Olen vain yhden kerran elämässäni kokenut perinteisen mökkijuhannuksen. Oli saunaa, grillausta, uintia järvessä, laiturilla hengailua, keskiyön aurinko, ystäviä, Finnhits-kimara ja viiniä. Kenelläkään lähisukulaisistani ei ole koskaan ollut mökkiä ja siksi tuo ainoa mökkijuhannus oli ystävien hyväntahtoisen kutsun ansiota. Ikääntymisen positiivisia puolia on sekin, että yhä useammalla ystävällä alkaa olla oma mökki, joten potentiaalisia mökkikutsuja voisi nykyään olla enemmänkin, jos vain itse olisimme Suomessa juhannuksena.
Mökkijuhannusten sijaan minulla on runsaasti kokemusta kaupunkijuhannuksista. Juhannuspäivänä Helsingin kaduilla voi patsastella kuin kaupungin omistaja. Missään ei näy ristinsielua, muutamaa hämmentynyttä turistia lukuunottamatta. Kaupungissakin tuli vietettyä juhannusta maalaistyyliin. Virittelimme grilliä Koskelan opiskelijabetonigeton takapihalla, lämmittelimme raukeina auringossa ja valvoimme aamuun asti. Kaupungissa vallitsi maaseudun rauha, vain rantasauna puuttui.
Sittemmin tapanani on ollut olla juhannuksena jossakin päin keskistä Eurooppaa, tien päällä. Yhden juhannuksen vietin belgialaisessa luostarissa. Se oli muuten häämatkamme. Mies halusi pistäytyä tapaamassa tutkijatuttavaansa, joka sattui olemaan munkki. Johannes Kastajan päivänä luostarissakin syötiin juhla-ateria. Jonkun juhannuksen olen viettänyt Romaniassa, kerran juutuimme autolla keskelle itävaltalaisen pikkukylän juhannuskulkuetta ja pari kertaa olen viettänyt keskikesän juhlaa Hampurissa. Merimieskirkolla on suomalaisempi tunnelma kuin Suomessa. Sauna on kuumana, grillissä paistuu kotimainen makkara ja väki yhtyy Satumaa-tangoon. Jos viettää piknikkiä viereisessä puistossa, saattaa joutua keskelle ruotsalaisten mittumaari-iloittelua. Sieltä he saapuvat kulkueena kansallispuvuissaan, pystyttävät keskelle puistoa juhannussalon ja karkeloivat sen jälkeen riemuisasti sen ympärillä. Ihan oikeasti. Me suomalaiset seurasimme happamina sivusta tuota positiivisuuden tihentymää.
Juhannus vuosimallia 2014. Suomessa satoi kuulema räntää eikä Ranskassakaan yllety varsinaisesti hellelukemiin.
Ehkä siksi, että en koskaan kasvanut suomalaisten enemmistön mökkijuhannustraditioon, en osaa kaivata Suomeen juhannuksena. Ainoastaan kuvat yöttömästä yöstä aiheuttavat pienen ikävän vihlaisun. Kun saavun Suomeen kesälomalle, on valoisin aika jo ohi. Juhannuksen vietän tänäkin vuonna tien päällä. Automme nokka suuntautuu tällä kertaa kohti Italiaa. Johannes Kastajan juhlan tunnelmiin pääsemme Baijerissa, jossa vietämme viikonlopun miehen Saksaan asettuneiden sukulaisten seurassa, joista suurinta osaa en ole koskaan tavannut. Laumoittain romanialaisia ja vadeittain liharuokaa, siitä on tämä juhannus tehty. Ensi vuonna sitten jossain muualla ja jollain toisella tavalla.
Puolivälissä 