Leipämaniaa

En ole vieläkään lakannut hämmästelemästä, miten paljon Saksassa on leipomoita. Ja apteekkeja myös, molempia löytyy melkein joka kulmalta. Tiedä sitten, korreloivatko ne keskenään. Leipää ja leipomuksia on tarjolla niin valtavia määriä, että on vaikea kuvitella kaiken tulevan syödyksi. Piti ihan googlettaa aiheesta tietoa. Parin vuoden takaisen tilaston mukaan jokainen saksalainen syö vuodessa 82 kg leipää ja leipomotuotteita. Euroopan innokkaimpia leivänsyöjiä siis. Ja leivän pitää olla tuoretta! Saksalainen ei voisi kuvitellakaan aamupalapöytää ilman tuoreita sämpylöitä. Iltaruokakin on melko tyypillisesti ”Abendbrot” eli leipää päällyksineen eikä meidän tapaamme lämmin ateria.

Edellisen kotitalomme alakerrassa oli leipomo. Olihan se aika ylellistä kipaista päällysvaatteitta noutamassa aamupalapöytään leivät. Leipomoa piti maailman sydämellisin turkkilainen rouva, jonka kanssa aina vaihdettiin kuulumiset. Usein hän myös antoi maistiaisia uusimmista kehittelemistään leipomuksista. Ikävää vain, että hän ei ollut erityisen hyvä leipuri. Iloisesti hymyillen piti silti nyökytellä ja sanoa että herkullista on, on!

Nykyinen lähileipomomme vaikuttaa olevan kaupunginosamme suosituin. Viikonloppuisin jono kiemurtelee pitkälle kadulle asti. Olen kuullut monen hehkuttavan, miten hyviä heidän leipänsä ovat. Itse en ole yhtä vaikuttunut. Sämpylöitä kyllä on montaa sorttia, mutta ne eroavat toisistaan pääasiassa päälle ripoteltujen siementen perusteella. Itse leipä on kuivahkoa ja samanmakuista. Myönnän olevani tässä asiassa vähän kranttu. Kaipaan ranskalaisia patonkeja, niiden rapeutta ja sitkoa ja taivaallista makua. Sellaisia leipiä ei vain tässä maassa osata tehdä. Ja leivokset sitten, noh, se on kokonaan toisen postauksen aihe.

Advertisement