Tohtoripromootio

promootiokulkue_kunniatohtorit

promootiokulkue

Vietin koko viime viikon Suomessa ja toin ilmeisesti kesän mukanani sinne. Matkan syy oli osittain työhön liittyvä koulutus ja osittain oma meno, jota en halunnut jättää välistä: tohtoripromootio. Promootio on keskiajalta juontuva akateeminen juhla, jossa uudet tohtorit saavat akateemista arvoaan osoittavat symbolit, mikä nykyään tarkoittaa hattua ja miekkaa (tosin me teologit emme saa jälkimmäistä). Hattu pitää hankkia itse, se valmistetaan mittojen mukaan käsityönä ja maksaa aivan törkeän paljon. Minna Parikan kengät ovat halvemmat ja niille olisi taatusti enemmän käyttöä.

Promootio on siis hassujen hattujen kokoontumisajot, joita juhlitaan monta päivää ja osittain hyvin muodollisesti ja vanhoja perinteitä seuraten. Omassa tiedekunnassani promootio järjestetään 5-7 vuoden välein ja vain tohtoreille (ainakin humanisteilla on olemassa myös maisteripromootio). Vaikka omasta väitöksestäni on jo vierähtänyt muutama vuosi, oli tämä ensimmäinen promootio sen jälkeen, joten minäkin olin nyt promovoitavana 90 muun ”nuoren” tohtorin kanssa, niin kuin meitä tituleerattiin. Lisäksi tiedekunta oli kutsunut seitsemän kunniatohtoria ja hattunsa saivat uudestaan myös riemutohtorit, joiden omasta promootiosta oli kulunut 50 vuotta.

veljen kanssa

Sisko ja sen veli.

hattupää

Itse promootioakti järjestettiin yliopiston suuressa juhlasalissa. Paikalla olivat promovoitavat, yliopiston henkilökunta ja omat kutsuvieraamme. Pukukoodi oli tarkka: miehillä frakki (vieraille riitti tumma puku) ja naisilla pitkähihainen ja nilkkapituinen musta asu. Kaikiltahan löytyy sellainen kaapista, eh. Juhlamenojen ohjaajana toimi ystäväni ja entinen työtoverini, joka pääsi kulkemaan aina letkan etunenässä valtavan (fallisen) sauvan kanssa ja paukuttelemaan sitä tärkeänä. Promoottorina eli seremoniasta vastaavana ja hatuttajana toimi tiedekunnan pisimpään virassa ollut professori, säpäkkä nainen, jonka tunnen pitkältä ajalta. Oli myös airuita, orkesteria ja tarkkaan mietitty koreografia, jota harjoittelimme jo edellisenä päivänä.

Kaksituntinen seremonia sisälsi hattujen saamisen lisäksi puheita, priimuksen eli joukon parhaimman tohtorin vastauksen hänelle esitettyyn kysymykseen, musiikkiesityksiä ja Maamme-laulun. Sen lopuksi siirryimme kulkueena tuomiokirkkoon (pitkään) jumalanpalvelukseen ja sen jälkeen marssimme taas parijonossa takaisin yliopistolle kahville. On myönnettävä, että vaikka en yleensä pidä pönötyksestä ja liian jäykistä muodollisuuksista, niin tilanteen juhlavuus vei mukaansa. Liikutukseen oli osansa myös siinä, että promovoitujen joukko sisälsi niin paljon tuttuja kasvoja, läheisiä ystäviä ja muistoja menneiltä ajoilta.

Illalla oli vuorossa iltapukujuhla Kalastajatorpalla. Näppäränä tyttönä olin buukannut sieltä huoneen yhdeksi yöksi, mutta en ollut ottanut huomioon sitä, että tietenkin lähdimme loppuillasta jatkoille kaupungille. Loppujen lopuksi ehdin vain pukeutua huoneessa parin ystävän kanssa ennen juhlaa ja aamuyöstä nukkua noin kolmen tunnin ajan – kun olin ensin jonottanut taksia rautatientorilla tunnin. Suomalainen kesäyö ei enää siinä vaiheessa tuntunut niin ihastuttavalta kuin Kalastajatorpalla. Ilta oli kuitenkin ollut täynnä taikaa ja lokkien kirkuna heräävässä Helsingissäkin tuntui tutulta.

DSC_0482.JPG

pussikaljalla

Olemattomien yöunien jälkeen seurasi promootioretki Tuusulanjärvelle, jonka parasta antia väsyneelle oli köllöttely tilausajobussissa. Retkellä olimme vaihtaneet silinterihatut ylioppilaslakkeihin. Palattuamme päädyimme vielä paistattelemaan päivää Esplanadin puistoon. Ohi kulki ensin samba- ja sitten zombiekulkue (ihan oikeasti!!). Hetki oli täydellisen vapaa ja huoleton. Ei tarvinnut katsoa kelloon, ei täytynyt huolehtia kenestäkään. Oli vain kesä, Kauppatori ja ystävät, kuin silloin joskus.

Illalla nyin saunan lauteilla viimeiset irtoripset silmäkulmistani ja mietin, että pitää lakata tekemästä Suomeen tällaisia reissuja, jolloin kirjaimellisesti kävellään punaisella matolla, juodaan samppanjaa ja eletään menneiden vuosien parhaita hetkiä uudestaan. Minun Suomeni ei enää ole lainkaan arkea, vaan pelkkää juhlaa. Kohokohtia ihmisten seurassa, joiden kanssa jakaa pitkän yhteisen historian. Rusinat pullasta. Ei ihme, että näiden matkojen jälkeen koti-ikävä on akuuttia. Mutta poiskaan en vaihtaisi näitä tilanteita, jollaisia on vain kerran elämässä.

kulkuekuvat otti Susanna Merikanto-Timonen

Advertisements

2 thoughts on “Tohtoripromootio

  1. Varmasti ikimuistoinen tilaisuus 🙂 Tuo on muuten hyvin totta, vierailut suoemssa ovat juhlaa tai lomaa, joten millaista arki siellä olisi, ei kovin hyivn enää muistissa ole. Siitä huolimatta vähänhaaveilen nyt siitä paluumuutosta 😉 Haastoin sinut vastaamaan paluumuuttokysymykseen ja muihin ulkosuomalaisuusjuttuihin! Haaste löytyy täältä: http://www.rantapallo.fi/lempipaikkojani/2017/06/20/10-1-kysymysta-ulkosuomalaisille/

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s