Kermapiparit

Joulun leivonnaisista ehdoton suosikkini ovat piparkakut. Niitä olen oppinut leipomaan jo lapsena ja noin yhdeksänvuotiaasta lähtien olen ollut taloutemme piparivastaava. Meillä kotona ei edes tunnettu konseptia kaupan piparitaikina (mahtoiko sellaista edes olla 80-luvulla?), joten olen aina tottunut tekemään taikinan itse. Jouduin äskettäin vakuuttelemaan paikallisille Suomi-kavereilleni, että ei se ole mitenkään vaikeaa, mutta lopputulos on moninkertaisesti parempaa. Demonstraatio meni lopulta niin, että minä tein taikinan ja tytöt tulivat seuraavana päivänä meille syömään sitä ja paistamaan pipareita. Oli hirmu kiva päivä, mutta opetuksellinen osuus jäi vähän vajaaksi.

Viimeisten kolmen vuosikymmenen piparinleipomisurani aikana olen ehtinyt testata montaa reseptiä. Äitini vannoi Paraisten pipareiden nimiin. Hänen reseptinsä kyllä kuvastaa suomalaisten ikonisten leivonnaisten muuntautumiskykyä, sillä äidin Paraisten piparit eivät kyllä ole yhtään samanlaisia kuin googlettamalla löytyvä ohje. Joskus leivoin myös isoäitini perua olevan 1900-luvun alun keittokirjan ohjeella pipareita, jotka oli mitoitettu talouteen, jossa on vähintään tusina lasta. Niitä pipareita piti leipoa useampi tunti. Samaisessa keittokirjassa oli sellaisia ohjeita kuin paistettu peltopyy (”Ota peltopyy. Nylje se.” Näin alkoi ohje). Toisissa ohjeissa siirappi, voi ja mausteet kiehautetaan, toisissa sokeri ja voi vaahdotetaan. Toisten lopputulos on rapeampi, toisten sitkeämpi. Toisia on helpompi kaulia kuin toisia. Oi, voisin kirjoittaa kokonaisen kirjan piparitaikinoista.

Tradition siirtämistä. Viime vuonna lapsi ei vielä hoksannut piparitaikinan syömistä, mutta tänä vuonna oivallus iski…

Oma lempireseptini jo parinkymmenen vuoden ajan on ollut kermapiparit. Olisi hienoa kertoa tämän olevan vuosisatoja suvussa kulkenut resepti, mutta tosiasiassa se on peräisin 80-luvulla hankitun kodinkoneen kylkiäisenä tulleesta keittokirjasta. Kerma on kuitenkin ainesosa, joka kuului myös siihen isoäidin klassikkoreseptiin. Lopputulos on mahtavan makuinen ja aavistuksen sitkeä, ei siis kova ja helposti mureneva niin kuin monet muut piparit. Mutta varoituksen sana: nämä piparit leviävät uunissa, älä lado niitä aivan vieri viereen ellet halua pellin kokoista yhteenliimautunutta taideteosta. Lopputulos on myös sen verran peruspiparia pehmeämpi, että tämä ei sovi piparkakkutaloon. Testattu on.

200 g sulatettua voita
2,5 dl sokeria
1,5 dl siirappia
1 dl kermaa
1 tl kanelia
1 tl inkivääriä
1 tl neilikkaa
(+ pomeranssinkuorta, maustepippuria tai kardemummaa, mikä vaan sattuu kuulumaan piparimaustelemppareihisi)
2 tl ruokasoodaa
7,5 dl vehnäjauhoja

Vatkaa voi ja sokeri. Lisää joukkoon siirappi ja kerma. Sekoita toisessa kulhossa kuivat aineet ja lisää ne taikinaan. Anna jähmettyä yön yli. Paista piparit 200 asteessa vaaleanruskeiksi.