Lämmityssäätöä

2016-09-28-08-53-18-1

Nyt on lokakuu ja minusta näkee sen, lauloi Juice muinoin. Lokakuun näkee minusta ainakin siinä, että töissä on kiireisempää kuin aikoihin ja blogin kirjoittaminen ei ole tuntunut riittävän rentouttavalta palautuskeinolta. Siksi täällä on ollut hiljaisempaa. Osasyy on myös siinä, että olen aloittanut uuden, isomman kirjoitusprojektin, joka vie paljon ajatuskapasiteettia.

Lokakuu näkyy siinäkin, että on tullut aika kääntää lämmitys päälle. Samalla on käynnistynyt jokatalvinen kissa ja hiiri -leikki miehen kanssa sopivasta lämpötilasta. Mies käy vääntämässä patteria isommalle ja minä pienemmälle ja niin edelleen. Häntä kuulema palelee silloin kun minusta on sopiva lämpötila. Minulle puolestaan tulee hiki, jos oleilemme hänen mieltymystensä mukaisessa huonelämmössä. Olen tähän asti vedonnut siihen, että hän voi aina laittaa lämpimämpiä vaatteita päälleen, jos paleltaa. Mutta jos minua hikoiluttaa, niin sille on vaikea tehdä mitään.

Saksaan muutettuani olen pistänyt merkille, miten korkea sisälämpötila suomalaisissa asunnoissa keskimäärin on talvella. Olemme tottuneet siihen, että talvellakin kotona voi hengailla alusvaatteisillaan ja hyvin tarkenee. Se on osittain tottumiskysymys ja osittain sen seurausta, että lämmityskulut eivät ole yhtä kovat kuin monessa muussa maassa. Ensimmäisenä talvenani Kanadassa pökerryin järkytyksestä, kun sain ensimmäisiltä kylmimmiltä kuukausilta yli 400 dollarin laskun. Sen jälkeen säädin asunnon lämmön öisin 15 asteeseen ja päivisin 17 asteeseen. Pohjakerroksen asunnosta karkasi kaikki lämpö huonosti tiivistetyistä ovista ja ikkunoista ulos – ja varmaan osin myös ylemmän kerroksen asuntoihin. Palelin koko talven. Ja silti sain parinsadan dollarin lämmityslaskun. Seuraavana talvena meillä oli eri asunto. Siinä lämmitys kuului vuokraan emmekä me pystyneet säätelemään lämpötilaa. Jostain syystä asunto oli kuin tropiikki. Öisin nukuimme ikkuna raollaan, silloinkin, kun ulkona oli parinkymmenen asteen pakkanen.

p1000378

Yhdeksän vuotta sitten syksyisessä Québecissä tuli käytyä poimimassa omenoita omenatilalla ja kurpitsoja kurpitsapellolta.

Anoppilassakin on tropiikki, kesät talvet. Kesällä Romaniassa on tukahduttavan kuumaa ja sisällä aivan yhtä tuskallista kuin ulkona. Luulisi, että syksyn saapuminen olisi helpotus, mutta talvellakin anoppi haluaa pitää noin kolmenkymmenen asteen sisälämpötilaa. Häntä kuulema palelee muuten. Vähän teki mieli kommentoida jotain hihattomissa vaatteissa oleskelusta, mutta en kehdannut. Sen sijaan ensi töikseni käänsin meidän huoneemme lämmityksen pois päältä ja avasin ikkunan. Vasta sillä tavalla huone viileni siedettäväksi ja pysyi talvipakkasillakin sopivan lämpimänä kokonaan ilman lämmitystä, kun muu asunto oli yhtä viidakkoa. Sanomattakin on selvää, että saimme joka päivä kuulla kauhistelua siitä, että me palellumme.

En ole erityisen vilukissa, mutta inhoan kyllä palelemista. Jos vilu menee luihin ja ytimiin, on siitä vaikea päästä eroon. Paleltaa vielä paksun peiton allakin. Ensimmäisenä talvenamme nykyisessä kodissamme olohuoneen ainoa patteri ei meinannut pelittää. Sinnittelin puoli talvea torkkupeittojen kanssa, kunnes vihdoin sain aikaiseksi soittaa huoltomiehelle. Hän tuli käymään ja ilmasi patterin. Siihen meni minuutti. Sain lahjaksi työkalun, jolla saan ruuvattua patterin ilmanpoistoventtiiliä, niin että voin itse ilmata sen. Vähän nolotti, mutta miten olisin oppinut homman kun en koskaan ollut sitä kokeillut. Nyt sitten ilmaan tottunein ottein säännöllisesti patteria, joka alkaa pulputtaa muutaman viikon välein. Kotona vallitsee toistaiseksi huonelämpötilarauha, mutta saa nähdä mitä syksyn kääntyminen talveksi tuo tullessaan. Miten teillä, hot or not?

Mainokset

7 thoughts on “Lämmityssäätöä

  1. Täällä Saksassa on tottunut, että kylmemmillä ilmoilla pukeudutaan lämpimästi kotona. Muutama vuosi sitten kauhistuin, kun menin tyttökaverille kylään Suomessa; ulkona miinus 20 ja koko porukka avojaloin ja t-paidassa. Talossa oli kuuma, erittäin kuuma. Ei se hautova kuumuuskaan voi olla terveellistä?

    Liked by 1 henkilö

    • En siis ole ainoa joka on kiinnittänyt huomiota suomalaiseen sisälämpötilaan. Vaikkapa vanhempieni luona valitan kuumuudesta, mutta he eivät voi säätää lämpöä. Se taas kertoo siitä että ihmisten mielestä noin yleisesti ottaen lämpimämpi on parempi, muuten valittajia olisi enemmänkin ja asia korjaantuisi.

      Tykkää

      • Mullekin on shokki käydä Suomessa talvella, kun on hiki virrata jo ennen saunaa! Kaverit sitten leukailevat sen johtuvan siitä, kun olen muka tottunut Englannin kosteisiin ja viileisiin asuntoihin. No, omassa kodissani on ihan kunnollinen keskuslämmitys eli ei kuolla kylmyyteen eikä kosteuteen, mutta Suomen suomalaiset varmasti palelisivat, jos ovat tottuneet yli +25C lukuihin. 🙂

        Tykkää

  2. Tervehdys Pohjois-Italiasta! Kuulostaa kyllä niin tutulta toi teidän kissa-hiiri -leikki, että alkoi naurattaa! Meillä roolit ovat vain toisinpäin. Italiassa kesät ovat nihkeän kuumia ja talvisin kostea kylmä tunkeutuu syvälle sisuskaluihin, vaikka lämpömittarin elohopea laskee harvemmin pakkasen puolelle. Kesällä isäntä ilmastoi asunnon jääkaapiksi ja talvella kaveri availee ikkunoita samaan tahtiin kuin minä suljen niitä. Meidän kotona on kivilaattalattiat ja ne tuntuvat aina kylmiltä jalkojen alla. En halua kodistani mitään tropiikkia, mutta en myöskään jäätikköä! Kultainen keskitie olisi mukava tässäkin asiassa, mutta mitä kukin mieltää kultaisella keskitiellä? Kaikki on niin suhteellista! Hyvää syksyn jatkoa!

    Liked by 1 henkilö

  3. Joo Suomessa on ihan superlämpimät asunnot 🙂 Niin se vaan on. Haha samanlaista meilläkin, lähinnä kesällä, kun mä en vaan pysty nukkumaan jos on liian kuuma…. Mutta Romanian anoppilassa on kyllä hyvä lämpötila, kesällä siis, tosi viileä ja mukava asunto.
    Keski-Euroopassa ei onneksi ole sellasta kosteusongelmaa kuin rannikolla, mä en varmaan voisi asua esim. Portugalissa 🙂

    Tykkää

    • Sulla onnekkaalla taitaa olla anoppila maaseudulla? Meillä on kaupunkiasunto eikä edes parveketta missä viilennellä iltaisin. Täällä Saksassa mä olen onnekseni asunut vain kämpissä jotka saa lämpimäksi talvella mutta kaverilla oli asunto vanhassa kivitalossa jossa oli viileää pahimmilla helteilläkin – talvesta nyt puhumattakaan.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s