Kahden hipin tarina

Olipa kerran kaksi poikaa, jotka syntyivät muutaman vuoden välein sodanjälkeiseen Berliiniin. Äitinsä kuoltua he joutuivat orpokotiin. Joitakin vuosia myöhemmin toinen veljeksistä adoptoitiin. Hänen adoptioäitinsä oli itäberliiniläinen taiteilija, kuvanveistäjä. Veljekset joutuivat eroon toisistaan, mutta pitivät edelleen yhteyttä. Orpokoti sijaitsi länsi-Berliinin puolella, joten siellä asunut veli pystyi vierailemaan rajan takana itä-Berliinissä.

Rajan pahamaineisemmalle puolelle päätynyt veli tuntui saaneen hyvän osan. Hänen adoptioäitinsä menestyi ammatissaan, jopa niin hyvin, että puolue lahjoitti hänelle kiitokseksi ansioistaan talon, jonka ateljeessa hän jatkoi työskentelyä kuolemaansa saakka. Hänen adoptiolapsensa oli teräväpäinen poika, joka suoritti lopulta tohtorintutkinnon ja päätyi vakituiseen tutkijanvirkaan yliopistolle. Itäberliiniläisenä hänellä oli toki rajoitettu sanan- ja liikkumisenvapaus, mutta työnsä vuoksi hän pääsi välillä osallistumaan ulkomaisiin seminaareihin.

Veljeksistä toinen, se, joka oli jäänyt orpokotiin länsi-Berliiniin, ei jäänyt älynlahjoissa jälkeen. Hän aloitti oikeustieteen opinnot ja tapaili tyttöä, joka oli oivaa vaimoainesta. Eräänä päivänä hän autoa ajaessaan katsoi itseään taustapeilistä ja kysyi: haluanko minä todella tälläista elämää? Siinä samassa hän jätti taakseen kaiken, tyttöystävän, opiskelupaikan ja turvatun tulevaisuuden ja lähti maailmalle. Suurimman osan elämästään hän vietti kauko-idässä; Japanissa, Goalla ja Thaimaassa. Hippinä muiden hippien keskuudessa, ikuista jointtia poltellen, vapaasta elämästä nauttien. Näin vierähti vuosikymmeniä.

Vihdoin routa ajoi porsaan kotiin. On turha kysellä mitä tarkkaan ottaen tapahtui, vastaukseksi saa vain rönsyileviä sivulauseita, mutta eräänä päivänä hän otti ja lähti viimeisimmästä tukikohdastaan yhtä äkillisesti kuin oli sinne saapunutkin. Siinä vaiheessa hän oli jo eläkeikäinen, jos nyt vaeltavan kulkurin elämästä voi jäädä eläkkeelle. Mutta vanha hippikin saa sentään kansaneläkettä. Viimeisimmät vuodet veljekset ovat asuneet jälleen yhdessä. Heidän kotinsa on se sama ateljeetalo, jonka toisen veljeksen edesmennyt adoptioäiti oli saanut lahjaksi valtiolta.

Veljesten elämä oli päällisin puolin hyvin erilainen. Toinen heistä oli saavuttanut yhteiskunnallisesti arvostetun statuksen ja toista voitaisiin kuvailla sanalla pummi. Silti heissä paloi sama liekki. Molemmat olivat hippejä, mutta vain vähän eri kuorissa. Heitä yhdisti uteliaisuus, avarakatseisuus, elämänilo ja uskomaton vieraanvaraisuus. Tutut ja tuntemattomat olivat aina tervetulleita heidän kotiinsa. Viisi vuotta sitten vierailin heidän luonaan muutaman päivän. Mieheni oli tutustunut heihin edellisenä kesänä. Hän oli tullut Berliiniin arkistomatkalle ja oli etukäteen kysellyt hyvänpäiväntutulta vinkkejä majapaikan suhteen. Tämä oli neuvonut ottamaan yhteyttä erääseen kollegaansa, joka kuulema majoittaa oikein mielellään vieraita. Mies epäröi pitkään, noinko hän tohtisi majoittua täysin tuntemattomien ihmisten luona? Mutta rohkaistui kuitenkin. Palattuaan Berliinistä hän kertoi silmät loistaen tarinoita uusista ystävistään, kahdesta hippiveljeksestä. Seuraavana talvena teimme yhdessä pitkän viikonloppumatkan Berliiniin. Se oli muuten ensimmäinen kertani Saksassa enkä tuolloin osannut aavistaa, että asuisin siinä maassa vuoden kuluttua.

Veljesten arkipäivän touhujen ja kinastelujen seuraaminen sivusta oli ihastuttavaa. He olivat kuin vanha aviopari. Iltaisin kuuntelimme sen maailmaa kiertäneen hipin tarinoita ja joimme viiniä, tietenkin. Tässä taloudessa vesi oli tuntematon käsite. Kun sen perään kyselin, sain kuulla, että veljekset joivat ainoastaan kahvia, olutta tai viiniä.

Veljeksistä toinen, se itäberliiniläinen tieteentekijä, kuoli muutama viikko sitten. Mieheni ehti käydä hyvästelemässä hänet hieman aiemmin. Eilen heidän kotonaan vietettiin perinteistä vappujuhlaa. He rakastivat puutarhajuhliaan, niitä ei jätetty välistä yhtenäkään vuonna. Näin kuvan juhlista, pihalle oli aseteltu edesmenneen veljen kuva ja sen eteen vieraat toivat muistamisen eleitään: kukkia, kirjeitä – ja viinipullon.

Advertisement