Nelikielinen lapsi: kolmivuotiskatsaus

Tänään tyttäremme täyttää kolme vuotta. Ensimmäistä kertaa hän ymmärtää, mitä syntymäpäivä tarkoittaa ja on jo pitkään puhunut, että hänellä on elokuussa synttärit. Silloin tulee lapsia, hän saa lahjoja ja äiti tekee autokakun. Vietämme juhlia viikonloppuna, mutta tänään hän saa paistatella päiväkodissa huomion keskipisteenä. Saksalaiset ovat synttärihullua kansaa, joten päivänsankari on varsinainen stara.

Lapsen puhe on kehittynyt tämän vuoden puolella valtavasti. Yhä edelleen tuntuu siltä, että suomi ja romania ovat tasavahvoja. Hän osaa sanoa molemmilla kielillä monisanaisia lauseita ja sanavarasto on varsin laaja. Romanian kielessä on lausunnan suhteen hakusessa eräs vokaali, joka on minullekin mahdotonta lausua. R-kirjainta lapsi ei myöskään osaa vielä sanoa. Verbitaivutus on haastavaa. Pitkään lapsi sanoi esimerkiksi ”haluutko jugurttia” kun hän halusi syödä jogurttia. Yksikön toisen persoonan kysymysmuoto on hänelle paljon tutumpi ilmaisutapa kuin ensimmäinen persoona, sillä minä totta kai kyselen häneltä asioita. Samaa muotoa hän käyttää myös romaniaksi. Vasta tällä viikolla hän sanoi ensimmäistä kertaa ”mä haluun jugurttii” ja aivan hätkähdin persoonapronominin ilmestymistä puheeseen. Ja kas kummaa, samaan aikaan hän korjasi verbimuodon oikeaksi myös romaniaksi.

Lapsi ei edelleenkään sekoita kieliä keskenään juuri ollenkaan. Joissain ilmaisuissa näkyy saksan ja romanian vaikutus. Hän vaikkapa ilmoittaa menevänsä ”kans lentokoneella” lisäten sanan eteen preposition niin kuin muissakin kielissä (mit Flugzeug / cu avionu). Saksaa hän ei edelleenkään käytä kotona yhtä sanaa lukuunottamatta: aufräumen. ”Ensin xx laittaa aufräumen, sitten vasta kylpyyn” hän saattaa ilmoittaa ja tarkoittaa, että viivyttää iltatoimien aloittamista siivoamalla ensin lelut pois lattialta (mikä ei sinällään ole ollenkaan huono juttu). Hän on myös kova neuvottelemaan, vaikkapa juuri siitä, mitä vielä tehdään ennen nukkumaan menemistä. Joskus saatan kuulla hänen leikkiensä keskellä selittävän jotain saksaksi, mutta enimmäkseen hän leikkiessään itsekseen puhuu suomea. Näin oli myös silloin, kun hän oli isänsä kanssa käymässä Romaniassa. Lapsi on muuten omasta mielestään pelkästään suomalainen, hän kiistää jyrkästi olevansa romanialainen jos sitä häneltä kysyy…

Päiväkodissa hoitajat kertovat nauraen, että tytöltä tulee puhetta pulppuamalla. Ja välillä hänellä on varsinaisia puheliripulikohtauksia. Jutut on sellaista tajunnanvirtaa, että on vaikeaa pitää pokka. Hoitajien mukaan myös saksan kielen taito on kehittynyt erinomaisesti ja nykyään hän puhuu pelkästään saksaa ja ymmärrettävää sellaista. Aiemmin kuulema puhetta tuli, mutta jutuista ei tahtonut saada selvää. Lapsi on edelleen kova laulamaan ja oppii helposti pitkiäkin lauluja ulkoa, kaikilla kielillä. Niitä hän sitten hoilottaa menemään päiväkodin pihalla kuljeskellessaan.

Lapsen mielestä kääntäminen on hauska leikki. Välillä kysymme häneltä, että mitä se ja se on romaniaksi/suomeksi/saksaksi ja hän vastaa aina oikein. Välillä hän saattaa kesken leikkiensä pysähtyä pohtimaan, että ”äiti sanoo tietokone ja isi sanoo computer”. Hän siis todellakin assosioi eri kielet eri ihmisiin. Englannin suhteen hän on utelias. Välillä hän saattaa papukaijana toistella lauseita, joita miehen kanssa sanomme toisillemme. En tiedä kuunteleeko lapsi juttujamme kun puhumme englantia. Välillä hän tuntuu hermostuvan kun puhumme keskenämme ja keskeyttää meitä. Mutta välillä hän alkaa yllättäen puhua samasta aiheesta suomeksi tai romaniaksi kuin me englanniksi. Enimmäkseen se tapahtuu silloin, kun hän on bongannut puheestamme tuttuja sanoja, mutta välillä silloinkin, kun englanninkielinen ilmaisu on aivan erilainen kuin suomen, romanian tai saksan. Sattumaa? Sen enempää en osaa tässä vaiheessa sanoa passiivisen kielen kehittymisestä. Ensi vuonna lapsi voi päiväkodissa mennä englannin kerhoon. Onkin kiinnostavaa nähdä, mitä sen kielen suhteen tapahtuu, kun joku alkaa puhua sitä hänelle suoraan.