Ihan kuin ulkomailla

Sanotaan, että uuteen maahan muuttavan sopeutumisprosessi kulkee eri vaiheiden kautta. Ensimmäinen vaihe on kuherruskuukausi. Silloin ympärillään näkee vain uuden maansa upeita, jännittäviä ja hohdokkaita puolia. Kaikki otetaan vastaan ensikertalaisen innolla ja ihastuksella. Entinen kotimaa tuntuu epäkiinnostavalta ja tylsältä uuteen verrattuna. Uutuudenviehätyksen alkaessa hiipua korostuvat uuden kulttuurin vierailta ja erilaisilta tuntuvat puolet. Suomessa on tämä ja tämäkin asia niin paljon paremmin, uhotaan sopeutumisen toisessa vaiheessa. Kolmas vaihe on identiteettikriisin ja juurettomuuden kokemuksen aikaa. Moni korostaa silloin vahvasti suomalaisuuttaan ja hakeutuu toisten suomalaisten seuraan. Kun tasapaino uuden ja vanhan välillä löytyy, on alkanut sopeutumisen neljäs vaihe, varsinainen integroituminen. Suomi ei ole enää kotimaa, vaan synnyinmaa, joka kuitenkin on ja tulee aina olemaan tärkeä identiteetin tukipylväs. Ymmäretään, että vertaileminen on hyödytöntä, sillä mikään maa ei ole paratiisi.

Kaikki eivät koe kaikkia vaiheita. Jollakulla ensi-ihastus voi olla myös ensivihastusta, etenkin jos muutto on tapahtunut vasten tahtoa. Joka tapauksessa näinä someaikoina toisten ihmisten sopeutumisvaiheita voi helposti seurata sivusta vaikka facebookin välityksellä. Todennäköisesti olin itsekin rasittava hehkuttaja alkuvaiheessa. Kyllä on kuulkaa niin mahtavaa täällä! On halpaa viiniä, on kivijalkaleipomo, on kahviloita joka nurkalla! Kevät tulee aikaisin! Sori vaan, tutut, näin jälkikäteen.

Uutuudenviehätys on kieltämättä monelta osin karissut. Mutta aivan kaikki ei kuitenkaan ole muuttunut arkiseksi. Yhä edelleen tulee hetkiä, jolloin kiitollisena ihmettelen ja ihastelen sitä, miten kauniissa ja eläväisessä kaupungissa saan asua. Iltamyöhällä kävelen kaikessa rauhassa metrolta kotiin ja vilkaisen syrjäsilmällä satavuotiaiden talojen ikkunoista hohkavaa valoa ja asukkaita iltapuuhissaan. Kevätpäivänä aurinko lämmittää ihanasti ja kahviloiden terassit pursuilevat väkeä. Purjeveneet täyttävät Alster-järven ja Elbellä puhaltava tuulessa on tuntuvinaan häivähdys merta. Pyöräilen töihin eri reittiä ja viiletän pitkin minulle uusia katuja, vauhtia hidastaen, että ehdin rekisteröidä yksityiskohdat. Yhä edelleen hengähdän hiljaa mielessäni: ihan kuin olisin ulkomailla. Ja kuitenkin olen kotona. Kun palaan tänne muualta, palaan kotiin.