Kolme saksalaista omituisuutta

2016-06-23-15-34-58

1) Käteisellä, kiitos!

Suomessa on mukava käydä siitäkin syystä, että kaikkialla voi maksaa kortilla. Ei tarvitse huolehtia siitä, onko lompakossa varmasti käteistä rahaa. Toisin on Saksassa, käteisen rahan luvatussa valtakunnassa. Yli 80% kaikista maksusuorituksista Saksassa hoituu käteisellä. Yksi ensimmäisiä kulttuurishokkeja maahan muutettuani oli se, että luottokortti ei käynyt juuri missään. Lähdimme huonekalu- ja kodinkoneostoksille ja totesimme kassalla, että kortti ei kelpaa. Ei muuta kuin pankkiautomaatille nostamaan käteistä luottokortilla. Paikallisella debit-kortilla toki olisi voinut maksaa, mutta meillä ei ollut tilillä riittävästi rahaa. Saksalaiset eivät siis juurikaan käytä tai edes omista luottokortteja osittain siksi, että ne kelpaavat vain harvassa paikassa. Vasta myöhemmin olen oppinut, että saksalainen vastine luottokortille on pankin kanssa sovittu tilinylitysraja. Joillakin tili siis voi olla jopa useita tuhansia euroja miinuksella, jos on tullut tehneeksi isoja hankintoja.

Suomalaisena olen oppinut käyttämään pankkikorttia maksuvälineenä ja niin teen edelleenkin aina kun se on suinkin mahdollista. Mutta kantapään kautta olen oppinut, että aina täytyy kantaa mukana käteistä rahaa. Moni kahvila tai ravintola ei nimittäin hyväksy edes debit-maksua, sillä heille tulee kustannuksia jokaisesta maksusuorituksesta. Pari kertaa jommankumman meistä on täytynyt jäädä kahvilaan odottelemaan, että toinen käy pankkiautomaatilla, kun kortti ei olekaan kelvannut. Ja sen automaatinkin pitää olla oikeanlainen. Käteisnosto on ilmaista vain oman pankin automaateista. Kilpaileva pankki velottaa maksusta vaihtelevan summan, joka voi olla jopa 7 euroa. Niinpä nykyään kun näen oman pankkini logon, on varminta pistäytyä nostamassa rahaa. Kun ei sitä tiedä, missä on seuraava sopiva automaatti.

Selityksiä saksalaisten käteisrakkaudelle on ainakin kahdenlaista. Toisten mielestä on helpompi pysyä kärryillä rahan kulutuksesta ja käytettävissä olevista varoista kun maksaa vain käteisellä. Jotkut taas suosivat käteistä anonymiteettisyistä. En halua, että kulutustottumuksistani jää digitaalinen jälki, sanoi eräskin. Hui hai, minua ei haittaa, vaikka NSA tai Kesko tutkailisivat, mitä Päivin on tullut osteltua. Meistä jää joka tapauksessa monenlaisia digijälkiä, se vain kuuluu tähän aikaan enkä toistaiseksi osaa nähdä sitä uhkana. Siirryn bitcoineihin ja Tor-verkkoon sitten, jos foliohatulle tuntuu olevan tarvetta.

2016-09-26-12-39-30

2) Onneton netti

Kun käyn anoppilassa Romaniassa, voin surffailla ilmaisessa langattomassa verkossa melkein joka puolella kaupunkia. Myös Suomessa wifi on tarjolla kaikkialla; junissa, kauppakeskuksissa ja kahviloissa. Saksassa on toisin. Asuinalueellani on kymmenittäin kahviloita ja ravintoloita, mutta niistä vain kahdessa on asiakkaiden käyttöön langaton verkko. Perehdyin asiaan silloin, kun viimeksi muutimme ja jouduimme olemaan kolme kuukautta pelkän mokkulan varassa (jossa datarajat paukkuivat vastaan heti). Aivan viime kuukausina on avattu pari uutta kahvilaa, jotka myös mainostavat wifiä. Eiköhän se ole nouseva trendi täälläkin, mutta vielä enemmän poikkeus kuin sääntö.

Wifin nuukailuun on siinäkin syynsä Saksan tiukoilla vastuulausekkeilla. Langattoman verkon omistaja on vastuussa verkossaan tapahtuneista väärinkäytöksistä. Kotona ei kannata ajatellakaan elokuvien latailemista vertaisverkosta, sillä valvonta on tehokasta ja yhdenkin lyhyen videon lataamisesta saattaa napsahtaa satojen eurojen sakko.

Mobiiliverkko on aivan oma lukunsa. Kaupungeissa verkon kattavuus on hyvä, mutta kaupunkien ulkopuolella onneton. Sen huomaa junaillessa. Tietyillä reiteillä suurin osa matkasta puksutellaan täysin katveessa, signaalia löytyy vain asemilla. Tervehdin suurella ilolla Deutsche Bahnin päätöstä ottaa käyttöön ilmainen langaton verkko junissa joulukuun alusta lähtien. Se on ollut itsestäänselvyys jo kauan monessa Euroopan maassa.

Kuluttajaa ärsyttää mobiiliverkossa ehkä vielä enemmän se, että rajatonta nettiä ei ole saatavilla. Pari vuotta sitten tarjolla oli lähinnä 500 megan tai 1 gigan suuruisia kuukausittaisia datapaketteja kännykkäliittymään. Suomalaisille nuo luvut eivät ehkä sano paljoakaan, kun he ovat tottuneet rajattomaan surffailuun kännyköillään. Mutta voin sanoa, että jo 1 gigan kanssa tekee tiukkaa pärjätä koko kuukausi vaikka ei katsoisi kännykältään yhden yhtäkään videota. Rajattomuuteen Saksassa koskaan siirrytään, sillä operaattorit ovat tottuneet siihen, että bitti on rahaa. Mutta parissa vuodessa datasiirron rajat ovat kuitenkin kasvaneet paljon, nyt näkee mainoksia kohtuuhintaisista kännykkäliittymistä, joihin kuuluu jopa 6 gigaa dataa.

2015-03-09-13-28-01

3) Iltapäivärauha

Näistä kolmesta omituisuudesta tämä on kirkkaasti ykkönen: maassa, jossa ei harrasteta siestaa, on kuitenkin velvollisuus pysytellä hiljaa kotonaan iltapäivisin klo 13-15 välillä sekä sunnuntaisin koko päivän. Silloin ei sovi porata tai sahata, soittaa instrumenttia tai luukuttaa musiikkia. Tai edes kävellä kovaäänisesti. Samat säännöt pätevät tietysti myös yöaikaan, mutta se on ymmärrettävää. Ymmärtääkseni iltapäivärauha oli joskus muinoin säädelty jopa osavaltiokohtaisesti, mutta nykyään se esiintyy vain vuokrasopimuksissa. Mutta niihin se tuntuu kuuluvan kiinteänä osana. Naapureista sitten riippuu, että kuinka tarkkoja he ovat tuon vuokrasopimuksen pykälän noudattamisen suhteen. Olen kuullut paljon kauhutarinoita alakerran naapureista, jotka oikeasti valittavat jopa liian äänekkäästä kävelytyylistä. Saksalaiset ovat oppineet kotonaan varvasastujiksi tästä syystä. Lapsiperheille ottaa koville, jos naapurissa asuu valittaja. Yritäpä kieltää lastasi juoksemasta kotona tai käskeä olemaan täysin hiljaa rappukäytävässä. Onneksemme meillä on mukavat ja joustavat naapurit, jotka eivät koskaan ole katsoneet tarpeelliseksi valittaa elämisen äänistä. Niitähän on riittänyt taloudessa, johon aiemmin kuului huonosti nukkuva vauva ja nykyään tahtoikäinen taapero.

Advertisements

8 thoughts on “Kolme saksalaista omituisuutta

  1. Netistä ladatusta elokuvastahan ei tule siis sakkoa, koska sakon voi antaa vain valtio. Nyt sieltä tulee kiristyskirje hieman hämyisesti toimivilta lakitoimistoilta jossa sanotaan, että maksa 800€ tai muuten. Bisnes perustuu sille, että ihmiset maksavat. Toivottavasti tähänkin käytäntöön löytyy ratkaisu tulevaisuudessa sillä se valvonta tehdään hieman kyseenalaisin keinoin. Muuten hyvä teksti!

    Tykkää

    • Kummallisuus = asioita, jotka Suomessa tehdään toisin (mutta siitä ei tullut niin kivaa otsikkoa) 🙂
      Sen verran monen ikäiseni suomalaisen kanssa olen näitä päivitellyt, että uskalsin yleistää. Olet tainnut asua Saksassa jo niin pitkään, että näkökulmasi on erilainen, näistä on tullut sinulle normi?

      Tykkää

  2. Meillä ekan asunnon alakerran (suomalais)naapuri sai tuollaisen uhkauskirjeen 800€ sakkomaksulla. Ei maksanut eikä mitään perintää koskaan tullut. Toki muuttivat noin vuosi sen jälkeen takaisin Suomeen eli en tiedä olisiko voinut uhkauksia tulla lisää tosi pitkällä viiveellä. Netistä vielä, niin meidän kaupungissa on viimeisen vuoden aikana yleistyneet ilmaiset Wi-fit kahviloissa tai ostoskeskuksessa. Nykyään meidän 100 000 asukkaan kaupungissa ilmainen verkko on käytössä ainakin yhdessä kahvilassa, isossa ostoskeskuksessa ja H&M:llä. Ei se nyt vielä paljon ole, mutta tosiaan yleistyy koko ajan.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s