150-prosenttinen identiteetti

”Mä oon puoliksi suomalainen, puoliksi italialainen ja puoliksi saksalainen”, julisti eräs tuntemani viisivuotias (kansallisuudet muuttaen). Hänen vanhempansa ovat kotoisin kahdesta eri maasta ja perhe asuu kolmannessa maassa, jonka lapsi siis on ottanut  omakseen niin, että lukee sen osaksi identiteettiään. Kyllä, pieni rakas kosmopoliitti, sinulla on juuret 150-prosenttisesti!

Puhun usein lapsestani suomalaisena ja omassa mielessäni sorrun pitämään häntä täysin suomalaisena. Asiaa voi kuitenkin tarkastella monelta kannalta. Papereiden perusteella tyttäremme on suomalainen, sillä hänellä on ainoastaan Suomen kansalaisuus. Geneettisesti hän on vain puoleksi suomalainen. Kulttuurisesti taas kolmen maan kansalainen. Kotona laulamme, luemme ja katsomme lastenohjelmia sekä isän- että äidinkielellä. Lapsi tietää, miltä maistuu suomalainen ruisleipä, karjalanpiirakka tai pulla. Hän osaa nimetä kaikki Muumien hahmot. Toisaalta hän on maistanut vaikkapa kaalikääryleitä vain romanialaisena versiona. Ulkomailla syntynyt ja kasvanut suomalainen jää väistämättä paitsi osasta kulttuurisidonnaisia kokemuksia ja puheenaiheita. Hän tuntee vain ne suomalaiset lastenohjelmat, joita katsomme yhdessä netistä tai dvd:ltä ja vain ne laulut, joita minä hänelle opetan. Hän ei ole ollut koskaan pulkkamäessä ja tuskin muistaa saunaa, jossa käytiin viimeksi kesällä. Kokonaisen kulttuurin siirtäminen lapselle on yksinomaan minun varassani, vaikka toki isovanhemmat ja paikalliset suomalaiset ystävät ovatkin isona tukena.

2015-01-05 09.57.45

Kääntöpuolena sille, että osa vanhempien kulttuurista jää lapselta pimentoon on se, että hän saa asuinmaansa myötä kokonaan uuden kulttuurin ja viiteryhmän, johon identifioitua. Päiväkodin myötä lapsemme kasvaa ehdaksi saksalaiseksi. Hän oppii viettämään paikallisia juhlapyhiä ja hänen selkärankaansa iskostuvat saksalaiset lastenlaulut, joita äiti ja isä eivät osaa. Tämä on hänen ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa kotimaansa. Välillä käydään kyllä lomilla sekä Suomen että Romanian mummilassa, mutta sitten palataan taas takaisin tuttuun ympäristöön, siihen ainoaan, jota hän kutsuu kodikseen. Odotan uteliaana, miten hän alkaa määritellä itseään sitä mukaa kun minä-tietoisuus kehittyy. Toivon, että hän ei koe olevansa vaillinainen, vain puoliksi jotain, vaan ylpeästi samalla kertaa suomalainen, romanialainen ja saksalainen.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s