Kenellä on varaa paluumuuttoon?

Päivän pienimuotoinen somekohu on noussut Suomen hallituksen suunnitelmista kiristää perheenyhdistämisen perusteita. Uuninpankkopoika Saku Timonen oli taas tikkana paikalla ja huomautti aiheellisesti, että lakiesitys vaikeuttaa pienituloisen suomalaisen mahdollisuuksia tuoda ulkomaalainen puolisonsa Suomeen. Nyt puhutaan tietenkin EU-maiden ulkopuolisista kansallisuuksista, EU-maiden kansalaisille vapaa liikkuvuus on edelleen (toistaiseksi…) mahdollista.

Jos pariskunnalla ei ole lapsia, pitää heidän tienata yhteensä 1700 euroa nettona, jotta oleskelulupa Suomessa heltiää ulkomaalaiselle puolisolle. Jos heillä on kaksi lasta, nousee summa 2600 euroon. Siis nettona. Luvut ovat hurjia ja niitä onkin kovasti kauhisteltu. Keskustelussa on tosin unohtunut se, että nuo euromäärät ovat jo oleskelulupaa hakevan suuntaa-antavia toimeentuloedellytyksiä. Tähän asti turvattua toimeentuloa ei vain ole edellytetty a) suomalaisen perheenjäseniltä tai b) pakolaisen statuksen saaneelta. Eikä lakiesitys vaikuta edelleenkään b-kohtaan. Tähän asti omavaraisuusvaatimus on siis koskenut vain kokonaan ulkomaalaisia perheitä. Ja koska tuloraja on niin korkea, on sen täyttänyt lähinnä jonkin kansainvälisen firman asiantuntijatehtäviin palkattu työntekijä, vaikkapa Nokian intialainen insinööri. Sillä 2600 euroa netotakseen pitää bruttopalkan olla 4000 euron luokkaa. Se on huomattavan paljon enemmän kuin suomalaisten mediaanipalkka (3135 euroa). Mutta nyt yhtä paljon pitäisi tienata myös suomalaisen, joka on sattunut löytämään elämänkumppanikseen ulkomaanelävän muualta kuin EU:n alueelta ja joka siitä huolimatta haluaa edelleen asua Suomessa.

Ulkomaanelävä suomalaisuuden ytimessä: juhannusyö, kokko ja hyttyslauma

Tokihan ajatuksena on, että ulkomaalainen puoliso ei ole kenenkään elätettävänä, vaan tienaa oman palkkansa. Mutta, no, ei ole mikään salaisuus, että ulkomaalaisen on vaikeaa saada töitä Suomesta nopeasti, saati sitten jo ennen maahan muuttamista. Harvassa siis lienevät ne suomalaisen ja ulkomaan kansalaisen muodostamat perheet, joissa molemmat ovat alusta asti työelämässä Suomessa.

Konkretisoidaanpa vähän. Ajatellaan, että suomalainen opiskelija lähtee vaihtoon jonnekin vähän kauemmas ja tapaa siellä elämänsä rakkauden. Aikansa maiden välillä sukkuloituaan he päättävät asettua viettämään yhteistä elämää Suomeen. Mutta suomalainen osapuoli on vielä opiskelija tai ehkä vastavalmistunut, joka ei ole vielä löytänyt koulutustaan vastaavia töitä ja tulot ovat siksi vähänlaiset. Puolisonkin täytyy ensin kohentaa suomen kielen taitoaan ja ehkä opiskella vähän lisää, ennen kuin voi kuvitellakaan saavansa mitään järkeviä töitä. Tämä asetelma on ollut tuttua monelle, mutta pian se ei enää onnistu. Pienituloisen on turha kuvitella tuovansa perheensä Suomeen.

Minäkin kuuluin tuohon ryhmään, pienituloisiin perheenyhdistäjiin. Menin rakastumaan vaihdossa tapaamaani mieheen. Oli puhdasta sattumaa, että hän oli EU-kansalainen; siinä vaiheessa en vielä tajunnut, miten paljon helpommaksi se elämän tekisi. Me olisimme siis välttyneet toimeentulotutkalta miehen muuttaessa perässäni Suomeen, kun molemmat olimme vielä opiskelijoita. Mutta ystäväpiiristäni tunnen perheitä, joissa toiselta mantereelta kotoisin oleva mies on muuttanut suomalaisen vaimonsa kotimaahan. Nämä naiset olivat silloin opiskelijoita tai vasta työelämänsä alkutaipaleella, niin kuin minäkin. Siinä iässähän perhe perustetaan. He saivat lapsia, mies opetteli suomen kielen, kouluttautui ja sai töitä. Nyt he maksavat veroja ja ovat onnellisia elämäänsä Suomessa. Win-win -tilanne kaikille. Mutta jos maahantulon varallisuusedellytykset olisivat olleet aikanaan niin tiukat, kuin hallitus nyt esittää, kasvattaisivat nämä perheet lapsensa ja maksaisivat veronsa nyt jossakin muussa maassa. Vaikka Saksassa.*

Nähtäväksi jää, meneekö lakiesitys läpi. Suurempi arvoitus kuitenkin on, että kuka siitä oikeasti hyötyy.

*Saksassa oleskeluluvan saamisen toimeentuloa koskevat periaatteet ovat samansuuntaiset kuin Suomessa vielä tällä hetkellä. Saksan kansalaisen perheenjäseniltä ei tivata toimeentuloa. Jos koko perhe on ulkomaalaisia, pitää heillä olla turvattu toimeentulo. En onnistunut löytämään tulorajoja, mutta ilmeisesti Saksassa niitä ei ole kiveen hakattu, vaan virkailijat päättävät niistä itse tapauskohtaisesti. Toisaalta se lisää mielivaltaisuutta, toisaalta joustavuutta. Joltain sivulta nappasin suuntaa-antavan arvion siitä, että tuloja pitäisi olla vähintään saman verran kuin on Saksan toimeentulotuen (Harz IV) suuruus, siis nelisensataa euroa aikuista kohti ja asumiskustannukset päälle. Nämä summat ovat huomattavasti inhimillisemmät kuin Suomessa. Saksassa on myös ulkomaalaisen helpompi työllistyä.