Keskiviikon marinatuokio

Puoli Saksaa toipuu parhaillaan karnevaalijuhlinnasta. Bloggaajakollegani Mii, Johanna ja jujukas ovat tohisseet tämänvuotisista karnevaaliasuistaan. Ja minä olen että mikä karnevaali? Täällä pohjoisessa olla sellaisesta kuultukaan. Karnevaaliraja seurailee suurin piirtein kirkkokuntien valta-alueita. Mitä enemmän katolisia, sitä näyttävämmät karnevaalijuhlat. Pohjoinen on perinpohjin protestanttinen, joten täällä ei riehaannuta näihin aikoihin vuodesta. Yhtään mikään ei ole katkaissut terää helmikuun kalselta sateelta. Tuijotan päivittäin puhelimen sääsovellusta ja koetan saada pelkällä tahdonvoimalla lämpötilat nousemaan. Haluan jo pakata talvitakin kellariin. Haluan jo vetää korkokengät jalkaan iänikuisten saappaiden sijaan. Haluan jo ottaa käyttöön parvekkeen, jossa kuolleiden kukkien rangat huutelevat muistoja viime kesästä ja odottavat kevään mukanaan tuomaa siivouspuuskaani.

Flunssa selätti minutkin. Yleensä poden vain nuhaa, joka on ärsyttävää, mutta ei hidasta menoa. Nyt kohtasin voittajani. Räkäisenä ja voimattomana olen kuskannut lasta tarhaan ja tarhasta kotiin. Pinnani on yhtä lyhyt kuin kaksivuotiaalla, joten romahtelemme vuoronperään. En saa koomata sohvalla , sillä ”äiti leikkii lego”, ”äiti leikkii emäimet” tai ”äiti haluu vettä”. Palautetta tulee heti, jos yritän käydä huomaamatta pitkäkseni matolle duplojen sekaan.

Joskus lasi ei sitten millään ilveellä ole puolitäysi vaan kuppi on ihan nurin. On varmaa, että jos silloin ostaa kahden kilon säkin klementineejä, niin joka ikinen yksilö on niin hapan, että niitä ei kukaan syö. Sitten naapuri ilmaantui ovelle kertomaan, että kellari tulvii. Tämäkin vielä. Vedin kumisaappaat jalkaan ja raahustin portaat alas katsomaan. Moni jo moppasi kellarin lattiaa ja koetti pelastaa omaisuuttaan jäteveden seasta. Synkältä näytti. Paitsi että meidän kellarikomeromme on ainoa, joka on rakennuksen toisessa käytävässä. Siellä oli täysin kuivaa. Murphyn laki on kumoutunut! En valita enää mistään!

Advertisement