Suomalainen, joka inhosi talvea

Suppean lähipiirin otannan perusteella vaikutan olevan outolintu siinä suhteessa, että  en pidä talvesta. Talviurheilulajeja en ole harrastanut pariinkymmeneen vuoteen, siis sen jälkeen kun se ei ole ollut pakollista koulun liikuntatuntien puitteissa. Ensilumi ei saa minua haltioitumaan, vaan pikemminkin huokaamaan. Myönnän, että luminen maisema on esteettinen, mutta katselen sitä mieluummin ystävien fb-päivityksistä kuin otan vastaan sen lieveilmiöt livenä. Muistan vielä aivan liian hyvin Helsinkin jokatalvisen lumikaaoksen. Lumipyryn jälkeen tai muuten vaan liukkailla keleillä bussit juuttuivat aina loivaan ylämäkeen Hämeentiellä Hakaniemen jälkeen, tukkivat tien eikä kotiin päin päässyt sen jälkeen millään kulkuneuvolla. Jalkakäytävän reunojen lumivallien yli hyppiessä lunta humpsahti aina saappaanvarresta sisään. Auto piti kaivaa esiin lumen alta joka kerta, kun halusi lähteä jonnekin. Lumitöiden jälkeen piti tietenkin vielä jännittää, käynnistyykö pikku-Pösöni.

Vielä suuremmin vilunväristyksin muistelen ensimmäistä talveani Kanadassa. Lunta tuli sen talven aikana yhteensä viisi metriä. Pakkanen painui helposti lähelle kolmeakymmentä ja lisäksi jostain puhalsi jäinen viima. Kylmyys tunkeutui kaikkien vaatekerrosten alle, luihin ja ytimiin. Asunnossanikin oli kylmä, sillä se oli huonosti eristetty ja saatuani ensimmäisen talvisen sähkölaskun olin erityisen neuroottinen lämmityksen suhteen.

Eräänä aamuna tein lähtöä yliopistolle. Mies vilkaisi ikkunasta ulos ja totesi, että hän ei lähde mihinkään tuolla kelillä. Kiusasin häntä nössöksi, me suomalaiset kun emme pientä lumisadetta pelkää. Lähdin tarpomaan kohti kampusta. Viidentoista metrin jälkeen teki mieli luikkia häntä koipien välissä takaisin, mutta ylpeys ei antanut periksi. Taisteltuani lopulta tieni perille asti, totesin, että yliopisto oli suljettu lumimyrskyn takia. Sama tapahtui sen talven aikana viitisen kertaa.

Jouluaattona ruusui äityi kukkimaan kotiparvekkeella

Talvenvihaaja on siis semionnellinen Pohjois-Saksassa, jossa on ratkaisevasti leudompi keli. Ruoho viheriöi. Auton ikkunoita ei tarvitse rapsutella aamuisin eikä jalkoja palele lumihangessa. Viime talvena lunta satoi vain parina päivänä. Mittari painuu pakkasen puolelle verrattain harvoin. Talvella sataa usein vettä, mutta kirkkaan aurinkoisia päiviä riittää silti vuoden synkimpään kuukauteenkin. Eihän tämä mikään ikuisen kesän maa ole, mutta riittävä kompromissi kuitenkin. Tässäkin suhteessa olen puolivälissä.

Advertisement