Blogitunnustus

2016-11-23-13-58-03-1

Sain Helenalta blogitunnustuksen, blogiurani ensimmäisen. Se ilahdutti erityisesti siksi, että Chez Héléna -blogi on yksi suurista suosikeistani. Löysin hänen bloginsa vuosi sitten, luin kaikki postaukset joululoman aikana ja huomasin inspiroituneeni niin paljon, että päätin aloittaa oman blogin. Ja nyt siis ympyrä on eräällä tavalla sulkeutunut, kun blogiesikuvani ilmoitti pitävänsä minun tuotoksestani. Kiitos vielä, Helena, pus!

Tunnustuksen säännöt:

  1. Kirjoita postaus palkinnosta logoineen
  1. Kerro lyhyesti, kuinka aloitit bloggaamisen
  1. Anna ohjeita aloitteleville bloggaajille
  1. Mainitse ja linkitä blogi, joka sinut nimesi
  1. Nimeä 10 bloggaajaa palkinnon saajaksi

Olen vielä aloittelija, blogini ei ole edes täyttänyt yhtä vuotta, joten en koe olevani mikään paras neuvonantaja blogia aloitteleville. Minulla ei ole vinkkejä siihen, miten saadaan paljon lukijoita tai rahaa, sillä kumpikaan ei ole oma tavoitteeni bloggaamiselle. Sen sijaan koen, että halu kirjoittaa ja oma näkökulma ovat asioita, joita ilman blogia ei jaksa ylläpitää pitkään. Kirjoittaminen on aina ollut minulle tapa jäsentää ajatuksiani ja maailmaa. Lukiossa äidinkielen tunnit ja ainekirjoitus olivat lempiasioideni joukossa. Luovan kirjoittamisen harrastus kuitenkin kuivui kasaan yliopistovuosina. Tieteellinen kirjoittaminen on luonteeltaan niin toisenlaista. Nykyään kirjoitan työni vuoksi paljon eikä enää tiukan akateemisista lähtökohdista, mutta blogi tarjoaa vielä vapaamman kanavan kirjoittaa asioista, joiden ei tarvitse palvella mitään tiettyä tarkoitusperää. Parhaimmillaan bloggaaminen on terapeuttista. Pahimmillaan yksi suorituspaineiden aiheuttajista. Mutta niin kauan kuin blogi on harrastus, et ole velkaa kenellekään. Jos elämäntilanne ei aina suosi säännöllistä kirjoittamista, ei bloggaajan tarvitse siitä tuntea huonoa omaatuntoa ja pyydellä anteeksi hiljaisuutta.

Bloggaaminen on tehnyt minusta myös lukijana aktiivisemman. Kommentoin nykyään muiden blogeja ja huomaan, että ympärille on kasvanut kuluneen vuoden aikana virtuaaliyhteisö. Istun parhaillaan junassa matkalla Keski-Euroopan suomalaisbloggaajien tapaamiseen. Aivan pian siis näen kasvokkain muutamia ihmisiä, joiden kanssa on tullut vaihdettua paljon ajatuksia blogeissa ja facebookissa ja jotka tuntuvat jo tutuilta. Tätäkään en olisi kokenut ilman päätöstä aloittaa blogi.

En ole saanut tätä postausta kirjoitettua aiemmin siitä yksinkertaisesta syystä, etten ole millään keksinyt kymmentä tai edes viittä blogia, jotka eivät ole jo saaneet tätä palkintoa ja tuntui hassulta nimetä samoja kuin kaikki muutkin. Blogini sivupalkissa näkyvät omat suosikkiblogini, joita seuraan säännöllisesti. Niistä jokaiselle annan vahvan lukusuosituksen. Mutta nostan niistä esiin erityisesti kolme ulkosuomalaista blogia, joissa ei muistaakseni ole vielä näkynyt tätä blogitunnustusta. Kai. Ainakaan lähiviikkojen aikana. Tykkään niistä joka tapauksessa.

Viherjuuria

Kaukana kotona

Laura’s Itinerary

 

Mainokset

One thought on “Blogitunnustus

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s