Maanittelua maanisuuteen asti

Taaperon kanssa eläminen on yhtä suostuttelua, taivuttelua ja maanittelua. Se alkaa heti aamusta. Pukeutumista pitää taivutella joka aamu, toisinaan myös päiväkotiin lähtemistä. Iltapäivällä maanitellaan sitten pois päiväkodin pihalta. Rappukäytävässä on kaikki keinot käytössä, kun koetan taivutella lastani kävelemään portaat kotiin. Asumme hissittömän talon neljännessä kerroksessa ja 2,5-vuotias lapsi ei ole enää höyhenenkevyt. Minusta ei ole enää kantamaan häntä rappusia ylös. Lapsi ei yleensä ole yhtään sen innostuneempi rappusia ylös punnertamisesta kuin minäkään. Siispä vietämme paljon aikaa rappukäytävässä, kun lapsi ottaa oman aikansa tälläkin suoralla. Hänellä ei ole kiire minnekään. Enimmäkseen ei minullakaan, joten koetan antaa lapsen tehdä asioita omalla tahdillaan. Toisina päivinä siedän tätä jokapaikan viipyilyä paremmin, toisina huonommin. Myönnän auliisti turvautuvani usein lahjontaan: ”saat xylitolpastillin kun kävelet portaat kotiin.” Lapsi tekee melkein mitä tahansa xylitolpastillin kiilto silmissään. Halvalla menee vielä tämä lahjontaosuus. Paitsi että viime päivinä sekään ei ole toiminut.

2016-01-26 16.37.27

Se kuuluisa rappukäytävä

Diplomaattiset taitoni ovat koetuksella, kun toiseen osapuoleen eivät tehoa järkiargumentit eikä tunteisiin vetoaminen. Yritän taivutella lasta vaipanvaihtoon. Turhaan. Neiti ilmoittaa kyllä itse, kun kokee toimenpiteen tarpeelliseksi. Maanittelen lasta ruokapöytään, onhan edellisestä ruokailusta kulunut jo monta tuntia. Seuraavaksi suostuttelen lasta syömään muutakin kuin viinirypäleitä. Ja sen xylitolpastillin saa vasta kun ruoka on syöty, onko selvä? Joskus pitää maanitella iltakylpyyn, useimmiten ei. Hampaiden pesu on vaatii joka ilta taivuttelua. Parhaiten toimii käänteistaktiikka. ”En pese tänään hampaitasi. Ei ei, turha kuvitellakaan. Ai mitä? Haluat, että pesen hampaat? No, okei.” Lapsi on muutenkin perinyt geeneissään itäeurooppalaisen ei-on-kyllä -asenteen. Isänsä on aivan samanlainen. Kun kysyn mieheltäni, haluaako hän jotain, vastaus on yleensä automaattinen ei. Mutta toisinaan hän jo muutaman sekunnin päästä kurottelee tarjoamaani kohti. Aluksi kuittailin näistä äkillisistä mielenmuutoksista, kunnes ymmärsin, että se ihan oikeasti on opittu tapa. Aina pitää ensin kieltäytyä tarjotusta ja vasta kun tarjoaja on maanitellut riittävän kauan, on sopivaa myöntyä. Suomalaisena taas olen tottunut, että kerran kysytään ja se on sillä selvä.

2015-10-18 18.33.31

Nukkumaanmenosta en edes viitsi puhua, saan päänsäryn pelkästä asian ajattelemisestakin. Sanotaanko näin, että nukahtaminen ja nukkuminen on tässä taloudessa hiukan haastavaa. Kokosimme juuri lapselle isojen tyttöjen sängyn, mutta kerään vasta voimia siihen taivuttelumaanittelusuostuttelurumbaan, mitä omaan sänkyyn nukahtamaan oppiminen vaatii. Mañana, mañana!

Mainokset

4 thoughts on “Maanittelua maanisuuteen asti

  1. Rappukäytävä, tuo yksi suurimmista vihollisistani! Me asutaan siis saksalaisittain toisessa eli suomalaisittain kolmannessa kerroksessa, eikä alhaalla ole tietenkään mitään paikkaa rattaille. Lapsen lisäksi nekin pitää siis raahata joka jumalan kerta ylös asti. Tässäpä syy, miksi en todellakaan käy pojan kanssa kahdestaan ollessani kaupassa, kukas hitto ne kauppakassit vielä kantaisi sisälle asuntoon… Mulla menee kyllä yleensä hermot ylös kiivetessä ja kannan poikaa ainakin osan matkasta, muuten hommaan menee ikuisuus ja vähän ylikin.

    Itse asiassa yritän aktiivisesti olla ajattelematta, miten hanurista on asua hissittömässä talossa, muuten olisin jatkuvasti tosi pahalla tuulella 😀 Täällä kun yleensä ei ole hirveästi vaihtoehtoja, niin turha mesota. Ja sitten kun pääsee sinne kämppään asti, on kyllä mukavaa asua talon ylimmässä kerroksessa.

    Tykkää

    • Ylimmässä kerroksessa on kyllä puolensa sitten kun on selvinnyt niistä rapuista. Otan todellakin osaa lastenvaunujen säilytysongelmien johdosta!
      Viimeksi tänään oli lempeä ja kärsivällinen vanhemmuus hukassa kun palasimme ulkoa. Tällä kertaa lapsi ei halunnut kävellä itse mutta minä en myöskään saanut kantaa häntä. Lopulta kannoin huutavan ja potkivan nyytin kainalossani poikittain ylös.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s