Jälleennäkeminen Veronassa

Jokunen viikko sitten esittelin Ulkosuomalaisen tarina -sarjassa Vuokon Stavangerista. Hän on ala-asteaikainen bestikseni. Peruskoulun jälkeen päädyimme eri lukioihin ja yhteydenpito hiipui. Löysimme vuosia myöhemmin toisemme uudestaan Facebookista ja olemme sitä kautta pysyneet kärryillä päällimmäisistä kuulumisista. Edellisestä tapaamisestamme on kuitenkin jo kuutisen vuotta aikaa. Olin itse palannut Kanadasta ja Vuokko oli kesälomareissulla Suomessa, kun treffasimme Helsingissä.

Vuokko on norjalaisten tavoin innostunut italialaisista viineistä. Erään kerran hän lempituottajansa Ripassoa maistellessaan pohti, että mikäköhän mahtaa olla tämän viinin tarina? Mistä se tulee, millaisissa oloissa se valmistetaan? Pitäisköhän lähteä paikan päälle katsomaan? Vuokko on lukenut blogiani alusta lähtien ja tiesi, että olen viininystävä ja keksi siten pyytää minua mukaansa: lähdetäänkö lyhyelle reissulle Veronaan..? Totta kai lähdetään! Edellisestä yhteisestä matkastamme olikin ehtinyt jo kulua aikaa. Vuonna 1988 reissasimme Hämeenlinnaan mummolaani. Silloin kuuminta hottia oli ajella mummoni kotitalon hissillä ylös alas sekä leikkiä vakoojaa Salapoliisin käsikirjan ohjeiden mukaan. Nyt oli toisenlaiset prioriteetit: hyvää viiniä, hyvää ruokaa ja paljon unta. Meillä on täsmälleen samanikäiset lapset, jos joku ihmetteli tuota jälkimmäistä.

Tyylimme vuonna 1988 oli tyrmäävä. Olen muuten näemmä palannut samaan hiusmalliin kuin tuolloin.

Eräänä toukokouisena tiistai-iltana astuin koneesta Milano Malpelsan lentokentällä, jossa Norjasta lentänyt Vuokko jo minua odotteli. Meillä oli sen verran monen vuoden kuulumiset päivitettävänä, että pitkähkö bussimatka Milanon keskustaan sujui hujauksessa. Yövyimme rautatieaseman lähistöllä sijaitsevassa hotellissa ja jatkoimme heti aamulla matkaa varsinaiseen määränpäähämme, Veronaan.

Meillä oli vain kaksi päivää käytettävissämme Veronassa ja olimme yksimielisiä siitä, että emme yritä tunkea liikaa ohjelmaa vähiin tunteihin. Hieman shoppailua, ihanaa ruokaa ja viininmaistelua sekä yleistä tunnelman maistelua, siitä on hyvä reissu tehty. Emme siksi juosseet nähtävyyksistä toiseen. Toki kävimme kurkkaamassa Julian parveketta, mutta enemmän suunnistimme ylös kirjaamiemme viinibaarien osoitteiden perässä. Toisena päivänä meillä oli buukattuna opastettu kierros Veronan ulkopuolella sijaitseville viinitiloille. Tästä olen kirjoittanut enemmän viiniblogini puolella (Viiniloma Veronassa ja Amaronen pauloissa). Ja joka päivä tietysti jäätelöä. Miten ne osaakin sen homman niin hyvin!

Osaa ne tämänkin homman

Verona oli viehättävä, niin kuin osasin odottaakin. Mutta saksalaisten turistien määrä hämmästytti. Heti kaupunkiin saavuttuamme minut pysäytti vanhempi rouva ja kyseli tietä areenalle – saksaksi. Hän oli aivan onnessaan kun vastasin saksaksi, vaikken osannutkaan kulkea kaupungissa. Ei vaan itselle tulisi mieleen kysellä ulkomaanreissulla ohjeita vastaantulijoilta suomeksi… Ilmeisesti läheinen Garda-järvi on varsin pitkälti saksalaisten kansoittama lomakohde. Olin myös positiivisesti yllättynyt veronalaisten kielitaidosta. Emme tainneet kertaakaan asioida englantia taitamattoman paikallisen kanssa. Se ei ole Italiassa mikään itsestäänselvyys, vaikkakin kaupungeissa tilanne on tietenkin toinen kuin maaseudulla. Viinitilaoppaammekin kertoi opiskelleensa koulussa kolmea vierasta kieltä.

Airbnb-asuntomme ja näkymä sen ikkunasta

Kahteen ja puoleen päivään mahtui niin paljon, että tuntui kuin olisi ollut pitemmälläkin matkalla. Kaupan päälle sain uusimmat kuulumiset vanhoista koulukavereistamme ja entisistä opettajistamme. Vuokko on huomattavasti paremmin perillä kotipaikkakuntamme asioista kuin minä, mutta omat vanhempani eivät enää asukaan siellä. Tämä oli vallan mainio tapa nähdä ystävää ja viettää aikaa yhdessä intensiivisemmin kuin yleensä. Suomessa aika ei tahdo riittää, kun pitää vain juoksennella paikasta toiseen. Tehkäämme siis treffit kivaan lomakohteeseen Euroopassa! Saatan ottaa tavaksi.

Advertisement