Mitä jääkaapistasi löytyy aina? Meillä ainakin parmesania ja valkosipulia. Molemmat ovat ruoka-aineita, joita äitini ei edes tuntenut muutama vuosikymmen sitten. Monet tuttuakin tutummat jutut ovatkin hivuttautuneet suomalaisten ruokakaappeihin vasta viime vuosikymmeninä. Muistan lapsuudesta (varhaisnuoruudesta?) kuinka kotikyläämme lähinnä olevaan kaupunkiin rantautui ensimmäinen hampurilaisravintola. Kyllä oli kuulkaa maalaistytölle viikon kohokohta päästä isolle kirkolle Carrolsiin. Ei siitä ole montaakaan vuotta kun puhuttiin vielä sushirajasta; etelä-Suomessa sushia sai, pohjoisessa ei. Blinejä olen rakastanut koko aikuisikäni, mutta niistäkin tuli suuremman yleisön juttu vasta 90-luvulla.
Vanhemmilleni pasta tarkoittaa makaronia ja spagettia. Edellistä syödään makaronilaatikossa ja jälkimmäistä jauhelihakastikkeen kera. Yleisempi lisuke jauhelihakastikkelle tai ihan mille tahansa oli kuitenkin peruna. Olen syönyt lapsuudenkodissani niin paljon perunaa, että se oli pitkään hyllytetty omassa keittiössäni. Meidän perunamme on pasta, niin kun se taitaa olla monelle ikäiselleni. Ylipäänsä kokkaan aika harvoin lapsuuteni ruokia. Suomalaista ruoanlaittotottumuksissani on ainakin jauhelihan runsas käyttö ja se, että en ole tottunut syömään lihan rasvaisia osia. Tästä asiasta minulle on naureskeltu avoimesti anoppilassa. Minä valitsen lihasta mieluiten fileen ja he muut osat, omasta mielestään maukkaammat.
Parisuhde muun kuin suomalaisen kanssa ja ulkomailla asuminen ovat vaikuttaneet jonkin verran omiin syömistottumuksiini. Olen oppinut käyttämään paprikamaustetta ruokalusikoittain hyppysellisen sijaan. Ja erottamaan toisistaan makean, tulisen ja savuisen paprikan. Pidän monista itäeurooppalaisista ruokalajeista. Nekin saattavat perustua perunaan ja lihaan, mutta ovat suomalaisia ruokia mausteisempia ja rasvaisempia. Rajani menee tosin lehmän vatsalaukussa ja siansorkissa (korvista ja saparosta puhumattakaan, yh). Mies puolestaan on oppinut minun kanssani eläessään syömään salaatteja ja kasvisruokia. Karjalanpiirakat maistuvat ja imelletyn perunalaatikon perään kysellään jouluna. Riisipuuroa hän sen sijaan ei ymmärrä ollenkaan.
Kotiruokamme on monikulttuurinen sillisalaatti. Minä teen useimmiten suomalaistettua italialaishenkistä ruokaa. Pasta carbonara on pomminvarma valinta, jos pötyä pitää saada pöytään nopeasti. Miehen ollessa kokkausvuorossa luvassa on useimmiten jotain itäeurooppalaista tai sitten thairuokaa. Kun haluan jotain erityistä, kaivan esille ranskalaisen keittokirjani. Saksalaisesta keittiöstä mukaan on tarttunut oikeastaan hyvin vähän. Makkaraa syömme ehkä hieman useammin kuin Suomessa, mutta muuten emme kokkaile mitään leimallisesti saksalaista. Yhden ruokahulluuden kyllä jaan saksalaisten kanssa: huhtikuusta juhannukseen voisin elää pelkällä parsalla.
Puolivälissä 
Mielenkiintoinen aihe! Itse syön nykyään hyvin harvoin lämmintä lounasta, tai siis paninia tai toast-leipää enempää, koska Alankomaissa syödään aina vaan leipää lounaaksi. Vaikka se vieläkin joka päivä ihmetyttää, niin tästä tavasta on täällä vaikea pysytellä erossakaan. 🙂 Muuten meillä kyllä syödään vähän kaikenmaalaista ruokaa sekaisin, tosin huomattavasti enemmän mausteita kuin mitä Suomessa tuli koskaan käytettyä – enää ei vuoda aina silmät ja nenä, jos ruuassa onkin vähän reilummin chiliä mukana. Ja Sambal Oelek purkki löytyy aina kaapista, vaikken siitä ollut ennen poikaystävän tapaamista kuullutkaan. 🙂
TykkääTykkää
Varmaan on vaikea vetää jotain pastamättöä lounaaksi jos kaikki ympärillä syövät vain leipää 😀 Itse asiassa aika monilla saksalaisilla on tapana syödä iltaisin vain leipää lisukkeineen, mutta siihen tapaan emme ole oppineet. Kaipaan ehdottomasti lämmintä ruokaa illallisella!
TykkääTykkää
Meillä välillä noudatetaan tätä tapaa. Jos lounas on ollut vasta 13-14 välillä, ei välttämättä toista lämmintä ruokaa tee mieli. Samaten meidän perheelle (siis lapsille) sopii mainiosti Saksan tapa syödä toinen aamupala klo 9:30. Riisipuuro on meillä nykyään arkiruokaa ja leivänpäälliset ovat muuttuneet makeampaan suuntaan. Etenkin keskimmäinen lapsi toi päiväkodista mukanaan tavan laittaa hunajaa leivän päälle.
TykkääTykkää
Ruokailutottumukset voi siis muuttua lastenkin kautta. Meidän tenava on vielä niin pieni, että se ei osaa vielä esittää kovin monimutkaisia toivomuksia syömisten suhteen 🙂 Kaksi aamupalaa hänkin yleensä syö, ensin kotona ja sitten vielä päiväkodissa yhdeksältä.
TykkääTykkää
Meidän suomalais-englantilaisesta huushollista löytyy aina humusta, valkosipulia, maustekurkkuja (puolalaiskaupasta iiiiso purkki!), pastaa ja vihreän curryn tahnaa. Eli ei syödä kummankaan maan perinteiden mukaan. Osittain siihen vaikuttaa varmasti sekin, ettei nykyisin syödä enää lihaa, joka on kuitenkin aika iso osa niin suomalaista kuin englantilaistakin ruokakulttuuria.
TykkääTykkää
Perinteiset suomalaiset tai englantilaiset kasvisruoat on tosiaan aika vähissä 🙂 Mun miehelläkin on aina maustekurkkuja kaapissa, mutta se on vaan sen juttu.
TykkääTykkää
Kiitos kivasta postauksesta! Myös omat ruokailutottumukset eroavat kovin siitä, mitä meillä lapsuuden kodissa syötiin. Ja matkoilta on kiva tuoda makuja kotikeittiöön, joita on kiva itsekin kokeilla 🙂
TykkääLiked by 1 henkilö
Taitaa tosiaan olla matkailusukupolven ilmiö tämä ruokakulttuurin muuttuminen yleismaailmallisemmaksi. Omaan ruokapostaukseesi kommentoiden muuten risotto on munkin suurta herkkua, mutta jostain syystä teen sitä enemmän kesäkaudella, niin kuin vaikka kuvassakin näkyvää parsarisottoa.
TykkääTykkää
Aika ankeelta tuntuis, jos pitäis lapsuuden arkiruokiin palata. Eksoottiisin ateria siihen aikaan oli varmaan nakkirisotto, jossa Uncle Bens-riisiin sekoitettin pussi herne-maissi-paprikaa ja pilkottuja nakkeja. Alankomaissa asutaan, mutta minä sitkeästi syön lämpimän lounaan joka päivä (tai joskus ehkä salaattia) ja sitä sitten porukalla työpaikalla ihmetellään. Suomalaiseen tapaan arvostan myös kunnon aamiaista. Meillä myös syödään miehen espanjalaiseen tyyliin kunnon illallinen, joskus todella myöhäänkin illalla, joten kaiken maailman ylimääräiset välipalat on kyllä jääneet pois. Rakastan kokeilla eri keittiöitä ja uusia reseptejä, mutta sitten esim jouluna mennään perinteisillä laatikoilla, joista myös espanjalainen mieheni tykkää. Hän tykkää myös hapankorpuista ja suomalaisesta ruisleivästä, jota yhä edelleen roudaan Suomesta pakkasen täyteen.
TykkääTykkää
Nakkirisottoa ei meillä kotona syöty, mutta tutulta se silti kuulostaa. Ylipäänsä 80-luvun suomalaisten laitosruokaloiden risotto oli aika kaukana esikuvastaan… Hyvä sinä kun jaksat olla se lounasta syövä kummajainen! 😀
TykkääTykkää
Häpeän tunnustaa, mutta olen niin mahdottoman laiska kokki, joten satunnaisia voileipäkakkuja lukuunottamatta en enää laita ruokaa kotona. Mies on sitäkin innokkaampi kotikokki ja ruoka on pääasiassa italialaista kotiruokaa. Tosin aikaisemmin mies matkusti paljon, joten keittiössä ennakkoluulottomuus kukoistaa. Välillä tulee huteja, mutta useimmat kokeilut ovat olleet hittejä. Viimeistään parannelluissa versioissa.
TykkääTykkää
Voileipäkakkuja?? Siinähän on hurja homma. Mutta teillähän on ideaali tilanne. Jos mies nauttii ruoanlaitosta ja sinä et, niin on vaan järkevää että hän hoitaa ruokapuolen. Ei ainakaan tarvitse tapella ruoanlaittovuoroista 🙂
TykkääTykkää
Hyvä kirjoitus! Mieheni sukulaiset suhteemme alussa aims kyselivät, että osaanko tehdä kunnon curryn ja kauniita roti-leipiä. Hämmentyneenä vastasin, että kauniit karjalanpiirakat osaan kyllä rypyttää. Suomalainen ruoka on vieläkin fidziläisten sukulaisten mielestä mautonta, mutta siitä huolimatta tein eilen makaronilaatikkoa, ja välillä syödään tillillä maustettua kalaa ja perunoita.
TykkääTykkää
Varmistivat siis että miniällä on perustaidot kunnossa 😀 Joko osaat tehdä curryn ja roti-leipiä..? Suomalaisten ruokien mausteiden vähäisyys varmasti vaan korostuu mitä kauemmas itään mennään.
TykkääTykkää
Inspiroiduin niin paljon tästä kirjoituksestasi, että innostuin itsekin aiheesta kirjoittelemaan. Kiitos! http://www.rantapallo.fi/lempipaikkojani/2016/02/17/mita-meilla-syodaan/
TykkääTykkää
Kiva juttu! Käynkin lukemassa sen.
TykkääTykkää