Mitä ulkomailla asuminen on tuonut elämääni?

Useat ulkosuomalaisbloggaajat ovat viime päivinä kirjoittaneet aiheesta ”parasta ulkosuomalaisuudessa”. Pohdin pitkään, osallistunko aiheen käsittelyyn, sillä on vaikea keksiä enää uutta sanottavaa. Mutta kuinka paljon meillä ylipäänsä on omaperäisiä ajatuksia? Siispä kirjoitan yksinkertaisesti henkilökohtaisesta näkökulmastani ajatuksia siitä, missä asioissa ulkomailla asuminen on muuttanut minua.

Yhdeksän vuotta sitten olin juuri eronnut, kun muutin Kanadaan. Olin henkisesti juuri niin murskana kuin siinä elämäntilanteessa ollaan, mutta koin, että nyt jos koskaan on lähdettävä. En ainakaan voisi jäädä roikkumaan vanhan raunioille, kun kaikki ympärillä olisi uutta. Ensimmäiset kuukaudet olivat vaikeita. Olin paljon konkreettisemmin yksin kuin olisin ollut Suomessa. Toisaalta uusi ympäristö tarjosi tilaa rakentaa omaa minuutta rauhassa uudelleen. Vuoden kuluttua palasin ehjempänä ja rohkeampana. Olin selvinnyt niin monesta ennestään tuntemattomasta asiasta. Oli pitänyt järjestää asuntoa vieraasta maasta, hankkia viisumi, selvitä paikallisesta byrokratiasta, opetella uuden kaupungin paikat ja tavat ja tietenkin puhua ranskaa. Ulkomaille lähteminen, varsinkin yksin, vaatii toki rohkeutta, mutta ennen kaikkea se kasvattaa rohkeutta. Saksaan muuttaminen ei sen jälkeen tuntunut enää niin isolta askeleelta. En enää stressaa niin paljon tulevasta, pienistä tai isommistakaan muutoksista. Tiedän, että niistä kyllä selvitään.

Ulkomailla asuminen avartaa väistämättä ajattelua. Jatkuvasti joutuu kyseenalaistamaan sen, onko jokin oppimani tapa tarkastella asiaa tai toimia tietyllä tavalla todellakin se ainoa ja paras tapa. Olen havainnut, miten monia näkemyksiä sitä vain ottaa annettuna, kun kaikkialla toistellaan samaa eikä vertailukohtia ole. Olen oppinut näkemään asioiden suhteellisuuden ja kehittämään omaa ajatteluani. Muistan eräänkin illan vuosia sitten, kun istuimme mieheni ja uusien romanialaisten tuttavuuksiemme kanssa iltaa ja väittelimme ilmastonmuutoksesta sekä seksuaalivähemmistöjen ja romanien asemasta. Ystävämme olivat älykkäitä, koulutettuja ja empaattisia ihmisiä, mutta heidän lähestymistapansa joihinkin asioihin oli hyvin erilainen kuin se, mihin olin Suomessa tottunut. Se johtui yksinkertaisesti siitä, että näistä kysymyksistä ei keskusteltu julkisuudessa Romaniassa. He eivät olleet kuulleet niitä argumentteja, jotka olivat minulle jo peruskauraa. Tajusin silloin, miten suuri valta ajatteluumme on sillä, mitä ja miten asioista keskustellaan julkisuudessa. Kun asuu vieraassa kulttuurissa ja tutustuu toisenlaiseen diskurssiin, saa itsekin uutta ajateltavaa.

Kohtaamani ulkosuomalaiset, sekä nuoret että vanhat, ovat olleet pääosin itsenäisiä, aikaansaavia, sosiaalisia ja elämän kirjon monipuolisuutta ymmärtäviä naisia (asuinseudullani ulkosuomalaisten enemmistö on ehdottomasti naisia). On vaikea sanoa, ovatko he jo alunperin olleet keskivertoa rohkeampi ja avoimempia uudelle kun ovat muuttaneet pois Suomesta vai onko ulkomailla eläminen muovannut heistä sellaisia. Mutta sen tiedän, että nämä rouvat eivät pienestä hätkähdä ja he suhtautuvat moniin asioihin ymmärtäväisemmin kuin Suomessa asuvat eläkeläisikätoverinsa.

Ajattelutapojen muuttuminen saattaa ikävimmillään johtaa siihen, että etääntyy vanhoista ystävistä. Sen tietävät varmasti Suomessakin asuvat, joilla elämäntilanteen tai paikkakunnan muutos on vaikuttanut ystävyyssuhteisiin. Yhteistä kosketuspintaa on yhtäkkiä vähemmän, kuin toisen elämä muuttuu radikaalisti, mutta toisen pysyy ennallaan. Ulkosuomalainen ei muuten saa sanoa mitään negatiivista Suomesta, se katsotaan maanpetturuudeksi. ”Mene takaisin sinne (maahan x), jos ei kelpaa!” Arvostelua tai muutosehdotuksia saa esittää vain sisältä päin ja ulkosuomalaista pidetään jo ulkopuolisena. Usein ulkosuomalaista ymmärtääkin parhaiten toinen ulkosuomalainen. Olen saanut maailmalla tutustua ihan mahtaviin suomalaisiin, joita tuskin olisin koskaan tavannut Suomessa, sillä olisimme liikkuneet niin eri ympyröissä. Täällä meitä yhdistää taustoista, koulutuksesta, ammatista ja iästä huolimatta suomalaisuus. Ulkosuomalaiset eivät keskenään keskity Suomen haukkumiseen. Esimerkiksi Suomalaiset Saksassa -palstalla päinvastoin puretaan usein turhautumista saksalaiseen byrokratiaan ja tapoihin. Ja silloin aina on joku tikkana paikalla huutelemassa, että ”mene takaisin Suomeen, jos ei kelpaa”. Niin tai näin, aina väärinpäin.

Ulkosuomalaisuus ei itsessään ole tae onnellisemmasta elämästä. Moni on huomauttanut, että ulkomailla asuminen sisältää myös sinisiä sävyjä: kaipausta juurille, rakkaiden ihmisten ikävöintiä ja poissaoloa heidän elämänsä tärkeistä hetkistä. Totutuista kaavoista voi ravistautua irti myös Suomessa ja omaa horisonttiaan voi laajentaa kotoakin käsin yksinkertaisesti kommunikoimalla enemmän erilaisten ja erilaisista taustoista tulevien ihmisten kanssa. Mutta minulle itselleni kokemus muukalaisuudesta ja vähemmistön joukkoon kuulumisesta on ollut silmiä avaava. Se on muokannut paljon suhtautumistani toisiin ihmisiin.