Erilainen viikonloppu

Torstaina valmistauduin kovalla tohinalla tulevan viikonlopun työmatkaan. Viimeistelin kirjalliset jutut ja pakkailin laukkua. Perjantaiaamuna oli tarkoitus noutaa lentokentältä Suomesta kyseiseen työtapahtumaan saapuva vieras ja jatkaa matkaa yhdessä. Mutta torstai-iltana saapuessani kotiin yhdeksän maissa se alkoi. Ensin vain epämukavaa oloa, joka sai kiireesti vaihtamaan mukavampiin vaatteisiin. Nopeasti epämukava olo muuttui kovaksi vatsakivuksi. Eikä se mennyt pois. Koko yön kieriskelin vuoroin omassa sängyssä, sohvalla ja vierashuoneessa etsien turhaan asentoa, jossa pystyisin nukkumaan. Googletin yön pimeinä tunteina itselleni diagnoosia. Löytyihän sieltä kaikenlaista, niin kuin kuvitella saattaa. Etsin tietoa päivystävistä sairaaloista, mutta ei millään huvittanut lähteä yön selkään jonottamaan hoitoa. Pyörittelin käsissäni myös numeroa, johon voisi soittaa ja kysellä neuvoja, saada vaikkapa jonkun kotiinkin tarkistamaan tilanteen. Mutta suomalainen luonteeni voitti, emmäänyviitsivaivataniitä. Todennäköisesti suostuisin soittamaan itselleni ambulanssin vasta siinä vaiheessa, kun puhelin ei enää pysyisi kädessä. Toisten ihmisten ollessa kyseessä on kynnys paljon matalammalla, mutta omasta itsestään sitä ajattelee, että kyllä mä nyt vielä pärjään.

UKE

Aamulla aikaisin lähdin kokeilemaan onneani lääkäriasemalle, joka avautui jo seitsemältä. Sieltä sain tylyn vastauksen, emme me hoida uusia potilaita. Kehottivat menemään suoraan sairaalaan, jos on kovin kivuliasta. Niinpä hakeuduin läheiseen yliopistolliseen sairaalaan. Seuraavien kuuden tunnin aikana jonotin kahdeksaan eri paikkaan, seilaten eri rakennusten välillä. Viimeisimpänä minut ohjattiin naistentautien osastolle, jossa vihdoin sain diagnoosin: puhjennut kysta (jonka olemassaolosta en edes tiennyt). Kaikista mahdollisista skenaarioista se oli itse asiassa helpoimmasta päästä. Leikkaus ei ollut tarpeen, mutta kipujen vuoksi ja seuratakseen, mitä ylimääräinen neste saa vatsassani aikaan minut haluttiin ottaa osastolle yöksi tarkkailtavaksi. Näin menetin sairaalaneitsyyteni. Olen koko ikäni ollut sen verran perusterve, että en ole koskaan tarvinnut sairaalahoitoa. Johan olikin korkea aika.

sairaalassa

Vuodeosastolla ihan jokainen hoitaja ja lääkäri halusi aivan ensimmäisenä tietää, mistä tulen. Ensimmäinen hoitsu tuuletti vastauksen kuultuaan. Hän oli kuulema voittanut vedonlyönnin. Mieshoitaja kertoi osaavansa yhden sanan suomea: Aku Ankka (??!!). Hän selosti riemuissaan, että hänellä on suomalainen ystävä, Ritva nimeltään. Tunnen varmaan Ritvan, eikö niin? Kai me kaikki suomalaiset tunnemme toisemme? En raaskinut mainita, että Hampurissa on aika monta pelkästään Ritva-nimistä suomalaista. Hoitava lääkärini oli kaikkein uteliain. Mistä tulen? Minkä ikäinen lapseni on? Minkä niminen hän on? Onko mieheni saksalainen? Miksi asun täällä? Mitä teen työkseni? Ihme, että hän ehti ollenkaan keskittyä ultraamiseen kysymystulvaltaan. Oloni oli kuin eksoottisella sirkuseläimellä: hei tulkaa kaikki katsomaan, täällä on suomalainen!

2016-03-19 11.05.40

Kun tiesin, että minulla ei ole mitään vakavaa, saisin kipulääkitystä ja pääsisin seuraavana päivänä kotiin, saatoin suhtautua koko sairaalareissuun uteliaisuudella. Mies kävi tuomassa minulle pyjaman, hammasharjan ja iPadin. Sairaalan puolesta ei nimittäin ollut tarjolla mitään, oletusarvo tuntui olevan, että potilaat tuovat mukanaan omat vaatteet, tossut, aamutakin ja hygieniatuotteet. Pyytämällä sain sentään pienen pyyhkeen. Päivällinen tuotiin kuudelta ja se oli tyypillinen saksalainen Abendbrot, siis leipää päällisineen. Saksalaiset syövät yleensä lämpimän ruoan vain lounaalla ja iltaisin vedellään pelkkää leipää. Se on tapa, johon en ole vieläkään tottunut. Vatsan vaatii ehdottomasti lämmintä ateriaa ainakin illalla, mielellään myös päivällä. Työmatkoilla aina ottaa päähän, kun pitkän päivän jälkeen tarjolla on vain leipää. Huonetoverini, vähäpuheinen mummoihminen, osasi jo ovelta luetella, mitä haluaa leipänsä kanssa. Olin tyytyväinen, että hän ei heittäytynyt seuralliseksi, vaan sain olla omissa oloissani ja näpytellä puhelintani.

Viestit sinkoilivat erityisesti kodin suuntaan, jossa miehellä oli kädet täynnä hommia äkillisesti oksentamaan heittäytyneen lapsen kanssa. Neuvoin hänelle Valeäiti-blogista oppimani niksin vuorata sänky pyyhkeillä, joita sitten kiskoo pois sitä mukaa kun lapsi oksentaa lisää. Pyykkivuori odottaisi minun paluutani, sillä mies ei osaa käyttää pyykkikonetta enkä jaksanut lähteä WhatsAppissa selostamaan kalkkitabletteja, pesuaineen annostusta ja pyykkien lajittelua. Käskin vain huuhtaisemaan pyykit ja jättämään ne ammeeseen likoamaan. Kun seuraavana päivänä kotiuduin, odotti minua kirjaimellisesti ammeellinen oksennuspyykkiä, joten ensimmäisenä ryhdyin pyykkirumbaan. Korjaan: ensimmäisenä näytin miehelle, miten pyykinpesu tapahtuu. Mies handlaa kyllä kaikenlaiset kotityöt tätä yhtä harmaata aluetta lukuunottamatta enkä osaa ollenkaan selittää, miksi juuri minusta on tullut kotimme pyykkimuija. Lepääthän sitten, muistuttelivat ystävät, mutta taaperon taloudessa ei paljon lepäillä. Ihan turha yrittää vaivihkaa vetäytyä makuuhuoneeseen, pian jo raikaa ”äitiiii” ja lapsi tulee hakemaan kädestä pitäen pois sängystä. Pyykkäämisen lomassa rakennettiin legoilla, piirrettiin, luettiin kirjoja, laulettiin, leikittiin ruoanlaittoa, järjesteltiin eläimiä ja niin oli hyvä. Olokin koheni koko ajan.

Advertisements

2 thoughts on “Erilainen viikonloppu

  1. Mä olen viettänyt saksalaisissa sairaaloissa yhteensä noin kaksi viikkoa. Kerran hakeuduimme just kamalien mahakipujen takia sinne keskellä yötä, kun mies ei enää halunnut katsella ulinaani. Pisteet sairaalalle: pääsin heti sänkyyn ja tutkimukset alkoivat samantien ilman mitään odottelua. Tuntuuhan se tosiaan hieman oudolta, ettei mitään sairaalavaatteita yms. ole tarjolla – synnytykseenkin piti ottaa omat vanhat t-paidat tai vastaavat. Mutta kaikkeen kyllä jotenkin tottuu ja sairaalaoleskeluistanikin mulla on pelkästään hyvää sanottavaa. Hyvä että selvisit nyt kohtuullisen vähällä eikä mikään kauhuskenaario kuitenkaan toteutunut! Ja nythän mieskin jo handlaa pyykkihommat eli tämähän oli oikestaan kannattava visiitti 😉

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s