Linnan juhlissa

Viisitoista vuotta sitten kotiin saapuessa kynnyksellä odotti kirje tasavallan presidentin kansliasta. Olin saanut kutsun linnan juhliin. Sama kutsu oli saapunut samana päivänä myös hyvälle ystävälleni. Minun silloinen mieheni esitti coolia, mutta ystäväni silloinen avopuoliso huokasi autuaasti: nyt tiedän, mitä on armo; ansioton rakkaus minun osakseni. He pääsivät mukaan meidän siivellämme. Ja meille kutsu kolahti siitä syystä, että olimme edellisenä vuonna olleet aktiivisesti mukana vaalityössä, jonka johdosta Suomeen valittiin ensimmäinen naispresidentti. Koskaan sitä ennen enkä myöskään sen jälkeen en ole ollut poliittisesti aktiivinen, mutta tuolloin lyöttäydyin yhteen muutaman samanhenkisen ihmisen kanssa ja perustimme Unelma-ryhmän, nuoret Tarja Halosen puolesta. Jaoimme glögiä ja vaalimainoksia perjantai-iltaisin baarijonossa ja juuri ennen vaalien toista kierrosta järjestimme hyväntekeväisyyskonsertin Tavastialla. Halonen palkitsi työmme kutsumalla muutaman seuraavan vuoden aikana vaalityötä tehneiden ydinporukkaa itsenäisyyspäivän vastaanotolle.

2016-05-23 13.58.29

Tämä kirje oli itse asiassa kutsu vaalityöntekijöiden kiitosjuhlaan, jotka järjestettiin heti presidentin astuttua tehtäväänsä. Se oli ensimmäinen kerta, jolloin kävin linnassa.

Olin tuolloin opiskelija eikä minulla todellakaan ollut varaa teettää iltapukua tunnetulla suunnittelijalla. Kiertelimme ystäväni kanssa pukuvuokraamoa, mutta tulimme lopulta siihen tulokseen, että kaapissamme jo olevat iltapuvut ovat riittävän kivoja ja meille sopivia. Minulla oli jokin halpisketjusta muutamalla kympillä hankittu pitkä satiinipuku ja vitsailinkin, että todennäköisesti minulla oli linnan halvin asu. Kaverin kaveri teki meille kampaukset ja toinen kaverin kaveri otti meistä valokuvia täydessä tällingissä. Harmi vain, että emme koskaan saaneet kuvia itsellemme eikä tuosta illasta siten ole jäänyt kuvallista muistoa. Niihin aikoihin kun ei ollut kännykkäkameroita.

Kutsussa luki, mihin kellonaikaan ja mille ovelle meidän tuli saapua. Niin vältetään paha ryysis narikassa. Sydän hakkasi lujaa, kun nousimme portaat toiseen kerrokseen ja matelimme jonon mukana kohti ovea, jonka takana presidenttipari odotti. Ja heidän takanaan väijyi monikerroksiseen katsomoon sijoitettuna valtava lauma reporttereita, mitä ei televisiosta katsottuna näe. Käteltyäni presidenttiparin ja takelleltuani kiitoksen itsenäisyyspäivän toivotukseen, sukelsimme takahuoneisiin ja siirryimme boolilasien kanssa seuraamaan kättelyä yläkerran parvelle. Mitään muuta ei tapahtunut niin kauan kuin käteltäviä riitti. Vasta sen jälkeen kun ovet sulkeutuivat alkoi ruokatarjoilu sekä musiikki.

Huomasimme pian, että linnan tungokseen oli syynä se, että kaikki halusivat oleilla televisiokameroiden läheisyydessä. Sillä kyllä linnassa huoneita riittäisi, kaikkien ei olisi pakko parveilla niissä parissa tilassa, joita televisiosta eniten näkee. Itse viihdyimme parhaiten yhdessä yläkerran huoneista, joissa soitti jazz-trio. Ruoka oli ihanaa ja se kuuluisa booli, jonka vahvuutta aina kommentoidaan, melko epäkiinnostavan makuista. Tietysti myös bongailimme julkkiksia. Mutta hierarkiat ovat olemassa myös linnan seinien sisällä eikä tunnettuja kasvoja sovi tavallisen rahvaan lähestyä, opimme. Ystäväni meni juttelemaan silloisen nimekkäimmän tyttöbändin laulajille, jotka katsoivat häntä nenänvarttaan pitkin. Mieheni taas bongasi erään julkkispoliitikon puolison, jonka tunsi ennestään. Julkkispoliitikkoa kiinnosti heti tietää, miksi olemme juhlissa ja selityksen kuultuaan hän häipyi melkein heti paikalta. Meistä ei ollut hänelle hyötyä.

2015-12-06-15-40-05

Viime vuonna meillä oli kisakatsomo kotona

Kun televisiokamerat kymmenen aikoihin lähtivät, poistui myös suurin osa juhlijoista. Meitä ei kuitenkaan huvittanut lähteä Teatteriin jatkoille, vaan istuskelimme vielä tovin linnan penkeillä ja jututimme paikalle jääneitä. Lopulta meidänkin oli aika poistua ennen kuin lumous haihtuisi ja muuttuisimme taas kurpitsoiksi. Seuraavana aamuna matkustin taas lumisen maiseman halki bussilla numero 55 Koskelasta keskustaan töihin. Vain kampaus, jota en ollut vielä raaskinut purkaa, muistutti edellisen illan riennosta, jollaiseen tuskin toista kertaa elämässä tulee tilaisuus osallistua.

Mainokset

4 thoughts on “Linnan juhlissa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s