Eteläisemmässä Saksassa asuvat saavat nauttia keskisen Europaan lyhyistä etäisyyksistä: tunnissa-parissa saattaa olla jo kokonaan eri maassa. Pohjois-Saksasta käsin sen sijaan ei noin vaan pyrähdellä toiseen maahan päiväseltään. Ranskan, Sveitsin tai Itävallan rajalle on Hampurista vähintään 7-8 tunnin ajomatka. Hollanti tai Puola ovat lähempänä, mutta pohjoisen suunnassa on yllätysbonari, jota ei tule niin ajatelleeksi. Tanskan rajalle on nimittäin vain puolentoista tunnin ajomatka. Hampurista voi siis piipahtaa Skandinaviaan yhtä vaivattomasti kuin Helsingistä Tallinnaan. Olen kyllä ajanut useamman kerran Tanskan läpi matkalla Suomeen, mutta en ole koskaan käynyt siellä turisteilemassa. Viime lauantaina kokosin vihdoin auton täyteen suomalaisia ystäviäni ja teimme toivioretken Tanskan puolelle.
Matkakohteiksi valikoituivat täysin sattumanvaraisesti Aabenraa ja Sønderborg. Molemmat näyttivät olevan sopivan matkan päässä rajalta. ”Muistakaa passit” -viestit lentelivät WhatsAppissa edellisenä iltana kun mieleeni tuli, että Tanskallahan on nykyään käytössä rajatarkastukset. Tosin junalla Kööpenhaminaan matkanneella kaverilla oli se kokemus, että matkustusasiakirjoja tivattiin vain ulkomaalaisen näköisiltä. Ja niinhän siinä kävi, että rajalle tultuamme meitä ensin viittilöitiin pysähtymään, mutta vilkaistuaan seuruettamme tullimies huiskaisi meidät jatkamaan matkaa.
Aabenraa oli ihan sievä pikkukaupunki, jossa suuntasimme ensin brunssille ja sitten tutkailemaan kävelykadun sisustuskauppoja. Niitä oli oikeasti hämmentävän monta paikkakunnan väkilukuun nähden. Kaiken kukkuraksi kaikissa myytiin suunnilleen samoja tavaroita. Täältä voisi ostaa vaikkapa Muumi-mukeja, jos sellaisia keräilisin. Saksassa muumit ovat melko tuntematon juttu eikä Muumi-tuotteita siksi löydy, vaikka Iittalaa ja Arabiaa muuten myydäänkin monessa paikassa. Mitä sitten hankin tanskalaisesta sisustuskaupasta? Noooh…
Vähän noloa ostaa suomalaisia tuotteita ulkomailta, mutta olemme viime aikoina hajottaneet laseja ihan urakalla ja nämä olivat vieläpä tarjouksessa.
Lamino-tuolista on näköjään myös miniversio. Jos siis olisi valmis sijoittamaan toista tonnia lasten tuoliin.
Kaikki kaupat menivät kiinni jo kahdelta, joten oli aika siirtyä eteenpäin. Sønderborgiin oli puolen tunnin ajomatka, jonka aikana sää vaihtui aurinkoisesta sankan sumuiseksi. Sønderborg oli vähän Aabenraata isompi pikkukaupunki, mutta lauantai-iltapäivänä se oli autio ja hiljainen. Etsiydyimme merenrantaan, jossa sumu tarjosi upeita näkymiä. Harmi, että me kaikki olimme pelkästään kännykkäkameroiden varassa. Aikamme maisemia fiilisteltyämme poikkesimme kahville ja ennen paluumatkaa pääsimme vielä itse asiaan eli ruokakauppaan. Meiltä kaikilta saksansuomalaisilta neitosilta lähti homma täysin lapasesta tanskalaisten karkki- ja sipsivalikoimien äärellä. Rakastan muutenkin tutkia eri maissa ruokakauppojen valikoimaa, mutta ulkosuomalaisena erityisen lisän tuo se, jos löytää jotain suomalaista tai riittävän tuttua suomalaista muistuttavan tuotteen, jota oli kaivannut. Tai ei tiennyt kaipaavansa ennen kuin se osui silmään…
Päiväretket ylipäänsä ovat kivoja irtiottoja arjen keskellä, mutta rajanylitys tuo siihen oman säväyksensä. Vain parin tunnin päässä onkin yhtäkkiä täysin toisenlaista. Rakennukset ja liikennemerkit näyttävät erilaisilta, ihmiset ympärillä puhuvat totutusta poikkeavaa kieltä ja kauppojen valikoima on toisenlainen. Saksalaisesta näkökulmasta ilahduttavaa oli myös se, että paikallista valuuttaa ei tarvinnut. Joka paikassa saattoi luottaa siihen, että kortilla maksaminen onnistuu. Se ei kuulkaa todellakaan ole tavallista Saksassa.
Puolivälissä 