Kielipuoli

Kun matkustaa maahan, jonka kielestä ei ymmärrä yhtään mitään, on avuton olo. Kyltit, ruokalistat, ympäröivä puheensorina – mistään ei saa otetta. Siitä syystä on miellyttävämpää matkustaa maassa, jonka kieltä osaa edes jonkin verran. On kiva, kun ravintolassa pystyy tilaamaan ruoan paikallisella kielellä ja ehkä myös jututtamaan paikallisia asukkaita, jotka eivät osaa vieraita kieliä. Miehelläni ja minulla on yhteensä sen verran laaja kielirepertuaari, että se kattaa suuren osan Euroopasta. Minun kielitaitoni on enemmän kallellaan maanosan keskiseen ja pohjoiseen suuntaan ja miehen etelään ja itään. Ainoastaan slaavilaispohjaisista kielistä kumpikaan meistä ei tajua mitään.

Turistina auttavakin kielitaito on riittävä, mutta vieraassa maassa asuessa paikallisen kielen parempi hallitseminen tuntuu välttämättömältä. Jo käytännön asioiden hoitaminen voi olla vaikeaa englanniksi. Saksaan muuttaneilla on tästä erilaisia kokemuksia. Toisten mukaan ainakin suurissa kaupungeissa on pärjännyt pelkällä englannillakin, toisia taas on kieltäydytty palvelemasta englanniksi. Itselleni on käynyt juuri jälkimmäisellä tavalla, osittain ehkä siksi, että yritin aina aloittaa saksaksi. Jossain vaiheessa untuvikolla vaan tuli sanavaraston raja vastaan, mutta vastapuoli ei kuitenkaan ollut halukas vaihtamaan kieltä. Alku oli kielimuurin takia raskasta. Uuden kielen käyttäminen vaati valtavasti ponnisteluja, joka tuntui iltaisin fyysisenä uupumuksena ja päänsärkynä.

Neljän vuoden jälkeen kielitaito on luonnollisesti kohentunut paljon. Pärjään arjessa saksaksi ongelmitta ja olen lakannut pyytelemästä anteeksi huonoa kielitaitoani, vaikka kielioppivirheeni ja toisinaan sanojen haparointi paljastaakin minut nopeasti ulkomaalaiseksi. En siltikään koe saksan puhumista luontevaksi ja helpoksi ja poden riittämättömyyden tunnetta kielitaitoni suhteen. Saksa ei ole kotikieleni eikä edes ensisijainen työkieleni enkä siksi hallitse sitä niin hyvin kuin maassa vietettyjen vuosien perusteella voisi olettaa.

Aiemmin Saksassa asuva ystäväni sanoi, että hän opetteli joka päivä kymmenen uutta sanaa. Seuraavana päivänä hän oli unohtanut niistä yhdeksän. Itsellänikin on vähän samanlainen olo. Toisinaan epäilyttää, että voinko koskaan oppia sujuvaksi puhujaksi kielellä, jota olen alkanut opiskella vasta aikuisiässä? Koulussa opiskellut kielet ovat jotenkin eri tavalla selkärangassa, varastoituneina pitkäkestoiseen muistiin, josta ne pulpahtelevat esiin silloin kun kyseistä kieltä tarvitaan.

Vuoden ikäinen tyttäreni jakoi ilmeisesti äitinsä ahdistuksen kielitaidottomuudestaan, kun halusi ottaa sanakirjan mukaansa päiväkotiin.

Tyttärelläni on niin paljon helpommat lähtökohdat. Hän on syntymästään lähtien kasvanut monikieliseksi ja koulu tuo aikanaan vielä lisää kieliä repertuaariin. Jännittävää nähdä, joutuuko hän joskus aikuisena opettelemaan vielä uuden kielen aivan alkeista. Ja onko se hänelle yhtä vaikeaa kuin äidilleen. Epäilen.

Advertisement