani juureton. Synnyinseuduiltani olin repäissyt itseni irti kertaheitolla. Aina kun minulta kysyttiin, mistä olen kotoisin, vastasin: alun perin Keski-Suomesta, mutta ehdin asua 15 vuotta Helsingissä, joten siitä tuli minulle koti. Arvatkaa mitä? Kuuden ja puolen Saksan-vuoden jälkeen Helsinki on yhä edelleen minulle henkinen koti. En minä olekaan juureton, en vain uskaltanut myöntää, että olin kasvattanut juuret sinne, mistä olin vapaaehtoisesti luopunut.

Mitä enemmän asiaa ajattelin, sitä järkevämmältä paluumuutto alkoi tuntua. Voin ottaa askeleen eteenpäin urallani siinä missä Saksassa olisin joutunut vaihtamaan alaa ja aloittamaan alusta. Lapsi pystyy luomaan uudenlaiset suhteet toisiin isovanhempiinsa, joita hän muutoin on nähnyt vain kerran-pari vuodessa. Viikonloppureissut heidän luokseen onnistuvat tuosta vaan, serkutkin ovat lähellä ja lastenhoitoapua tarjoalla aivan eri määrin kuin Hampurissa. Työpaikan vaihtuminen tarkoittaa minulle myös sitä, että illat ja viikonloput ovat vapaat ja työmatkat vähenevät radikaalisti – perhe-elämän kannalta erittäin hyvä juttu. En joudu enää välimatkan ja työaikataulujen vuoksi jättämään välistä perheen ja ystävien juhlia. Isäni täytti pari kuukautta sitten pyöreitä vuosia. Koko perheeni oli paikalla niitä juhlistamassa, ainoastaan minä seurasin juhlia FaceTimen kautta. Yhtäkkiä muistin, että jo kymmenen vuotta sitten olin täysin samassa tilanteessa: osallistuin isäni juhliin skypen kautta valtameren takaa. Haluan taas osallistua läheisteni arkeen, ainakin jonkin aikaa, nyt kun se vielä on mahdollista. Mies ymmärsi kaipuuni ja totesi: mennään vain Helsinkiin, kunhan ei loppuelämäksi. Arvioidaan tilannetta uudestaan taas muutaman vuoden päästä.

En oikeastaan osaa sanoa, kumpi ohjasi muuttopäätöstä enemmän, järki vai tunne. Niillä on tapana kietoutua toisiinsa niin, että toinen vaikuttaa toiseen. Järki alkaa nähdä asioita siinä valossa, mitä sydän sanoo. Jollakin tasolla olimme oikeastaan jo päättäneet palata Helsinkiin ennen kuin sain loistavan työtarjouksen, joka sinetöi päätöksen ja joka on helppo osoittaa muuton syyksi. Muutamme Suomeen minun työni perässä. Se on selitys, jonka voi antaa kenelle tahansa. Yhtä hyvin voisin kuitenkin sanoa, että palaamme Suomeen, koska halusin taas kokea kuuluvani johonkin.

Kesällä se tapahtuu. Pakkaamme koko omaisuutemme muuttoautoon ja suuntaamme takaisin Pohjolaan. Juuri nyt tuntuu siltä, että mikään ei voisi tehdä minua onnellisemmaksi.

Mainokset

9 thoughts on “Paluumuutto

  1. Oih! Onnea uuteen!
    Aika jänniä prosesseja nämä. Joskus ratkaisu on niin selkeä ja yksinkertainen, ettei sitä ole helppo nähdä. Kuulostaa siltä, että asia on punnittu niin monelta kannalta, että päätös on oikea. Eikä kukaan tiedä, mitä tulevaisuudessa odottaa. Helsinki nyt, mutta ehkä maailma joskus taas odottaa. Tsemppiä muuttoon! =)

    Liked by 1 henkilö

  2. Onnea paluumuuttajalle. Ihanaa että pääset Helsinkiin pidemmäksi aikaa. Just mietin yksi päivä että mitä sinulle kuuluu kun ei ole kuulunut vähään aikaan mitään. Telepatiaa. Tsemppiä!

    Tykkää

  3. Nämä ovat monisyisiä kysymyksiä. Hienoa, että olet löytänyt ratkaisun, joka sopii sinulle ja perheellesi tässä tilanteessa. Itseäni puhutteli kirjoituksessasi varsinkin juurien tärkeys. Itsellenikin asia tulee pohdittavaksi muutaman vuoden kuluttua. Luxemburgiin en ole juurtunut, Suomi tuntuu ihanalta kesän ihmemaalta, mutta muuten kaukaiselta. Voiko eläkepäiviksi vielä iskea jalkansa aivan uuteen multaan?

    Tykkää

    • Miksipä ei! Monet suuntaavat eläkkeellä sinne, mistä ovat kotoisin. Toiset taas aurinkoon. Sitten on niitä ulkosuomalaisia jotka haluaisivat muuttaa, mutta lapset ja lastenlapset sitovat paikalleen. Jos tällaisia siteitä ei ole niin maisemanvaihdos on helpompaa.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s