Pyöräilykulttuuria Hampurissa

Olin aiemmin kova pyöräilemään. En siis mikään pyöräilyn harrastaja, vaan hyötyliikuntapyöräilijä. Pyöräillen pääsee kätevästi ja nopeasti paikasta A paikkaan B. Kun asuin vielä Helsingissä, jätin useana vuonna julkisen liikenteen matkakortin hankkimatta maalis-syyskuulle, joten kuljin ihan kaikkialle pyörällä. Entisestä kodistani Käpylästä pääsi näppärästi työpaikalle keskustaan Keskuspuistoa pitkin, matkan varrella oli vain kahdet liikennevalot.

Hampurissa aloin ottaa kaupunkia kunnolla haltuun vasta kevään koittaessa ja hypätessäni taas pyörän selkään. Pyöräillessä oppii hahmottamaan katuja ja reittejä aivan toisella tavalla kuin autosta saati sitten metrosta käsin, ja laajemmalla alueella kuin mitä kävellen ehtisi kartoittamaan. Matka kotoa töihin on itse asiassa aika saman pituinen kuin Helsingissä, viitisen kilometriä, joten se on aika ihanteellinen pyörämatka. Matka-aika vaan on pitempi, sillä reitti kulkee kaupungin läpi ja vaatii jatkuvaa liikennevaloissa pysähtelyä. Lapsen saatuani olen kuitenkin laiskistunut ja kuljen useammin metrolla tai – kauhistus sentään – autolla. Vauvavuonna en voinut pyöräillä kun kuljetin lasta vaunuissa ja senkin jälkeen on pyörä saanut lepäillä pitkät tovit. Mutta nyt taas näillä keleillä olen polkenut ahkerasti asioilla.

2016-06-07 11.19.09

Hip hei! Kaupunginosani pääkatua on remontoitu ahkerasti ja nyt siihen on maalattu kunnolliset pyöräkaistat. Tätä iloa tosin riittää vain noin 300 metrille…

2016-06-07 11.22.18

…ja sitten palataan taas ruotuun ja jalankulkijoiden sekaan. Vasemmanpuoleinen osa jalkakäytävästä on varattu pyöräilijöille.

Aivan aluksi en tajunnut, että useimmat jalkakäytävien pyörätiet ovat yksisuuntaisia. Manailin kapeita pyöräkaistoja ja ihmettelin mulkoiluja, joita sain osakseni vastaantulijoilta. Sittemmin opin pyöräilemään oikealla puolella kuten kunnon saksalainen – joskin huomasin, että muutkin saattavat huolettomasti käyttää kumpaa puolta vaan. Hankin pian pyörään sekä etu- että takavalon, sillä kuulin, että poliisi pysäyttää ja sakottaa ahkerasti valottomia. Pimeällä polkiessa valo on ihan oikeasti myös turvallisuuskysymys, sillä kadut on valaistu huomattavasti huonommin kuin Suomessa. Iltaisin kotikulmilla on oikeasti pimeää.

Hampuri ei mielestäni ole mikään loistava pyöräilykaupunki. Hyviä pyöräteitä on vain siellä täällä. Useimmiten pyöräilijöille on varattu kapea kaista jalkakäytävästä. Eteneminen on möykkyisää, vähän väliä pitää väistellä jalankulkijoita sekä hengittää edellä pyöräilevän niskaan. Pyöräilijöiden tempo on nimittäin paljon hitaampi kuin Helsingissä (jossa toisaalta onkin niitä hulluja ”pois alta!” -wannabekilpapyöräilijöitä). Minä pyyhällän useimpien ohi mekossa ja korkkareissa. Toinen ihmetyksen aihe on se, että vastaantulevat pyöräilijät meinaavat usein väistää väärältä puolelta. Siis ihan toisin kuin autoillessa, eihän silloin ikinä yritä koukata vastaantulijan vasemmalta puolelta. Tätä on tapahtunut niin monta kertaa, että se tuntuu olevan ihan opittu juttu.

Pyöräily vaikuttaa olevan Hampurissa kovassa huudossa myös sen perusteella, miten paljon lähikulmillani pyöräkauppoja. Alusta asti kiinnitimme huomiota myös siihen, että kadunvarret ovat täynnä polkupyöriä ja monet niistä näyttävät lojuneen paikallaan vuosikausia. Nämä hylätyt, mutta lukitut pyörät ovat edelleen minulle mysteeri. Kyse ei voi olla varastetuista pyöristä, kun ne tosiaan on lukittu. Onko omistaja kenties hukannut avaimet? Mutta miten niin on voinut käydä kymmenien tai satojen pyörien kohdalla yhdessä kaupunginosassa? Ehdotuksia?

Advertisement

7 thoughts on “Pyöräilykulttuuria Hampurissa

  1. Minä pyöräilen paljon eli oikeastaan melkein joka paikkaan. Ja lasten kanssa useimmiten. Pyöräily on ihanaa ja vapauttavaa, pääsee paljon helpommin ja nopeammin joka paikkaan. Toki mun pyörämatkat on ihan lyhyitä. Mutta josksu käydään tekemässä joku 10-15 km lenkki myös ihan huvikseen, käydään esimerkiksi kauempana leikkipuistossa tai metsässä. Tuo pyöräkaistan kapeus ja yksisuuntaisuus aiheutti mullekin alussa päänvaivaa, mutta kun siihen tottuu, niin on ihan ymmärretäävää. Eipähän tarvitse väistää jatkuvasta vastaantulijoita.

    Tykkää

  2. Meidän muksu rakastaa pyöräilyä, joten yritän mennä pyörällä aina kuin vain suinkin voi ja jaksan. Itsekin muistan lapsuudesta monet kauppamatkat pyörän turvaistuimessa matkanneeni. On myös ollut kausia, jolloin lapsen pakkaus autoon ja lastenvaunuihin on ollut todella hankalaa, onneksi pyörän selkään on menty aina kiltisti. Jos on pitänyt pysähtyä useammassa kaupassa kotimatkalla, pyörä on ollut helpoin vaihtoehto juurinkin pysähtelyn takia.

    Isoissa kaupungeissa pyöräily helpottaa, jos suunnitteelee reitit, varsinkin nyt lapsen kanssa pyöräillessä. Mitä paremmin tietää pyöräkaistat, sitä helpompaa suunnittelu on. Joskus vuosia sitten tulostelin netistä pyöräkaistakarttoja, mutta ne ei olleet kovin hyviä ainakaan vielä silloin. Syy voi tosin olla silloisessa asuinmaassani, koska siellä ei pyöräilykulttuuria juurikaan ollut ja pyöräkaista saattoi päättyä kuusikaistaiseen risteykseen. Ryhmity siinä sitten…

    Tykkää

  3. Minäkin olen nyt tänä vuonna innostunut pyöräilemään. Ensin pyöräilin osan työmatkoista kaupunkipyörillä, mutta nyt kuljen jo joinakin päivinä koko työmatkan omalla pyörällä, vaikka matkaa onkin 12 kilometriä. Hampurin pyörätiet ovat kyllä suurelta osin ihan hävyttömän huonossa kunnossa, ja osalla reiteistä saa myös jatkuvasti väistellä sinne tänne poukkoilevia ihmisiä. Olen myös huomannut tuon, että monet ajavat todella hitaasti! En ole itse mitenkään hyvässä kunnossa, mutta saan jatkuvasti ohitella hitaampia. Kuitenkin tykkään pyöräilystä tosi paljon, ja töihinkin saapuu aina virkeänä, kun on ensin pyöräillyt sinne. Välillä suorastaan harmittelen, että nytkö olen jo perillä, kun olisi huvittanut vain jatkaa ajamista. 🙂

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s