Viime kesänä äitini pyysi minua käymään läpi pari laatikollista tavaroitani, jotka he olivat kuljettaneet muutossa mukanaan lapsuudenkodistani nykyiseen asuntoonsa. Äiti oli säilyttänyt kaikenlaista sälää lapsuudestani hyppynarusta ja värikynistä(!) alkaen. Laatikoissa oli vanhoja kouluaineita ja paljon lapsuus- ja nuoruusvuosieni kirjeitä. Olisin ollut valmis kippaamaan kaiken roskiin, mutta sentimentaalinen äitini pelasti jotain kouluvihkoja ja nappasin itsekin talteen bestikseltäni saamiani kirjeitä. Samalla jäin pohtimaan, miten luonteva yhteydenpitotapa kirjeiden kirjoittaminen aikanaan olikaan. Bestikseni eli serkkuni asui toisella puolella Suomea ja tuohon aikaan kaukopuheluiden soittaminen oli kallista. Kyllä me puhelimessakin roikuimme ja muistan saaneeni huutoa siitä kun jossain kuussa puhelinlasku oli useamman sata markkaa minun vuokseni. Niinpä oli tartuttava kynän varteen.
Peruskouluikäisenä kirjeiden sisältö ei ollut mitään erikoista. Niissä raportoitiin siitä, mitä oli tehty milloinkin ja kenties valiteltiin tyhmiä vanhempia. Kirjeitä saatettiin kirjoitella luokkakavereidenkin kanssa, mutta enimmäkseen vaihdoin kuulumisia toisella paikkakunnalla asuvien kavereideni kanssa, joita alkoi kertyä yläasteiästä eteenpäin. Myöhemmissä kirjeissä kuultaa läpi kasvamisen ja oman paikan etsimisen kivut. Mitä tein tänään -raportit muuttuivat hiljalleen ajatusten ja tunteiden analysoinniksi. Myös ensimmäisessä pitkässä parisuhteessani meillä oli tapana kirjoitella toisillemme kirjeitä. Etenkin alkuvaiheessa, kun olimme kolmena peräkkäisenä vuonna kesätöissä eri paikkakunnilla. Mutta myös siinä vaiheessa, kun suhde teki pitkää ja kivuliasta kuolemaa ja riitojen tuoksinassa ei sanoja saanut aseteltua niin kuin halusi. Silloinkin kirjoitimme toisillemme kirjeitä.
Riipaisevaa ja hapuilevaa kirjeenvaihtoa kahden vuosikymmenen takaa
Muilta osin kirjeiden kirjoittaminen hiipui ja lopulta tyssäsi täysin opiskeluvuosien aikana. Sähköposti korvasi postin kantamat paperiset kirjeet. Alkuvuosina sähköpostia tuli kirjoitettua kuin kirjeitä; pitkiä, monipolvisia, syvällisiä kuulumisia. Nykyään sähköposti on minulle pelkkä työasioiden hoitamisen väline. Jotkut ystävät vielä satunnaisesti kirjoittavat silloin tällöin kuulumiskirjeitä sähköpostilla, mutta enimmäkseen yhteydenpito tapahtuu nykyään somessa. Kirjeet olivat pitkiä monologeja, joihin sai vastaukseksi toisen monologin pitkän ajan kuluttua. Monologit ovat korvautuneet nopeatempoisella dialogilla, chattaamisella.
Nykyisen mieheni kanssa pääasiallisin yhteydenpitotapa oli vuosikaudet skype ja usein enemmän sen chattipuoli kuin videopuhelu. Elimme vuoden verran etäsuhteessa eri mantereilla ja tuolloin skype oli päällä koko ajan, niin että ensimmäisenä aamulla ja viimeisenä illalla tuli kirjoitettua toisen kanssa. Ei huvittanut kirjoittaa pitkiä viestejä silloin, jos toisen profiilikuvan kohdalla ei ollut vihreää palluraa osoittamassa, että siellä ollaan koneen äärellä.
Joidenkin mielestä kirjekulttuurin katoaminen on rappion merkki. Uuden viestintätavat nähdään pinnallisempina. Kirje muotona kannustaa erittelemään ja jäsentelmään ajatuksia perusteellisemmin ja muotoilemaan lauseet huolellisemmin kuin chatti, jossa isoilla alkukirjaimilla ja kirjoitusvirheillä ei ole niin suurta väliä. Chatissakin voi silti pohtia yhtä suuria asoita kuin kirjeessä. Kun vastaus on välitön, uskaltautuu ehkä jatkamaan jonkin kipeän aiheen purkamista, minkä nostamista esille olisi empinyt kirjeessä. Chatin avulla ystäväni voi jakaa iloni tai lohduttaa surussani reaaliajassa. Voin vaikka vain lähettää kuvan jostakin tilanteesta, jonka haluan jakaa toiselle. Sillä tavalla pystyn pitämään kaukana asuvat ystävät arjessani kiinni ja toisinpäin. Jäsennellymmälle pohdiskelulle on löytynyt sopivaksi kanavaksi tämä blogi. Blogini ei missään nimessä ole päiväkirja eikä varsinaisesti kirjekään, sillä yhtä intiimejä asioita en tänne kirjoita kuin kirjeessä ystävälle. Mutta jollakin tavalla bloggaamisen aloittaminen on kuitenkin paluuta kirjeiden maailmaan.
Kas, muistojen laatikosta löytyi myös kirje presidentiltä. Siinä ei ollut kuulumisia eikä avautumista.
Puolivälissä 