Kun isoisoisä Ameriikkaan lähti

Viikko, puolitoista viikkoa. Sen verran kesti laivamatka Englannista Amerikkaan 1800-luvun lopulla. Laivat olivat täynnä eurooppalaisia, joita houkutteli uusi elämä valtameren toisella puolella. Matka kotikylältä lähtösatamaan Englannissa oli jo ollut monivaiheinen. Valtamerilaivaan päästyään matkalaiset olivat nähneet päiväkausia vain avomerta kunnes vihdoin silmien eteen avautui rannikko. Laiva lipui lahdenpohjukkaan, jonka perällä häämötti Manhattan, mutta sitä ennen vastassa oli jättimäinen vapaudenpatsas, jonka soihtua pitelevä käsi tuntui nousevan taivaisiin asti. Miten vaikuttava näky se onkaan mahtanut olla maaseudun kasvateille kaukaa pohjolasta. Yksi heistä oli minun isänisänisäni.

isoisovanhemmat

Vuonna 1882 hän päätti lähteä kiiren vilkkaa Atlantin toiselle puolelle välttyäkseen armeijalta. Suomen suuriruhtinaskunnassa oli hiljattain säädetty asevelvollisuuslaki, joka koski kaikkia yli 21-vuotiaita. Aktiiviseen palvelukseen määrättiin kuitenkin vain osa, jotka valittiin arpomalla. Arpa lankesi juuri 21 vuotta täyttäneen isoisoisäni kohdalle. Häntä ei ilmeisesti miellyttänyt ajatus kolmivuotisesta asepalveluksesta. Niinpä lähtö alkoi tuntui houkuttelevalta ajatukselta. Olihan samoilta seuduilta mennyt jo moni ja heidän kertomansa mukaan Amerikassa oli töitä ja mahdollisuus rikastumiseen. Elintasopakolaisiksi heidänlaisiaan nykyisin kutsuttaisiin, näitä suomalaisia, jotka lähtivät paremman elämän toivossa eivätkä kuoleman uhkaa paeten. Nälkävuosien ja ensimmäisen maailmansodan välissä Amerikkaan lähti parisataatuhatta suomalaista, suurin osa heistä Pohjanmaalta niin kuin myös isoisoisäni.

Ennen lähtöään isoisoisä meni naimisiin itseään muutaman vuoden vanhemman naisen kanssa, joka seurasi häntä Amerikkaan vasta viisi vuotta myöhemmin. Emme tiedä tarkalleen, mihin he päätyivät, mutta johonkin pohjoiseen osavaltioon, jossa oli tarjolla kaivostöitä. Michiganiin tai Minnesotaan todennäköisesti, siellähän oli jo suuret suomalaisyhteisöt. Ajan mittaan isoisoisä ryhtyi myös yrittäjäksi, nimittäin saluunanpitäjäksi. Ajatus saluunasta 1800-luvun Amerikassa tuo heti mieleen värikkäitä kuvia villistä lännestä, vaikka aivan niin kauas isoisoisäni ei kulkeutunutkaan.

Isoisovanhempani saivat Amerikan-vuosinaan kaksi lasta. Perhe palasi Suomeen vuonna 1892, mutta isoisoisä matkusti takaisin jo seuraavana vuonna. Muutaman vuoden päästä hän palasi takaisin ja pariskunta sai kolmannen lapsensa, minun isoisäni. Lähtemiseen tottunut perheenisä ei viihtynyt pitkään paikoillaan. Vuonna 1902 hän lähti taas, perimään osuuttaan saluunasta, jonka oli myynyt tovereilleen, mutta josta hän ei ollut siihen mennessä saanut lanttiakaan. Perille päästyään muilla osakkailla ei tietenkään ollut mistä maksaa, joten hurjistunut isoisoisä tuikkasi saluunan tuleen todeten, että ”nyt ollaan sitten kaikki yhtä köyhiä”. En tiedä, kuinka totta tämä on, mutta hyvä tarina se ainakin on.

matkustajaluettelo

Isoisoisäni ei enää koskaan palannut takaisin Suomeen. Hänen kaksi vanhinta poikaansa muutti aikuistuttuaan Amerikkaan. Syntymäpaikkansa perusteella heillä oli maan kansalaisuus, mikä varmasti helpotti muuttamista niihin aikoihin, kun siirtolaisten määriä ryhdyttiin rajoittamaan. Isoisäni sen sijaan kasvoi Suomessa eikä koskaan nähnyt isäänsä varhaislapsuutensa jälkeen. Ymmärrettävästi hän oli katkera hylätyksi tulemisesta eikä ole halunnut puhua mitään isästään omille lapsilleen. Nämäkin kertomukset hän tarinoi ainoastaan yhdelle miniöistään eli tädilleni, joka sitten kertoi ne meille. Siksi moni yksityiskohta on jäänyt hämärän peittoon, niin kuin se, missä isoisoisä tarkalleen ottaen asui. Puheissa on vilahdellut Montana ja Wisconsin ja valokuvia on myös Michiganista. Tiedämme, että isoisoisä kuoli jäätyään junan alle vuonna 1916. Hänen kahdella amerikkalaistuneella vanhemmalla pojallaan ei ollut lapsia, joten minulla ei ole tuntemattomia Amerikan-serkkuja tätä kautta.

Isoisoisä amerikkalaisti nimensä Wilsoniksi, joten myös isoisäni syntyi ja kasvoi Wilsonina. Vasta kolmekymppisenä naimisiin mennessään hän vaihtoi nimen takaisin alkuperäiseksi, sillä tuleva vaimo ei halunnut avioitua ”villin sonnin” kanssa. Viimeinenkin side isän Amerikka-seikkailuun tuli näin katkaistua.

2015-08-21 17.04.08

Landungsbrücken Hampurissa oli lähtösatama sadoilletuhansille Amerikkaan matkaaville eurooppalaisille. Vilkkainta matkustajaliikenne oli 1800-1900 -lukujen taitteessa. Nykyinen satamarakennus valmistui 1909.

Kun kerroin tarinan miehelleni, hän huomautti, että nykyään googlettamalla löytyy vaikka mitä arkistotietoja tai digitalisoituja sanomalehtiä. Eikä kestänyt kauaakaan, kun löysin eräästä tietokannasta matkustajaluettelon, jossa komeili tuttu nimi. Myös ikä täsmäsi, samoin kuin matkustusvuosi 1893, josta eteenpäin kotimaan kirkonkirjoissa on maininta isoisoisän poissaolosta ehtoolliselta (kirkossakäynnistä pidettiin kirjaa noihin aikoihin). Poissaololle löytyi nyt selitys. Matkustajaluettelon perusteella isoisoisän toinen matka Amerikkaan tapahtui laivalla Bremenistä New Yorkiin. Matkareitti oli hieman epätavallinen, sillä suurin osa suomalaisista matkusti Ruotsin kautta Englannin Hulliin ja sieltä Atlantin yli. Noihin aikoihin Hangosta olisi ollut suorakin laivayhteys Hulliin. Mutta jostain syystä isoisoisä valitsi meren ylityksen Saksasta käsin. Bremeniin päästäkseen hänen on täytynyt kulkea Lyypekin ja Hampurin kautta. Täällä hän oli ja ihmetteli samoja maisemia kuin minä, pojanpojantytär toistasataa vuotta myöhemmin. En tiedä löydämmekö koskaan hänestä tämän enempää jälkiä, mutta jo tämä pieni yksityiskohta elähdytti: jokin yhdistää meitä sukupolvien yli.

Mainokset

2 thoughts on “Kun isoisoisä Ameriikkaan lähti

  1. Mielenkiintoinen tarina. Tämä yksilöllinen ja yksityiskohtainen tarina sopii hyvin kerrottavaksi Suomen 100-vuotisjuhlavuoden alussa. Luen mielelläni tarinoita elävistä ihmisistä ja varsinkin ”merkityksettömistä” kansanihmisistä.Osaan paremmin samastua heihin. Sota- ja sankaritarinat, joita koulujen historiankirjat ja media ovat pullollaan, eivät minua jaksaneet kiinnostaa. Siirtokarjalaisten sota- ja evakkotarinoita kuulin sukulaisilta pienestä asti ja ne pelottivat minua.Sikäli kun kykenen ja saan aikaan, ajattelin kirjoittaa lapsilleni jotakin muistiin heidän suomalaisten isovanhempiensa elämästä.

    Tykkää

    • Kirjoita ihmeessä! Edellisten sukupolvien tarinoiden siirtäminen seuraaville on mieletön aarre, jonka monet hoksaavat vasta liian myöhään. Isäni on intohimoinen sukututkija ja on jo kirjannut ylös oleelliset päivämäärätiedot ja muun datan, minkä kirkonkirjoista löytää, mutta haluan kuitenkin itse vielä kirjoittaa kiinnostavimpia niistä tarinan muotoon.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s