Hesarin Tukholman-kirjeenvaihtaja Elina Kervinen pohdiskeli kolumnissaan ruotsalaista kohteliaisuuskieltä. Ruotsissa käytetään paljon suomea herkemmin painokkaita vahvistusilmauksia, joita me ehkä ylisanoiksi kutsuisimme: jännittävää! ehdottomasti! Keskustelussa on kohteliasta kommentoida toisen puhetta innokkaasti, lähtiessä toivotetaan ”voi hyvin”. Kolumnisti tuli siihen tulokseen, että ”kun kielen konventiot ohjaavat käytöstä, tulee ihmisestäkin vaivihkaa vähän enemmän toista huomioon ottava.”
Samoja olen miettinyt Saksassa, jossa toisten ihmisten huomioonottaminen on kohteliasta monissa pienissä yksityiskohdissa. Kaikkia pitää aina muistaa tervehtiä (”Hallo!”), myös tuntemattomia hississä, odotushuoneissa ja joskus kadullakin. Lähtiessä toivotetaan hyvää päivänjatkoa (”schönen Tag noch!”). Myös lapsia kuuluu tervehtiä nimeltä mainiten. Anteeksi pyydetään aina jos ohi kävellessä vahingossa tönäisee toista – tai vaikka ei edes tönäisisi, mutta edes ohittaa läheltä.
Mitä moikkailu muka muuttaa? saattaa joku sanoa. Sehän on vain sana. Mutta tervehdyksen kohdistaminen vaatii toisen huomaamista. Se rikkoo näkymättömyyden kulttuurin. Kaksi ihmistä katsoo toisiaan silmiin, tunnustaa toistensa olemassaolon ja tervehtii. Yksityisyyden rajoja ei ylitetä sen enempää, mutta tullaan tietoisiksi toisista ihmisistä ympärillä. En voisi kuvitellakaan, että Saksassa kukaan ei rientäisi tarjoamaan apua tuntemattomalle, joka on saanut sairaskohtauksen. Niin hassulta kuin se kuulostaakin, uskon taustalla olevan saman ilmiön, jonka kolumnisti tunnisti Ruotsissa: kohteliaisuuskonventiot vaikuttavat tapaamme olla toisten ihmisten kanssa.
Puolivälissä 
Tosi hyvä kirjoitus ja erinomaisia havaintoja, kuten aina! Aivan varmasti on niin, että ne asiat, jotka kuuluvat olennaisena osana kieleen, tulevat myös ajatusmaailmaan ja käyttäytymiseen.
TykkääLiked by 1 henkilö