Junaillen Saksassa

Suomalaisilla on sata ja yksi vitsiä ja valituksen aihetta myöhästelevistä junista. ”VR uusi junien aikatauluja, jotta junat olisivat loppuvuonna eri aikaan myöhässä kuin kesällä.” ”Talvi yllätti VR:n (tai myös kevät, kesä ja syksy, katso VR ja neljä vuodenaikaa).” Kävipä kerran niinkin, että juna eksyi matkalla Kouvolaan. Siellä se pieni junaparka harhaili väärillä raiteilla.

2016-02-20 20.36.05

Mutta osataan sitä Saksassakin. Myös täällä kaukoliikenteen junamatkustusta hallitsee yksi kansallinen yhtiö: Deutsche Bahn. Myöhästelevät junat ovat ikuinen riesa. Viime vuosina matkustamista on hankaloittanut myös toistuva lakkoilu, jonka takana ovat olleet veturinkuljettajat. Ilmeisesti sopu on löytynyt, kun lakkoja ei ole ollut noin vuoteen. Mutta sitä ennen niitä olikin tiheästi ja pahimmillaan junaliikenne koko Saksassa oli pysähdyksissä monta päivää. Useimmiten lakkojen aikana edes jotkin vuorot tai edes paikallisjunat ovat kulkeneet. Toisaalta lakko on pysäyttänyt myös kaupunkijunien, siis metroverkostontapaisten S-junien liikenteen ja vaikuttanut pitkämatkalaisten lisäksi myös kaupunkien sisäiseen liikkumiseen. Kerran meinasin itsekin jäädä tien päälle, kun kuulin lakon alkamisesta aivan viime tingassa. Ehdin sännätä Hannoverin rautatieasemalle ja hypätä viimeiseen pohjoiseen lähteneeseen junaan. Hampuriin saavuttuamme asema oli aivan autio, lakko alkoi 13 minuuttia saapumisestamme. Pakko myöntää, että myöhästely ja lakkoilu on kyllä itsellänikin hallitseva mielikuva Deutsche Bahnista, vaikka olenkin vakiasiakas. Deutsche Bahnin omien tilastojen mukaan tämän vuoden tammikuussa 77% kaukoliikenteen junista on pysynyt aikataulussa. Joka neljäs juna siis saapuu perille myöhässä. Se on mielestäni aika paljon. Paikallisjunat sen sijaan ovat aikataulussaan lähes aina.

Paljon matkustavana arvostan kuitenkin sitä, että junat ovat moderneja, siistejä ja nopeita. Hampurin ja Berliinin 300 kilometrin väli taittuu 100 minuutissa. Frankfurtiinkin junailee alle neljässä tunnissa (kirjoitan tätä muuten juurikin Frankfurtista palatessa). Pitkillä matkoilla juna on selvästi autoa nopeampi vaihtoehto, sillä moottoriteiden ruuhkien vuoksi automatkan kesto on täysin ennakoimattomissa. Maksutonta langatonta nettiä ei junissa ole tarjolla (vielä, olen kuullut huhuja että suunnitteilla on) ja mobiiliverkko on Saksassa surkea. Pitää vain asennoitua siihen, että junamatkalla ei tehdä nettiä vaativia juttuja. Puhelimen ja läppärin saa sentään ladattua matkan aikana (paitsi niillä muutamilla reiteillä, joita liikennöivät vanhat ja kälyiset junat).

2015-05-11 20.50.52

Nopeat ja modernit junat eivät tule ilmaiseksi. Normaalihintaiset junaliput ovat Saksassa kalliita. Niin kalliita, että lentäminenkin on välillä halvempaa. Toisaalta hyvissä ajoin ostettuna lipun voi saada alle puoleen hintaan. Jos matkustaa useammin kuin pari kertaa vuodessa, kannattaa hankkia alennuskortti. BahnCard 25 maksaa muutaman kympin ja sillä saa 25% alennuksen kaikista matkoista – myös 25% lisäalennuksen alennuslipuista. BahnCard 50 on jo kalliimpi, 250 euroa vuodessa, mutta sillä saa nimensä mukaisesti liput puoleen hintaan. Lisäksi 50-korttilaiset eivät ole sidottuja tiettyyn junaan, vaan lippu on voimassa sille ostetulla reitillä millä tahansa vuorolla. Alennuskorttilainen voi myös liittyä etuohjelmaan ja ryhtyä keräämään bonuspisteitä vähän samaan tapaan kuin lentoyhtiöiden kanta-asiakasohjelmissa. Yksi euro vastaa yhtä pistettä. Kerrytetyillä pisteillä voi saada esim. upgreidauksen ykkösluokkaan (ei kannata, siellä ei saa edes ilmaista kahvia. Höh.) tai ilmaisia matkoja. Kun vuoden aikana on saanut kasaan 2000 pistettä, siirtyy Comfort-tasolle. Comfort-kortin haltija voi huolettomammin matkustaa ilman paikkalippua, sillä joka junassa on varattu puolikkaan vaunullisen verran istumapaikkoja vain heille. Asemilla on myös pääsy loungeen. En noin niin kuin lähtökohtaisesti mene viettämään aikaa asemalle, mutta joskus juna on sen verran myöhässä tai vaihtoaika niin pitkä, että loungessa on kiva piipahtaa lepäämässä.

Istumapaikkaa ei ole pakko ostaa lippua hankkiessa. Siksi joskus käykin niin, että juna on liian täynnä. Vietettyäni kerran kaksituntisen vaunujen välikössä kaljaa kittaavien jalkapallofanien seassa olen ollut tarkempi paikkalipun ostamisen suhteen. Kaljaa kittaavat jalkapallofanit on ihan kivaa seuraa silloin jos on itsekin menossa matsiin, mutta ei silloin, jos työpäivä on vasta alkamassa. Lapsiperheitä puolestaan ilahduttaa perhevaunu, johon tosin kannattaa ostaa paikkalippu hyvissä ajoin.

2016-02-20 07.43.13

Turistin ei ehkä kannata hommata vuosialennuslippua, mutta on hyvä tietää, että ns. osavaltiolipuilla voi matkustaa yhden päivän aikana yhden osavaltion alueella rajattomasti paikallisjunissa ja yleensä myös isompien kaupunkien paikallisliikenteessä. Jos vaikka Hampurista käsin haluaa käydä Lyypekissä, voi ostaa Schleswig-Holstein-Ticketin. Yhdeltä hengeltä se kustantaa 28 euroa ja jokainen lisähenkilö (maks. 5 matkustajaa per lippu) nostaa hintaa 3 eurolla. Viiden hengen kaveriporukka voi siis matkustaa koko päivän Schleswig-Holsteinin alueella neljälläkympillä. Jotkut ovat tiettävästi tehneet kimppalipuista bisnestä. Lauantaisin kuukausikortilla matkustavat saivat aiemmin ottaa maksutta mukaansa neljä ystäväänsä tai perheenjäsentään. Niinpä jotkut matkustivat koko päivän junilla edestakaisin ja etsivät asemilla itselleen kanssamatkustajia, joilta perivät matkasta pienemmän summan kuin nämä olisivat maksaneet yksinään. Erityisen suosittua tämä oli välillä Hampuri-Berliini, jolla on lyhyt matkustusaika ja kalliit liput. Sittemmin tämä mahdollisuus on kumottu.

Vielä vinkki junamatkailijalle: lataa puhelimeesi DB Navigator -sovellus. Siitä näkee kätevästi kaikki aikatalut ja ne päivittyvät reaaliaikaisesti niin että myöhästymiset on helppo tarkistaa. Koska niitähän tulee. Mutta parasta on, että sovellus toimii myös julkisen liikenteen reittioppaana kaupunkien sisällä.

Mainokset

5 thoughts on “Junaillen Saksassa

  1. Olemme siipan kanssa ahkeria junamatkailijoita, joten tulevaisuuden matkoja silmälläpitäen olikin hyvä kuulla Saksan lippukäytännöstä. Britanniassa lippujärjestelmä on rautateiden yksityistämisen jälkeeen muuttunut tosi monimutkaiseksi. Kun sen oppii tuntemaan, voi säästää helposti paljonkin, mutta sitä ennen saattaa maksaa turhaan ihan liikaa. Kirjoitin itsekin aiheesta blogipostauksen, jos siitä hyvinkin olisi jollekulle hyötyä. 🙂

    Tykkää

  2. Tulipa taas ikävä tuttuja maisemia! Mä aluksi yritin kannattaa kimppakyytisysteemiä Mitfahrgelegenheitia, mutta siirryin kuitenkin juniin, kun ymmärsin mitä ruuhka autobahnalla Saksassa oikeasti tarkoittaa. (Sen lisäksi että istuu jonkun tuntemattoman kyydissä, joka vetää pariasataa tunnissa vasenta kaistaa ;)) Suomessahan VR:llä on nykyään joku Veturi-systeemi, jonka kautta lippuja voi saada hyvinkin huokeaan hintaan. Puhumattakaan busseista, jotka kans aiemmin maksoi vähintään tuplat. Tämähän melkein kannustaa reissailemaan vähän enempi! Turussa ois taas aika käydä, kunhan N palaa maailmalta.

    Tykkää

    • Viime kesänä mä matkustinkin vitosella Hämeenlinnasta Helsinkiin. Halpaa kuin saippua! Tosi hyvä että VR:llä on nykyään joustavampi lippuhinnoittelu. Aikanaan lopetin junalla matkustamisen sen jälkeen kun hankin auton, kun junaliput tuli niin kalliiksi.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s