Kynäihmisiä ja niitä muita

2015-10-02-13-59-14

Jokin aika sitten kavereiden kanssa tuli puhetta aamurutiineista. Minä olen toivottoman aamu-uninen ja sitä myötä myös aamukärttyinen. Ensimmäisenä aamulla pitää päästä suihkuun ja sitten ehkä joskus kahvin jälkeen minua saa jo puhutella. Osa kavereistani oli samoilla linjoilla: aamu alkaa suihkulla. Toisten mielestä taas suihku on illan viimeinen rituaali. Totesin, että tästä ei kannata sen enempää väitellä, sillä ihmiset jakautuvat niin selkeästi joko ilta- tai aamusuihkutyyppeihin eikä näitä tapoja voi arvottaa.

On muitakin pieniä yksityiskohtia, joissa ihmiset ovat eri koulukuntaa. Sain juuri kylään ystävän, jonka järjestelmällisyys on mykistävää. Hänen käsilaukussaan on monta pikku pussukkaa, jossa on kaikki tarpeellinen. Lääkkeitä kaikkiin mahdollisiin vaivoihin ja kosmetiikkaa sen verran monipuolisesti, että se riittää spontaaneihin yökyläilyihin. Eräällä kollegallani taas on aina mukana esimerkiksi sakset ja teippirulla. Sanomattakin on selvää, että molempien käsipakaaseihin kuuluu aina penaali. Minä en edes omista penaalia. Olen mielestäni järjestelmällinen ja tehokas ihminen, mutta sitten olen kuitenkin se äiti, jolla on aina nenäliinat loppu tai se kokouksen vetäjä, jolla ei olekaan kynää mukana. Menin joskus tenttiinkin ilman kynää. Nou hätä, saahan sieltä pyytäessä kynän (minkä tiesin siksi, että joskus muinoin olin se, joka vastasi tenttijärjestelyistä). Ystäväni taas haluaa olla se ihminen, jolla on aina kynä ja jolta muut voivat sitä lainata. Hän on tyypillinen kynäihminen.

Tämä kynäihmisten ja niiden vastakohtien pohtiminen sai minut epäilemään, että olenko sittenkään niin järjestelmällinen kuin uskottelen itselleni. Tuntuu, että mitä enemmän ikää tulee, sitä enemmän kuljen tilanteisiin kahta kättä heiluttaen. Ehkä se kertoo myös perusoptimistisesta asenteestani; luotan siihen, että asiat järjestyvät vaikka minulla ei olisikaan pilkuntarkat konseptit. Osaan olla tarkka, jos sitä vaaditaan. Sain jopa kiksejä veroilmoituksen tekemisestä. Väitöskirjassani on yli tuhat alaviitettä, joiden piti olla justiinsa eikä melkein. Toisaalta se oli osasyy, jonka takia en kokenut akateemista uraa omakseni. Tykkään maalata leveämmällä pensselillä kuin olisi ollut suotavaa.

Nuorena olin perfektionisti, enää en ja se tekee elämästä paljon helpompaa. Stressin määrä on kohtuullinen, jos ei yritä tehdä kaikkea täydellisesti ja sata lasissa vaan valikoi, mihin satsaa energiansa ja mihin riittää vähempikin panostus. Huolettomuuskin voi silti mennä liian pitkälle. Onhan se kätevää, kun voi aina pummata kavereilta särkylääkkeitä ja kyniä, mutta on se myös noloa. Huoleton ihminen nojautuu toisten huolellisuuteen.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s